HSL-alueen bussilinjoille on tullut mittavasti uusia vähäpäästöisiä autoja
HSL-alueen bussilinjoilla on viime viikon maanantaista alkaen kulkenut 52 tuliterää autoa. Uusia busseja on harvoin tullut liikenteeseen yhtä paljon samaan aikaan. Sitä mukaa, kun kalusto uusiutuu, bussiyhtiöt voivat luopua vanhimmista autoistaan.
Uudet bussit kulkevat dieselillä ja ne täyttävät Euro 6 -päästönormit, jotka asettavat tiukat rajat muun muassa typen oksidi- ja hiukkaspäästöille. Typen oksideja Euro 6-normin bussit saavat päästää vain viidenneksen Euro 5 -luokan autoihin verrattuna.
”Kaikissa uusissa busseissa on USB-pistokkeet kännyköiden ja läppäreiden lataamista varten”, HSL:n kalustoinsinööri Petri Saari kertoo. ”Lisäksi niissä on kolme lastenvaunupaikkaa, kun vanhemmissa autoissa paikkoja on usein vain kaksi. Uusissa busseissa on automaatti-ilmastointi ja valkoinen led-linjakilpi myös kuljettajan puoleisessa eli vasemmassa kyljessä.”
Savonlinja Oy, Helsingin Bussiliikenne Oy ja Nobina Finland Oy hankkivat yhteensä 56 bussia, mutta yhtiöt pitävät niistä muutaman vara-autoina.
Eniten uusia autoja hankki Savonlinja, joka osti peräti 45 Volvoa. ”Ostos on suurin kertahankinta, jonka yhtiö on HSL-alueen bussiliikenteeseen tehnyt”, Savonlinjan toimitusjohtaja Kai Honkanen sanoo. ”Päädyimme Volvoon, koska yhtiöllä on edistyksellistä tekniikkaa busseilta vaadittujen päästörajojen toteuttamiseen.”
Helsingin Bussiliikenne hankki neljä samanlaista Volvoa kuin Savonlinja. Nobinan kalusto täydentyi kolmella Scanialla ja neljällä Ivecolla.
Savonlinja kuljettaa uusilla busseillaan Ala-Tikurilaan, Heikinlaaksoon, Latokartanoon ja Meilahteen. Nobina Oy liikennöi uudella kalustolla Aviapolikseen ja Leppäkorpeen ja Helsingin Bussiliikenne Paloheinään sekä Malmille.
Uusien bussien hankinta käynnistyi HSL:n viime syksyisestä tarjouskilpailusta, jossa kuntayhtymä etsi liikennöitsijää seitsemälletoista bussilinjalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalustoinsinööri Petri Saari, HSL, puh. 050 5591956
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 360 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 63 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 11.12.202411.12.2024 14:41:12 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 11. joulukuuta 2024 ja teki päätökset seuraavista asioista.
HSL:n hallituksen päätöksiä 26.11.202426.11.2024 10:46:47 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 26. marraskuuta 2024 ja päätti seuraavista asioista.
Kaupunkipyörien käyttöajan pidentäminen koettiin merkittävänä parannuksena palveluun5.11.2024 10:17:50 EET | Tiedote
Kysyimme lokakuussa kaupunkipyörien käyttäjiltä mielipiteitä kuluneesta kaudesta 2024. Helsingin ja Espoon asiakaskyselyyn vastasi 5 260 kaupunkipyörien käyttäjäksi rekisteröitynyttä asiakasta. Vantaan kyselyyn vastasi puolestaan 738 asiakasta.
HSL:n hallituksen päätöksiä 29.10.202429.10.2024 12:49:22 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 29. lokakuuta 2024 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Nina Suomalainen aloittaa Matias Pajulan tilalla HSL:n hallituksen puheenjohtajana29.10.2024 11:26:03 EET | Tiedote
Ylimääräinen yhtymäkokous valitsi tiistaina 29.10. Nina Suomalaisen HSL:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Matias Pajulan tilalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme