HUS raportoi aloittavansa hedelmöityshoidot naispareille – nyt Kelankin tulee vihdoin muuttaa syrjivät korvausperusteensa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo (HS 11.4.2019), että HUS aikoo rajata lapsettomuushoidot lähitulevaisuudessa niin, että niitä voitaisiin tarjota muillekin kuin heteropareille. Mäkinen kertoo, että HUS on lokakuusta asti valmistellut tällaisia muutoksia hedelmöityshoitoihin ja myös sukusolupankin perustamista. Ilmoitus tulee kuukausi sen jälkeen, kun Helsingin hallinto-oikeus on todennut nykyisen hoitokäytännön syrjivän naispareja heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.
”Tämä on historiallinen muutos, jonka eteen olemme taistelleet siitä lähtien, kun hoidot mahdollistava hedelmöityshoitolaki tuli voimaan 12 vuotta sitten”, iloitsee Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä, mutta muistuttaa samalla, että ”edelleenkään emme tiedä tarkemmin, mitä hoitoja naispareille ja itsellisille naisille aletaan antamaan ja millä perusteilla. Lupaavaa kuitenkin on, että hoitoja aiotaan antaa myös ns. sosiaalisin perustein. Jäämme odottamaan, että HUS kertoo tarkemmin lahjasoluilla tehtävien inseminaatiohoitojen antamisen perusteista. Muut kuin inseminaatiohoidothan annetaan naispareillekin ainoastaan ns. lääketieteellisin perustein, eli silloin jos on diagnosoitu tai selitystä vaille jäävä hedelmättömyys.”
Sateenkaariperheet ry aikoo seurata tiukasti, että:
- kaikki tarvittavat hoidot tulevat kuulumaan hoitovalikoimaan
- hoidot annetaan yhdenvertaisin perustein
- muut lapsettomuushoitoja tarjoavat sairaanhoitopiirit avaavat hoidot myös kaikille
- Kela alkaa korvata naisparien ja itsellisten naisten yksityiset hoidot yhdenvertaisin perustein
Lisätietoa:
Helsingin Sanomien uutinen HUSin uudesta linjauksesta: https://bit.ly/2VBvSwF
Toiminnanjohtaja Jämsä pohtii mielipidekirjoituksessaan julkisten klinikoiden kestämättömiä perusteluita käytännölleen: https://bit.ly/2NMBGOV
Julkisten klinikoiden syrjivän hoitokäytännön tiivis historia:
- 2007 hedelmöityshoitolaki astuu voimaan. Se mahdollistaa naisparien ja itsellisten naisten hoitamisen. Julkiset klinikat kieltäytyvät kuitenkin hoitamasta. Toisaalta samassa yhteydessä viimeisetkin yksityiset klinikat ryhtyvät palvelemaan naispareja.
- Hedelmöityshoitolain säätämisestä lähtien Sateenkaariperheet ry on taistellut Kelan yksityisen hoidon korvausperusteiden muuttamiseksi yhdenvertaisiksi. Asiasta kirjoitellaan myös mediassa vuosittain.
- 2012-2013 useat laillisuusvalvojat kiinnittävät huomiota naisparien, transtaustaisten ja HIV-positiivisten syrjintään julkisilla klinikoilla
- 2014 sosiaali- ja terveysministeriössä uudistetaan kiireettömän hoidon perusteet laillisuusvalvojien huolien huomioimiseksi. Ministeriön ja ministerin tavoitteena on mahdollistaa myös naisparien hoidot.
- 2015 ministeri lähettää julkisilla klinikoille paimenkirjeen, koska klinikat eivät ole muuttaneet käytäntöjään kiireettömän hoidon perusteiden uusimisesta huolimatta. Samoihin aikoihin Kela päättää edelleen jatkaa syrjivää korvauskäytäntöä uudistuneista kiireettömän hoidon perusteista huolimatta, ja viittaa edelleen julkisten klinikoiden hoitokäytäntöön.
- Kun laillisuusvalvojien ja ministeriön ohjauksella ei ole vaikutusta syrjiviin käytäntöihin, Sateenkaariperheet ry rohkaisee jäsenperheitään hakemaan hoitoja klinikoilta ja valittamaan kielteisistä päätöksistä Valviraan ja yhdenvertaisuusvaltuutetulle.
- 2016 loppuvuodesta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslautakunta tekee langettavan päätöksen ja toteaa, että klinikoiden käytäntö on syrjivä. Sairaanhoitopiirien johtajaylilääkärit kuitenkin riitauttavat asian.
- 2017 Valvira tekee päätöksen, jossa myös todetaan käytännön olevan syrjivä.
- 2019 maaliskuussa Helsingin hallinto-oikeus tekee päätöksen, jonka mukaan käytäntö on syrjivä, kuten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslautakunnan päätöksessä todettiin. Huhtikuussa Itä-Suomen hallinto-oikeus tekee vastaavan päätöksen paikallisen sairaanhoitopiirin vastaavasta käytännöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Jämsätoiminnanjohtaja
Puh:044 997 1956juha.jamsa@sateenkaariperheet.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.
Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi
Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry
Lapsitoiveen toteuttamisesta kaksi vuotta vankeutta ja miljoonasakot – Italia kriminalisoi sijaissynnytyksen21.10.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Kun Suomessa pohditaan keinoja syntyvyyden parantamiseksi, Italiassa perheellistymismahdollisuuksia on alettu rajoittaa. Sijaissynnytyksen kriminalisoinnilla isketään erityisesti sateenkaari-ihmisten ja muiden tahattomasti lapsettomien mahdollisuuksiin perustaa perhe, katsoo ihmisoikeusjärjestö.
Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa17.6.2024 08:50:05 EEST | Tiedote
Ei-kaupallinen sijaissynnytys ei ole Suomessa vieläkään laillista, vaikka sääntelyn tarve on todettu jo yli vuosikymmenen kestäneessä selvittelyssä. Sijaissynnytyksen salliminen saa kannatusta niin asiantuntijoilta, puolueilta kuin kansalaisiltakin. Edunvalvojat toivovat, että sateenkaarimiesten lapsitoiveet otettaisiin vihdoin vakavasti ja sijaissynnytys sallittaisiin.
Tervetuloa Kumppanuusvanhemmaksi-hankkeen loppuseminaariin 28.5.22.5.2024 06:24:00 EEST | Kutsu
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan paljon puhututtavasta kumppanuusvanhemmuudesta nelivuotisen hankkeen päätösseminaariin ti 28.5. klo 9:30-12:30. Tilaisuuden teema on oikeudellinen vanhemmuus. Luvassa puheenvuoroja sekä asiantuntijoilta että ihmisiltä, joita teema koskettaa henkilökohtaisesti. Tilaisuudessa tai sovitusti myöhempänä ajankohtana on mahdollisuus mediahaastatteluun.
Kysely paljastaa: sateenkaariperheet eivät voi liikkua vapaasti maailmalla29.4.2024 12:59:08 EEST | Tiedote
Suomalaisista sateenkaariperheistä reilu puolet (58 %) on pelännyt ongelmia matkustaessaan ulkomaille sateenkaariperheenä, kertoo Sateenkaariperheet ry:n tuore kysely. Katse kääntyy kohti kesäkuun EU-vaaleja: Perhesuhteiden tunnustaminen EU-maiden kesken on ollut yksi tämän eurovaalikauden tärkeistä sateenkaaritavoitteista. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen teki tavoitteen hyvin tunnetuksi julistaessaan 2020: ”Jos olette perhe yhdessä maassa, olette perhe kaikissa maissa”. Tilanne on monille sateenkaariperheille edelleen päinvastainen.
Suomi sai YK:n lapsen oikeuksien komitealta huonon arvosanan – jätti sateenkaariperheen lapsen korvauksetta4.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomi karkotti venäläisen sateenkaariperheen lapsen vanhempineen, koska katsoi, että lapsi ei tarvinnut kansainvälistä suojelua. YK lapsen oikeuksien komitea totesi ratkaisussaan vuonna 2021, että Suomi oli loukannut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kolmea artiklaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun komitea antoi Suomelle langettavan ratkaisun. Tänä keväänä komitea päätti asian seurannan ja antoi arvionsa ratkaisun toimeenpanosta. Arvosanaksi annettiin ”B”, mikä tarkoittaa, että ratkaisu on vain osittain toimeenpantu. Suomi ei esimerkiksi ole maksanut lapselle mitään korvausta, vaikka komitea sitä edellyttikin. Sateenkaariperheet ry on järkyttynyt tapauksen puutteellisesta toimeenpanosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme