Kasvatusta ja valistusta luonnon monimuotoisuuden tueksi – ELY-keskuksen tämänvuotiset avustukset ympäristökasvatukseen jaettu
Monet toimintomme ja toimintatapamme vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen. Näin ollen sitä voidaan ja täytyy myös tukea monenlaisin toimin.
Nyt avustettavat hankkeet mm. pureutuvat kulutusyhteiskunnan kysymyksiin, edistävät lasten ja nuorten osallistumista ympäristön tilan seurantaan, tarjoavat tukea kaikenikäisten luontosuhteen rakentamiseen, neuvovat monimuotoisen kotipihan perustamisessa ja ylläpidossa, edistävät luonnossa liikkumista ja luonnontuotteiden hyödyntämistä, järjestävät osallistumisen paikkoja kunnostustoimiin ja tukevat vaikuttamisen taitojen kehittymistä.
Avustuksia haettiin 72 hankkeelle yhteensä lähes 2 miljoonan euron edestä. Mukana oli runsaasti hyviä esityksiä valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittäviksi hankkeiksi. Parhaimmisto erottui hakemuksilla, joissa suunnitelmat olivat pitkällä, tarvittavasta yhteistyöstä oli sovittu, hankkeen aikaansaannosten hyödyntämistä ja ylläpitoa oli suunniteltu hyvin sekä itse idea oli arvion mukaan vaikuttava ja toiminta tarpeellista. Useita varsin hyviä hankkeita jäi myös rahoittamatta määrärahan rajallisuuden vuoksi. Hankekohtaiset päätökset lähetetään hakijoille kesäkuun aikana.
Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset ovat ympäristöministeriön harkinnanvaraisia erityisavustuksia. Ne ovat haettavissa vuosittain syksyllä, ja avustuksia myönnetään, mikäli eduskunta osoittaa tarkoitukseen määrärahaa. Tänä vuonna määräraha nousi noin 30 000 eurolla edellisvuoden tasosta. Keski-Suomen ELY-keskus käsittelee koko Suomen hakemukset osana valtakunnallista erikoistumistehtäväänsä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, tanja.tuulinen@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Ilmatar Offshore Ab:n merituulivoimahanke Bothnian YVA-ohjelmasta, Selkämeri12.7.2024 12:59:28 EEST | Tiedote
Ilmatar Offshore Ab on toimittanut 10.4.2024 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Bothnia -merituulivoimahanketta.
Jyllinkosken padon purku edistää erittäin uhanalaisen raakun elinympäristöjen laajentumista, Kankaanpää (Varsinais-Suomi, Satakunta)12.7.2024 11:00:42 EEST | Tiedote
Heinäkuun alussa aloitettu Jyllinkosken voimalaitospadon purku Kankaanpäässä on herättänyt paljon huolta paikallisten keskuudessa. Purkutöiden takia Karvianjoen vedenpintaa on laskettu, mikä on paljastanut jokitörmiä ja siellä eläviä simpukoita. Jokihelmisimpukoita eli raakkuja tai muita uhanalaisia simpukkalajeja ei kuitenkaan ole menehtynyt veden laskun myötä.
Tillfällig trafikant på Borgå förbindelsebåtsrutten börjar 12.7.11.7.2024 15:32:00 EEST | Tiedote
Förbindelsebåtstrafiken på Borgå rutten fortsätter igen, när en tillfällig trafikant börjar imorgon (12.7.).
Porvoon yhteysalusreitille tilapäinen liikennöitsijä 12.7. alkaen11.7.2024 15:32:00 EEST | Tiedote
Porvoon keskeytynyt yhteysalusliikenne käynnistyy uudelleen, kun reitillä aloittaa tilapäinen liikennöitsijä huomisesta (12.7.) alkaen.
På Sibborutten en tillfällig trafikant, för den avbrutna trafiken på Borgå rutten sökes nya lösningar10.7.2024 15:37:15 EEST | Tiedote
Borgå och Sibbo förbindelsebåtsruttens trafikavtal har sagts upp på grund av trafikantens svårigheter att sköta uppgifterna. På Sibbo rutten sköts trafiken från och med 11.7 av en tillfällig serviceproducent. För Borgå ruttens del kommer trafiken tills vidare att upphöra. Det utreds möjligheterna att ordna ersättande trafik så snart som möjligt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme