HSY tutkii tulevaisuuden vedentuotantoratkaisuja
![Yksi koejakson aikana käytetty pilot-laitteisto. Se koostuu ohjausyksiköstä, suodatusyksiköstä ja saostuslaitteistosta. (kuva: HSY/Panu Laurell)](/data/images/00963/8f2f10f8-a2e0-4833-9de9-d472fd7674b0-w_720.jpg)
Pitkäkosken kapasiteetinnostohankkeen valmistuttua HSY:n vedenpuhdistuslaitosten kapasiteettia ei voida enää kasvattaa nykyisiä puhdistusprosesseja tehostamalla. Pääkaupunkiseudun kasvuennusteet viittaavat kyllä maltillista mutta kasvavaa vedenkäyttöä asukasmäärän noustessa tulevina vuosikymmeninä.
Tuotantokapasiteettimme riittää kyllä kattamaan alueen kulutustarpeen pitkälle tulevaisuuteen. Riittävällä varakapasiteetilla parannamme vesihuollon toimintavarmuutta mahdollisissa tuotannon häiriötilanteissa ja sen lisääminen tulee väistämättä jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Haemme tulevaisuuden tarpeisiimme ensisijaisesti ratkaisuja, joissa voimme hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti jo olemassa olevaa laitosinfraa, kertoo HSY:n osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto. Tulevaisuuden tavoitteena on myös pienentää vedenkäsittelyn ympäristöjalanjälkeä ja parantaa puhdistusprosessin koko elinkaaren aikaista resurssitehokkuutta. Testaamamme ultrasuodatus vaikuttaa jatkoselvitysten arvoiselta vaihtoehdolta, hän jatkaa.
Vastaavanlaisia tarpeita on tunnistettu myös muissa vesihuoltolaitoksissa. Hankkeessa onkin ollut yhteistyökumppaneina Porvoon vesi ja Tampereen Vesi. Sitä on rahoittanut myös Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto.
Tehty pilotointi antoi tietoa suodatuskalvoista ja saostuskemikaaleista
Pilot-laitteistolla kokeiltiin neljän erilaisen upotettavan ultrasuodatuskalvon toimivuutta kemiallisesti saostetun veden puhdistamisessa. Saostuskemikaalilla pintaveteen liuennut luonnon orgaaninen aines saadaan kiinnittymään suuremmiksi hiutaleiksi, jotka voidaan erottaa vedestä ultrasuodatuksella. Suodatuskalvojen huokoskoko on alle 0,1 µm ja se kykenee siivilöimään saostumien lisäksi vedestä myös esimerkiksi bakteerit ja osan viruksista.
Suodatuskalvojen lisäksi pilot-vaiheessa käytettiin viittä eri saostuskemikaalia. Kaksi saostuskemikaalia oli rautapohjaisia, kun taas kolmen saostuskemikaalin toiminta perustui alumiiniin. Nykyisellään vedenpuhdistus on riippuvainen yhdestä saostuskemikaalista, joten kokeiluilla pyrittiin parantamaan vedenpuhdistuksen huoltovarmuutta.
Kokeissa havaittiin, että saostuskemikaalin valinnalla on suuri merkitys suodatuskalvon toiminnalle, sillä rautapohjaisilla kemikaaleilla saostetut hiutaleet tukkivat suodatuskalvon nopeasti ja näin heikensivät suorituskykyä. Alumiinipohjaisilla saostuskemikaaleilla suodatuskalvot säilyttivät toimintakykynsä paremmin, kertoo projekti-insinööri Panu Laurell.
Koejaksot toteutettiin HSY:n Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksella vuosina 2019-2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto, puh. 050 4053 074
projekti-insinööri Panu Laurell, puh. 050 4770 995
etunimi.sukunimi(a)hsy.fi
Kuvat
![Yksi koejakson aikana käytetty pilot-laitteisto. Se koostuu ohjausyksiköstä, suodatusyksiköstä ja saostuslaitteistosta. (kuva: HSY/Panu Laurell)](/data/images/00963/8f2f10f8-a2e0-4833-9de9-d472fd7674b0-w_240.jpg)
![Suodatuskalvoja asennettuna pilot-laitteiston suodatusyksikköön. (kuva: HSY/Panu Laurell)](/data/images/00755/014ae6ca-afa4-445b-ae68-c1654cfcac5e-w_240.jpg)
![Suodatuskalvoja ennen asentamista. Ulkokuoren sisällä on satoja löysän spagetin kaltaisia onttokuitukalvoja, joiden läpi vesi imetään. Imupaineella erotetaan vedestä epäpuhtauksia, kuten saostettua orgaanista ainesta, bakteereja ja muita partikkeleja. (kuva: HSY/Panu Laurell)](/data/images/00527/f2b8c5bd-2788-468c-9494-4dc7598c2912-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
HSY – Puhtaasti parempaa arkea
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Piknikpäivän lajitteluvinkit: suosi oikeita astioita kertakäyttöisten sijaan18.7.2024 09:31:08 EEST | Tiedote
Aurinkoiset päivät houkuttelevat piknikille, mutta on tärkeää muistaa, ettei jätä ympäristöä sotkuiseen kuntoon lähtiessään. Lue vinkit siihen, miten nauttia piknikistä ympäristöystävällisesti ja välttää jätteitä luonnossa.
Yli 13 000 asukasta toi jätteitään HSY:n Sortti-keräysautoille11.7.2024 10:07:53 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti keväällä kymmenen viikkoa kestäneen Sortti-keräysautokierroksen. Asukkaiden tuomaa metalli- ja sähkölaiteromua sekä vaarallista jätettä kerättiin kierrätykseen yhteensä 169 000 kiloa. Tehdyssä kyselyssä asiakkaat antoivat palvelusta paljon kiitosta.
Konalan Sortti-aseman remontti alkaa elokuussa9.7.2024 08:06:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY peruskorjaa Konalan Sortti-asemaa syksyllä 5. elokuuta alkaen. Sortti-asema on remontin ajan suljettu, mutta Sortille avataan 7. elokuuta erillinen risupiha omenoiden, risujen ja puutarhajätteen vastaanottoon.
Biojätteen mestariksi: Näin hallitset lajittelun kesähelteillä25.6.2024 14:25:47 EEST | Tiedote
Biojätteen keräys on laajentunut koko pääkaupunkiseudulle, kun tuhannet uudet kotitaloudet Helsingissä ovat saaneet alkukesän aikana oman biojäteastian. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa helpot niksit biojätteen sujuvaan lajitteluun ja kompostointiin kesähelteillä.
Valmistaudu juhannukseen: lajitteluvinkit grillaukseen ja kesäkokkailuun19.6.2024 12:05:00 EEST | Tiedote
Pian vietetään keskikesän juhlaa. Monien juhannukseen kuuluu perinteisesti grillaus ja ruoanlaitto, joista syntyy monenlaista roskaa ja pakkausjätettä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa, miten lajitella yleisimmät kesäkeittiön jätteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme