Kivenlahti kasvaa Länsiväylän pohjoispuolelle Kiviruukkiin
”Kiviruukin osayleiskaavalla tasapainotetaan Espoonlahden alueen elinkeinorakennetta mahdollistamalla uusien työpaikkojen syntyminen sekä lisäämällä merkittävästi koulutus- ja opetustoimintaa. Samalla tuetaan Espoon asuntotuotantotavoitteiden saavuttamista metrovyöhykkeen varrella”, toteaa teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.
Kiviruukki linkittyy keskeiseksi osaksi Kivenlahtea
Kivenlahden metroaseman vaikutusalueella suurin kasvupotentiaali on Länsiväylän pohjoispuolella Kiviruukissa, sillä eteläpuolen kehittämismahdollisuudet perustuvat pääosin täydennysrakentamiseen. Asukasmäärän osalta Kiviruukin tavoitteeksi esitetään 9 000–12 000 uutta asukasta. Uusia työpaikkoja alueelle voisi syntyä 1 000–2 000. Tällä hetkellä Kiviruukin kaupunkikuvaa hallitsevat pienteollisuus- ja varastohallit sekä Fortumin lämpökeskus, eikä alueella ole juuri asukkaita. Työpaikkoja on nykyisin hieman alle tuhat.
Valtaosa Kiviruukista sijaitsee alle kilometrin etäisyydellä Kivenlahden tulevasta metroasemasta. Toteuttamalla Kiviruukista toimivat ja turvalliset jalankulun ja pyöräilyn yhteydet Kivenlahden metrokeskukseen ja muihin palveluihin saadaan Kiviruukki linkitettyä osaksi muuta Kivenlahtea.
Kun metron läntinen pääteasema aikanaan valmistuu Kivenlahteen, muodostuu alueesta keskeinen liikenteen solmukohta. Muiden alueiden kytkeytymistä Kivenlahden keskukseen pyritään vahvistamaan esimerkiksi varautumalla Kiviruukin osayleiskaavassa Kauklahden ja Kivenlahden yhdistävään pikaraitiotiehen.
Kiviruukissa kehitetään tulevaisuuden innovaatioita
Kiviruukin suunnittelua viitoittaa kiertotalouden edistäminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen; alueelle on kasvamassa bio- ja kiertotalouden innovaatioita kehittävä Cleantech Garden, jonka ensimmäinen osa on VTT:n toteuttama biotekniikan keskus.
Tavoitteena on päästä rakentamaan Kiviruukin aluetta 2020-luvun alkupuolella, kun osayleiskaava ja sen pohjalta laadittavat asemakaavat on saatu valmiiksi ja hyväksytty. Kokonaisuudessaan alueen odotetaan valmistuvan 2030-luvulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359, olli.isotalo@espoo.fi
Yleiskaavapäällikkö Essi Leino, puh. 046 877 1911, essi.leino@espoo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa16.12.2024 20:53:40 EET | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Tila- ja asuntojaosto vuokrasi Länsi-Espoon lukiolle tilat Ruukintieltä16.12.2024 10:41:38 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrata Länsi-Espoon lukiolle toimitilat ja pysäköintioikeudet 20 vuodeksi osoitteesta Ruukintie 10, Kivenlahti.
Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote
Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.
Info från nämnden Svenska rum 12.12.202412.12.2024 19:03:00 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beviljade nämnden årligt understöd för grundläggande konstundervisning för år 2025, beslutade om förändringar i timfördelningen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo och gjorde beslut om höjning av kommuntillägg för stöd av privat vård.
Nyår i Esbo firas med det unika video -och ljudverket ”Ett fönster mot framtiden” i Hagalund12.12.2024 15:27:51 EET | Pressmeddelande
I Esbo ordnas åter en storslagen och gemenskaplig nyårsafton för stadsborna. Det gemensamma firandet går av stapeln i omgivningen för Kulturplatsen i Hagalund och huvudnumret är ett video -och ljudverk som projiceras på Esbo kulturcentrums fasad mot Kulturplatsen. Verket väcker både fantasin och själva byggnaden till liv. Esbo stads mål är att årligen erbjuda stadsborna ett inspirerande, gemenskapliga och hållbara evenemang där alla Esbobor kan fira in det nya året tillsammans under trivsamma former.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme