Kantar TNS: Yli 80 % suomalaisista jo valmiina lähtemään messuille
![](/data/images/00378/bf1e42f6-33bd-4f25-89e5-99b30893f8bc-w_720.png)
Moni suomalainen odottaa jo sitä, että tietokoneella istumisen sijaan voi taas kokeilla, testata, kuulla, haistaa, maistaa ja tuntea. Messut tuovat elämään kaivattuja tapaamisia, aitoja kokemuksia ja elämyksiä.
Pandemian aikaan järjestettiin virtuaalimessuja ja rajoitusten niin salliessa hybriditapahtumia. Juuri julkaistun Kantarin tutkimuksen mukaan 92 % messukävijöistä haluaa mieluiten vierailla messuilla paikan päällä ja vain neljä % asettaa virtuaalitapahtumat etusijalle. Virtuaalimessuilla oli pandemian aikana käynyt 33 % vastaajista.
”Eri puolilla Suomea järjestetään normaalivuosina yli 150 messut. Messuja on sekä eri alojen ammattilaisille että kuluttajille. Suosittuja messuaiheita ovat mm. rakentaminen ja hyvinvointi, molempien alojen messuja järjestetään useissa eri kaupungeissa. Messuilla on tärkeä rooli eri alojen uutuuksien esittelyssä. Messut ovat myös vahva myyntikanava”, kertoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Marja Pekkanen.
Ammattimessuilla normaalivuosina säännöllisesti käyneistä vastaajista yli neljäsosa koki, että alan uusiin tuotteisiin ja palveluihin tutustuminen on ollut vaikeampaa, kun ei ole voinut käydä messuilla. Myös verkostoituminen ja omaan ammattialaan liittyvien asioiden seuraaminen on ollut vastaajien mielestä selkeästi heikompaa. Lisäksi koettiin messujen puuttumisen vaikuttaneen ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kauppojen sopimiseen ja hankintoihin liittyvien vaihtoehtojen kartoittamiseen. Vain neljännes ammattimessukävijöistä arveli, ettei messujen puuttumisella ole ollut vaikutusta heidän liiketoiminnalleen.
Suomalaisia ammattimaisia messujärjestäjiä edustavan Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n Kantarilla teettämään tutkimukseen vastasi yhteensä 2 875 ihmistä. Tutkimuksen otos edusti Suomen 18–75-vuotiasta väestöä sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen.
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Oyj, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events. Messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat Suomessa vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen yli puolen miljardin euron tulovirran (Taloustutkimus 4/2021). Normaalivuosina eri puolilla Suomea järjestetään vuosittain noin 150 erilaista messutapahtumaa ja niihin osallistuu yli 1,5 miljoonaa kävijää. | www.messutsuomessa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, puheenjohtaja Marja Pekkanen, marja.pekkanen@turunmessukeskus.fi, puh. 040 545 7766 ja toiminnanjohtaja Reija Könönen, reija.kononen@messutsuomessa.fi, puh. 050 560 4614
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vuoden vierasvenesatama 2025 äänestys käynnistyy heinäkuussa28.6.2024 11:21:47 EEST | Tiedote
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2025 -titteleistä. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Kilpailulla innostetaan vierasvenesatamia lisäämään ja parantamaan palvelutarjontaansa.
MaatalousKonemessut tarjoaa kasvutarinoita, ohjelman pääteemat julkaistu28.6.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin MaatalousKonemessut järjestetään nyt kolmatta kertaa torstaista lauantaihin 17. – 19.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumassa kollegat kohtaavat ja oman tilan asioiden kehitys hyppää uudelle tasolle. Teemoina tapahtuman ohjelmassa ovat kotimainen ruoka, maatalouden rakennekehitys ja kasvamisen mahdollisuudet, tilan talouden kestävyys ja kasvu, kestävyys ja vastuullisuus, tekoälyn hyödyntäminen, EU ja innovaatiot. Tänä vuonna messuilla kuullaan myös päivittäin ajankohtaiset pääpuheenvuorot.
SVV Oy:lle Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti26.6.2024 10:36:34 EEST | Tiedote
Suomen Videoviestintä SVV Oy on saanut arvostetun Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatin. Sertifikaatti on tunnustus siitä, että SVV on kasvattanut johdonmukaisesti ja kestävästi liiketoimintaansa yli toimialan keskiarvon.
Aivoterveyden huippuasiantuntijat ympäri maailman kokoontuvat Helsinkiin26.6.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen neurologian alan suurkongressi avautuu Helsingin Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna. Kongressin järjestää Euroopan Neurologiyhdistys (European Academy of Neurology, EAN).
Helsingin Kirjamessut tarjoaa 10 lukupiiriä kahden päivän aikana25.6.2024 13:35:29 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessut 2024 on julkaissut lukupiirinsä. Lukupiirit järjestetään messujen kahtena ensimmäisenä päivänä torstaina 24.10. ja perjantaina 25.10. Lukupiirejä on yhteensä kymmenen ja niissä pääsee keskustelemaan kirjailijan kanssa uutuuskirjasta. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 24. – 27.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme