Juhlitaan järjestöjä ja kansalaisvaikuttamista 1.10.
SOSTE kutsuu järjestöt mukaan juhlistamaan kansalaisvaikuttamisen päivää. Miina Sillanpään päivänä liputetaan kansalaisvaikuttamisen puolesta. ”Miina Sillanpää oli, kuten monet järjestöaktiiveista, vahvatahtoinen persoona, joka teki työtä paremman elämän puolesta kaikille. Järjestöissä mukana toimivat ihmiset ansaitsevat tämän oman liputuspäivän”, sanoo SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
”Yleishyödylliset järjestöt ja niiden aktiivit ovat olleet rakentamassa tasa-arvoista ja turvallista hyvinvointi-Suomea. Myös tänä koronakeväänä kymmenet tuhannet järjestöaktiivit ovat toimineet ketterästi, kantaneet huolta heikoimmista ja tukeneet avun tarpeessa olevia”, jatkaa Vertti Kiukas.
Kansalaisvaikuttamisen juhlapäivänä yhdistykset, järjestöt ja organisaatiot juhlistavat liputuspäivää järjestämällä tapahtumia ja tekemällä tärkeää toimintaansa tunnetuksi.
SOSTE kehottaa järjestöjä osallistumaan Järjestöjen päivään esimerkiksi:
- liputtamalla,
- kertomalla toiminnastaan ja kansalaisvaikuttamisesta sosiaalisessa mediassa ja
- järjestämällä avoimien ovien päivän, jossa ihmiset voivat tutustua toimintaanne.
Miina Sillanpää aikansa vahva kansalaisvaikuttaja
Miina Sillanpää toimi rohkeasti ja peräänantamattomasti heikompiosaisten, naisten aseman ja tasa-arvon hyväksi sekä tarttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sillanpää kannatti sivistystä ja koulutusta sekä vaikutti muun muassa maksuttoman kouluruokailun puolestapuhujana. Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 38 vuotta, ja hänet valittiin ensimmäisenä naisena Suomessa ministeriksi.
Tule mukaan edistämään Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivän näkyvyyttä ja vakiinnuttamaan kansalaisvaikuttamisen juhlapäivää 1.10.2020! Miina Sillanpään Seura toivoo osallistumista muun muassa seuraavilla keinoilla:
- Vie viestiä liputuspäivästä eteenpäin ja nostakaa liput salkoon 1.10.
- Miina Sillanpään Seura julkaisee sosiaalisen median kanavissaan liputuspäivän kannatusvideoita. Lyhyissä videoissa eri tahot ja henkilöt kertovat, mitä Miina tai kansalaisvaikuttaminen heille merkitsevät ja kehottavat liputtamaan 1.10. Käy katsomassa videoesimerkkejä Miina Sillanpään Seuran Facebook-tililtä ja lähetä oma videosi julkaistavaksi pauliina.ohtonen@miinasillanpaa.fi.
- Sosiaalisessa mediassa tunnukset:
#miinasillanpää #kansalaisvaikuttaminen #liputan #järjestöjenpäivä
Lisätietoa Miina Sillanpäästä ja liputuspäivästä: www.miinasillanpaaseura.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vertti Kiukaspääsihteeri
Puh:040 592 4287vertti.kiukas@soste.fiSami LiukkonenViestintäpäällikkö
Puh:+358504329998sami.liukkonen@soste.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen 250 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yli 70 muuta toimijaa. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Hallituksen leikkaukset pahentavat työnteon kannustinongelmia20.9.2023 10:38:31 EEST | Tiedote
Hallituksen kaavailemat leikkaukset sosiaaliturvaan lisäävät merkittävästi pienituloisten ja osa-aikatyötä tekevien työn vastaanottamisen kannustinongelmia. Asumistuen leikkausten seurauksena ero peruspäivärahalla elävän ja pientä palkkaa saavan tuloissa kapenee.
Ensi vuoden talousarvioesitys lisää köyhyyttä ja huono-osaisuutta19.9.2023 21:45:07 EEST | Tiedote
SOSTE on pettynyt siihen, että hallitus ei budjettiriihessään perääntynyt sosiaaliturvaleikkauksista, vaikka niiden on selkeästi osoitettu lisäävän köyhyyttä ja eriarvoisuutta.
SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote
SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.
SOSTE budjettiesityksestä: Isku heikoimpien ja sairaimpien auttamiseen28.8.2023 13:33:12 EEST | Tiedote
SOSTE on huolissaan valtiovarainministeriön budjettiesityksen vaikutuksista erityisesti heikoimpien ja sairaimpien toimeentuloon sekä näiden ihmisten auttamiseen. Sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten kumuloituvat vaikutukset osuvat samoihin ihmisiin leikaten merkittävästi pienituloisimpien toimeentuloa.
SOSTE: Orpon hallitus leikkaa köyhimmiltä ja pettää sopimuksen järjestöjen rahoituksesta16.6.2023 17:30:17 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitusohjelma nakertaa kaikista heikoimmassa asemassa elävien toimeentuloa leikkaamalla palveluita, perusturvaa ja viimesijaista toimeentulotukea sekä korottamalla asiakasmaksuja. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen kaavaillut leikkaukset vaarantavat katastrofaalisella tavalla järjestöjen tarjoaman tuen ja avun.