Kevään kelirikkotilanne Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)
Tänä vuonna vettä tulee olemaan paljon kevään sulamisvaiheessa niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin Kainuussa. Sorateille tulee todennäköisesti pintakelirikon lisäksi myös runkokelirikkoa. Tästä syystä raskaat kuljetukset kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan ennen kelirikkokautta tai sen jälkeen.
Kelirikkokausi alkaa tavanomaisesti alueellamme huhtikuun aikana. Kelirikko alkaa tien pinnan pehmentymisenä ja jatkuu tien rungossa heikentäen tien kantavuutta. Yöpakkasten vähentyessä kelirikko alkaa pahentua nopeasti. Pahimmin kelirikosta kärsiville sorateille joudutaan asettamaan painorajoituksia. Yleensä kelirikko on ohi kesäkuun alkuun mennessä, jolloin myös painorajoitukset saadaan poistettua.
Kelirikosta varoitetaan autoilijoita teiden alkuun asennettavilla liikennemerkeillä. Tällaisilla teillä raskasta liikennettä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Kelirikkoisia teitä ei pystytä pitämään normaalissa laatutasossa, joten tiellä liikkujien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.
Painorajoitukset
Lisävaurioiden estämiseksi maanteille joudutaan todennäköisesti asettamaan painorajoituksia. Yleisin painorajoitus on 12 tonnia. Painorajoitusten tavoitteena on ehkäistä tien rungon vaurioitumista ja turvata elintärkeiksi katsottavat kuljetukset. Voimassa olevat painorajoitukset voi tarkastaa liikennetilanne-palvelusta, jota ylläpitää Fintraffic.
Painorajoitukset eivät koske elintärkeiksi katsottuja kuljetuksia. Elintärkeitä kuljetuksia ovat mm. hälytysajoneuvot, tienpitoajoneuvot, linja-autot reittiliikenteessä, maidonkuljetukset, teuraseläinten kuljetukset ja talousjätteiden keräily. Sen sijaan esim. puutavara-, maa-aines- ja polttoainekuljetuksia ei sallita painorajoitetuilla teillä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tienpidon asiantuntija Ari Junkkari, p. 0295 038 276, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kontaktpunktsmyndigheten för förnybar energi har uppdaterat handboken för sökande18.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
En reviderad version av handboken om tillståndsförfaranden och andra administrativa förfaranden i samband med produktionsanläggningar för förnybar energi har publicerats 26.11.2024. Den första versionen som gavs ut år 2021 har uppdaterats i stor utsträckning med avsikt ändringar i lagstiftningen och praxis. Den svenskspråkiga uppdaterade versionen av handboken kommer ut i början av år 2025.
Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomainen on päivittänyt menettelykäsikirjan18.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupa- ja muut hallinnolliset menettelyt -käsikirjasta on julkaistu päivitetty versio 26.11.2024. Ensimmäistä, vuonna 2021 ilmestynyttä versiota, on päivitetty laajasti muuttuneen lainsäädännön ja käytäntöjen osalta.
Hailuodon lauttaliikenteessä on varauduttava hankaliin talvikuukausiin17.12.2024 13:30:04 EET | Tiedote
Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa rakennetulla työpenkereellä on ollut vaikutuksia virtausolosuhteisiin Perämerellä. Muuttuneet virtausolosuhteet ja jäämassojen patoutuminen pengertien eteläpuoliselle merialueelle sekä lauttaväylälle vaikeuttavat merkittävästi lauttaliikennettä. Lisäksi ne käytännössä estävät Hailuodon ja Oulunsalon välisen jäätien turvallisen toteuttamisen tänä talvena. Hailuotolaisten onkin syytä varautua merkittäviin liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Parhaillaan selvitetään Hailuodon liikenteen vaihtoehtoisia toteutusmalleja tilanteeseen, jossa lauttaliikenne varsinaisella lauttaväylällä on kokonaan keskeytynyt. Asiasta tiedotetaan lisää lähipäivinä.
KUTSU Itä-Suomen ilmastokonferenssiin (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)16.12.2024 15:17:37 EET | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa Itä-Suomen kolmanteen ilmastokonferenssiin. Tällä kertaa tapaamme Imatralla 13.2.2025. Itä-Suomessa tehdään paljon töitä ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Miten ilmastonmuutos ja ilmastotyö vaikuttavat Itä-Suomen alueen elinkeinoihin ja elinvoimaan, millaisia haasteita niihin liittyy ja kuinka voimme kääntää ne uusiksi mahdollisuuksiksi? Tätä on pohtimassa monipuolinen joukko eri alojen asiantuntijoita. Yhteisellä keskustelulla voimme löytää aivan uudenlaisia kestäviä ja elinvoimaa edistäviä avauksia.
Understöd för främjande av fiskerihushållningen kan sökas hos NMT-centralerna från och med 1.1.202516.12.2024 10:16:45 EET | Pressmeddelande
Den regionala fiskerihushållningsmyndigheten på närings-, trafik- och miljöcentralerna beviljar specialunderstöd för regionala projekt som syftar till att främja fiskerihushållningen samt allmänna understöd för fiskeområdesverksamheten. Ansökningstiden för 2025 års understöd är 1.1.– 31.1.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme