Pohjois-Savon ELY-keskus

Kalastusrajoitukset laajenevat Puruvedellä ja Etelä-Saimaalla (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Kaakkois-Suomi)

Jaa
Saimaannorppia on syntynyt tänä vuonna ennattysmäärä, yhteensä 100 kappaletta. Neljä kuuttia syntyi kalastusrajoitusalueen ulkopuolelle tai reuna-alueelle,
Saimaannorppa paistattelee päivää rantakivellä. Kuva: Jouni Taskinen
Saimaannorppa paistattelee päivää rantakivellä. Kuva: Jouni Taskinen

Saimaannorpan suojelemiseksi kalastusrajoitusalueen laajuutta kehitetään tarpeen mukaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja osakaskuntien kanssa tehtävillä vapaaehtoisilla sopimuksilla. Rajoitukset laajenevat osakaskuntien päätöksellä Puruvedellä ja Etelä-Saimaalla. Sulkavalla rajoitusalue säilyy toistaiseksi ennallaan. Verkkokalastuskielto jatkuu 30.6. saakka, mutta muikkuverkkojen käyttö on sallittua 21.6. alkaen.

Osakaskuntien sopimukset ovat voimassa ja muutoksia päivitetään parhaillaan kalastusrajoituspalveluun. Puruvedellä Rauvitsanselän yleisvedellä kalastusrajoitukset astuvat voimaan metsähallituksen päätöksellä 1.7.2023. Kalastusrajoitusten asettaminen edellytti osakaskuntien ylimääräisten kokouksien päätöksiä ja kalastusluvan jo ostaneiden tiedottamista laajentuneista rajoituksista. Puruvedellä kalastusrajoitusalueen itäreuna ulottuu Putkiniemi–Vasarasaari -Rauvitsanselän yleisvesi. Muutokset koskevat Ritalanmäen ja Vaaran osakaskuntien alueita sekä valtion yleisvettä. Etelä-Saimaalla kalastusrajoitukset laajentuivat Jänhiälän ja Karsturanta-Kesola osakaskuntien alueilla. Laajentuneista kalastusrajoituksista maksetaan osakaskunnille sopimuskorvausta vuosittain 2,5 € hehtaarilta.

Metsähallitus asettaa kalastusrajoituksia kuutin pesäpaikan ympärille

Yleisvesillä ja valtion omistamilla alueilla päätöksen tekee Metsähallitus. Metsähallitus asettaa saimaannorpan suojelemiseksi uusia kalastusrajoituksia Puruvedelle. Kaupallisen kalastuksen että vapaa-ajankalastuksen lupaehdot muuttuvat kattamaan uudet rajoitukset. Metsähallitus tiedottaa muutoksista jo kalastuslupia ostaneille.

 - Kalastusrajoituksia laajennetaan uusille lisääntymisalueille pesäpaikan ympärille noin 5 km:n etäisyydelle ottaen huomioon myös osakaskuntien sopimusalueet, kertoo kalastuksen erityisasiantuntija Eetu Karhunen Metsähallituksesta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Metsähallituksen kalastusrajoitukset, lupamyynti ja lupaehdot:
Kalastuksen erityisasiantuntija Eetu Karhunen p. 0206394241 tai eetu.karhunen@metsa.fi


Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja osakaskuntien sopimukset:
Johtava kalatalousasiantuntija Teemu Hentinen, p. 0295 024 037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi

Kuvat

Saimaannorppa paistattelee päivää rantakivellä. Kuva: Jouni Taskinen
Saimaannorppa paistattelee päivää rantakivellä. Kuva: Jouni Taskinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 28.11.202428.11.2024 11:28:34 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 7 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Marraskuun alusta muutos on +2 cm, mutta välillä oli kuivempaa, niin viimeisellä viikolla pinta on noussut 4 cm. Toistaiseksi lisäjuoksutukset eivät ole olleet käytössä, mutta äkillisen nousun mahdollisesti tapahtuessa saatetaan ottaa käyttöön. Iisalmen reitillä on meneillään syksyn kolmas syystulva. Alun perin lumena tullut sadanta on viime päivinä sulanut vedeksi ja virtaamat ovat edelleen nousussa. Sonkajärven pinta on noussut 35 cm kahdessa vuorokaudessa, joista 5 cm viimeisten 8 tunnin aikana. Säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä on toistaiseksi pystytty hallitsemaan tulviminen juoksutuksia lisäämällä. Nilsiän reitin ja Juojärven vedenkorkeudet ovat säännöstelylupien puitteissa. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 12 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,94. Pinta on Ha

Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Yara Suomi Oy:n Siilinjärven kaivoksen laajentamishanketta koskevasta YVA-selostuksesta28.11.2024 09:12:57 EET | Tiedote

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on tarkasteltu Yara Suomi Oy:n Siilinjärven kaivoksen laajentamisen toteutusvaihtoehtoja. Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen ELY-keskuksen perusteltu johtopäätös, jossa otetaan kantaa tehtyjen ympäristövaikutusarviointien riittävyyteen sekä hankkeen merkittäviin vaikutuksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye