Pirkanmaan ELY-keskusPirkanmaan ELY-keskus

Kaksi hanketta Pirkanmaalta kansainväliseen ARIA-kilpailuun

Jaa
Suomi on nimennyt ehdokkaansa EU:n Agricultural & Rural Inspiration Awards 2023 -kilpailuun, jossa valitaan Euroopan parhaat maaseuturahoitusta saaneet hankkeet. Suomea edustaa yhteensä kahdeksan hanketta, joista kaksi on Pirkanmaalta: Luonnonvarakeskuksen ”Sastamalasta brändiviljaa kansainvälisille markkinoille – Sastavilja" -hanke ja Suomen metsäkeskuksen “Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla” -hanke.
Sastavilja-hankkeessa vietiin sastamalalaista brändiviljaa kansainvälisille markkinoille. Kuva: Jerry Hietaniemi
Sastavilja-hankkeessa vietiin sastamalalaista brändiviljaa kansainvälisille markkinoille. Kuva: Jerry Hietaniemi

Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) on EU CAP Networkin järjestämä koko EU:n laajuinen hankekilpailu, jonka tavoitteena on lisätä maaseudun kehittämisen ja maatalouden näkyvyyttä EU:ssa sekä esitellä parhaita käytäntöjä maaseutuyhteisöihin vaikuttavista innovatiivisista ratkaisuista. Tänä vuonna kilpailun teemana on osaamisen kehittäminen maataloudessa ja maaseudulla.

Brändiviljalla parempaa kannattavuutta

Luonnonvarakeskuksen vuosina 2015–2019 toteuttama ”Sastamalasta brändiviljaa kansainvälisille markkinoille ”Sastavilja” oli innovatiivinen yhteistyöhanke, joka kokosi lähes 40 sastamalalaista viljelijää, alan huippututkijoita ja jalostavan teollisuuden edustajia yhteen tuotteistamaan paikallisesti tuotettua kauraa kansainvälisille markkinoille. Hankkeessa pilotoitiin lajikepuhtaan ja laatudokumentoidun kauran ketjua pellolta pöytään ja kosmetiikan raaka-aineeksi. Uuden FarmTopOats-brändin ja markkinointitoimien avulla tuettiin viljan vientiä ja parannettiin viljelyn taloudellista kannattavuutta.

– Sastavilja oli uraauurtava holistinen kaurahanke, joka keskellä kuuminta kaurabuumia keskittyi lajike-erikoistuneeseen viljelyyn, teknisen- ja turvallisuuslaadun hallintaan tilatasolla, jäljitettävyyteen ja uusiutuvan energian käyttöön, kertoo hanketta vetänyt erikoistutkija Veli Hietaniemi Luonnonvarakeskuksesta.
– Kaura on kultaa, ja Sastavilja rakensi kansainvälisesti uskottavan FarmTopOats-tarinan pellolta pöytään ja puuteriin, hän iloitsee.

– Ainutlaatuista hankkeessa oli koko tuotekehitysketjun toimijoiden yhteistyö, joka avasi viljelijärenkaalle ovet myös kansainvälisille markkinoille ja elintarvikeviennille. Hanke syntyi paikallisten viljelijöiden aloitteesta, jotka halusivat parantaa tuotteensa hintaa, kertoo toiminnanjohtaja Petri Rinne Joutsenten reitti ry:stä.

Joutsenten reitti myönsi hankkeelle EU:n maaseuturahoituksen paikalliseen kehittämiseen varatusta Leader-rahoituksesta.

Sastavilja-hanke on ehdolla älykäs ja kilpailukykyinen maatalous -kategoriassa, jossa etsitään kilpailukykyistä, kestävää ja monipuolista maataloutta edistäviä sekä pitkän aikavälin ruokaturvaa varmistavia hankkeita. Lue lisää hankkeesta täällä.

Uusi koulutusmalli ilmastokestävään metsänhoitoon

Suomen metsäkeskuksen ”Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla” -hankkeessa koulutetaan metsänomistajille uusimpiin tutkimustuloksiin pohjautuvia, ympäristöystävällisempiä metsänhoidon menetelmiä monimuotoisesti muun muassa webinaareissa, työnäytöksissä ja maastokoulutuksissa sekä opintomatkoilla. Vuoteen 2024 kestävän koulutushankkeen osatoteuttajina ovat Luonnonvarakeskus, joka vastaa hankkeen tutkimuksellisista toimista ja Tredu Tampereen seudun ammattiopisto (Tampereen kaupunki), joka huolehtii tiedon jalkauttamisesta.

Suomen maankäyttösektorin suurimmat päästölähteet ovat turvemaapellot sekä ojitettujen turvemaametsien maaperä. Hankkeen päätavoitteena onkin uudistaa ja monipuolistaa suometsien käsittelyä siten, että ojitettujen turvemaiden hiilipäästöt ja vesistökuormitus vähenevät sekä lisätä ihmisten tietoa ja osaamista ilmastokestävästä suometsän hoidosta.

– Tuloksiakin on jo nähtävissä, esimerkiksi kunnostusojitusten määrä on kääntymässä laskuun ja vesitaloutta hoidetaan peitteisellä metsänkasvatuksella ja puuston tiheyttä säätelemällä. EU-osarahoitteisilla hankkeilla on tärkeä rooli myös metsätaloudessa uusien hoitomenetelmien kehittämisessä, testaamisessa ja käytäntöön jalkauttamisessa, kertoo elinkeinopäällikkö Ari Lähteenmäki Suomen metsäkeskuksesta.

Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Pirkanmaan ELY-keskus Euroopan maaseuturahastosta. Hanke on ehdolla ympäristönsuojelu-kategoriassa, jossa haetaan ympäristönsuojelua ja biologista monimuotoisuutta vahvistavia, ilmastonmuutosta torjuvia sekä vihreää elpymistä edistäviä hankkeita.

– Nämä kaksi Pirkanmaan hanketta ovat oivia esimerkkejä maaseuturahoituksella tuetuista kehittämishankkeista, joiden toiminnalla ja tuloksilla on uutuusarvoa, kertoo maaseudun kehittämisen asiantuntija, kehittämisvastaava Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

– Niin paikallisesti Leader-ryhmän kautta kuin ELY-keskuksen kautta rahoitettujen hankkeiden merkitystä korostaa se, että niiden tulokset ovat avoimesti saatavilla ja tietoja voidaan hyödyntää kansallisesti ja laajemminkin Euroopassa.

Lue lisää Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla -hankkeesta täällä.

Mukana parhaat hankkeet koko EU:n alueelta

Agricultural & Rural Inspiration Awards 2023 -kilpailussa on kaikkiaan neljä kategoriaa, joihin jokaiseen EU:n jäsenmaat voivat lähettää kaksi ehdokasta. Suomen ehdokkaat on valittu ELY-keskusten tekemistä ehdotuksista. Kaikki kilpailukategoriat ja Suomen ehdokkaat esitellään Ruokaviraston maaseutuverkostoyksikön tiedotteessa.

Kilpailuun lähetettyjen ehdokkaiden joukosta valitaan syksyn aikana yhteensä 24 finalistia. Tuomaristo valitsee jokaisesta kategoriasta yhden voittajan. Lisäksi kaikkien hankkeiden kesken järjestetään yleisöäänestys, jossa valitaan paras maaseudun nuoria osallistanut hanke. Kilpailun voittajat valitaan joulukuussa 2023.

Lisätietoa ARIA-kilpailusta täällä

Lisätietoja

Veli Hietaniemi, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus
p. 0295326126, etunimi.sukunimi(at)luke.fi

Petri Rinne, toiminnanjohtaja. Joutsenten reitti ry
p. 040 555 3232, etunimi.sukunimi(at)joutsentenreitti.fi

Ari Lähteenmäki, elinkeinopäällikkö, Suomen metsäkeskus, läntinen palvelualue
p. 0400 333 759, etunimi.sukunimi(at)metsakeskus.fi

Anne Värilä, maaseudun kehittämisen asiantuntija, kehittämisvastaava, Pirkanmaan ELY-keskus
p. 0295 036 048, etunimi.sukunumi(at)ely-keskus.fi

Avainsanat

Kuvat

Sastavilja-hankkeessa vietiin sastamalalaista brändiviljaa kansainvälisille markkinoille. Kuva: Jerry Hietaniemi
Sastavilja-hankkeessa vietiin sastamalalaista brändiviljaa kansainvälisille markkinoille. Kuva: Jerry Hietaniemi
Lataa
Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla -hankkeessa lisätään metsänomistajien osaamista uusimpaan tutkimukseen pohjautuen. Kuva: Vili Koskinen
Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla -hankkeessa lisätään metsänomistajien osaamista uusimpaan tutkimukseen pohjautuen. Kuva: Vili Koskinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye