Karhun poikkeuslupamäärä pieneni
Suomen karhukanta on vahva ja suotuisan suojelun tasolla. Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 346 karhua. Poikkeuslupien lisäksi enimmäismäärä sisältää poronhoitoalueen alueellisen kiintiön 70 eläintä. Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 388 karhua, joista poronhoitoalueelta kaadettiin 61 otsoa.
Vasta julkaistun päivitetyn Suomen karhukannan hoitosuunnitelman mukaan karhukannan hoidon päätavoitteina on muun muassa suotuisan suojelutason säilyttäminen ja karhun ihmisarkuuden ylläpito.
Kannanhoidollinen poikkeuslupapyynti mukautuu vuosittain tavoitteiden ja karhukannan mukaan. Suomen riistakeskus on lupaharkinnassaan kohdentanut luvat siten, että metsästys painottuu Suomen vahvimman karhukannan alueille, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti valtakunnan itäisessä osassa. Lupia ei ole myönnetty niille hakijoille, joiden alueella Luonnonvarakeskuksen tuottamia aineistoja hyödyntäen ei voida todeta karhukannan olevan pysyvästi vakiintunut.
Myönnetty poikkeuslupamäärä on merkittävästi asetuksen mahdollistamaa suurinta sallittua määrää pienempi. Lupamäärää on rajattu suurimmassa osassa päätöksiä hakemusaluekohtaisen kanta-arvion ja kestävän käytön periaatteen mukaisen verotustehon perusteella.
Poronhoitoalueen pyyntikiintiöstä itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 60 ja läntisellä 10 karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.
Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomen karhukannan kasvu on taittunut. Metsissämme liikkuu arvion mukaan ennen metsästyskautta 1780-1940 yli vuoden ikäistä karhua ja noin 460 pentua.
Karhun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko PaasimaaRiistapäällikkö, Kainuu
Puh:029 431 2232marko.paasimaa@riista.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
En vilsen älg kan dyka upp på vägen – var uppmärksam bakom ratten14.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Våren och försommaren är den tid på året när unga älgar söker nya levnadsområden. Oerfarna individer kan förirra sig till tätorter och livligt trafikerade vägar, vilket ökar risken för olyckor.
Eksynyt hirvi voi yllättää tiellä – pysy tarkkana ratissa14.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kevät ja alkukesä ovat aikaa, jolloin nuoret hirvieläimet etsivät itselleen uusia elinalueita. Kokemattomat yksilöt voivat harhautua taajamiin ja vilkkaasti liikennöidyille teille, mikä lisää onnettomuusriskiä.
Finlands viltcentral testar björnsäkra soptunnor9.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands viltcentral startar ett test av björnsäkra sopkärl för att minska björnbesök på gårdar och runt soptunnor. Målet är att med hjälp av nya tekniska lösningar och rådgivning förebygga möten mellan björnar och människor.
Suomen riistakeskus testaa karhuturvallisia jäteastioita9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus käynnistää karhuturvallisten jäteastioiden testauksen vähentääkseen karhujen vierailuja pihoilla ja roska-astioilla. Tavoitteena on ennaltaehkäistä karhujen ja ihmisten välisiä kohtaamisia uusien teknisten ratkaisujen ja neuvonnan avulla.
Kutsu medialla: Karhuvahinkojen ennaltaehkäisy – esittelyssä karhunkestävä roska-astia1.4.2025 08:40:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Ylämyllylle Liperiin kuulemaan ajankohtaista tietoa karhuvahinkojen ennaltaehkäisystä. Kevään edetessä ensimmäiset karhut ovat heränneet talviuniltaan ja etsineet ravintoa läheltä ihmisasutusta, myös roska-astioita tonkimalla. Medialle tarkoitetussa tilaisuudessa esitellään karhunkestävä roska-astia, joka on yksi kehitteillä oleva keino ehkäistä karhujen hakeutumista asutuksen läheisyyteen ravinnon perässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme