Korona-aika ei ole vaikuttanut anniskelulupien määrään

Anniskelu- ja vähittäismyyntilupien määrä on jatkuvasti kasvanut
Anniskelulupien määrän kasvu on jatkunut vuoden 2018 alkoholilain kokonaisuudistuksen jälkeen tasaisena. Ennen uudistusta alkoholijuomien anniskelulupien määrä pysytteli noin 8 300:ssa.
”Uudistuksen myötä anniskelulupien määrä kääntyi selvään nousuun, joka vain hieman hidastui vuonna 2020. Vuonna 2021 lupien määrä taas selkeästi kasvoi. Pandemia-aikana anniskelulupia ei ole peruutettu taloudellisten edellytysten puuttumisen vuoksi”, toteaa ryhmäpäällikkö Kari Kunnas Valvirasta.
Vähittäismyyntilupien kasvua selittävät anniskeluluvan yhteyteen ja käsityöläisoluen valmistajille myönnetyt vähittäismyyntiluvat. Niiden myöntäminen alkoi vuoden 2018 lakiuudistuksen jälkeen. Ennen lakiuudistusta vähittäismyyntilupien määrä oli hiljalleen laskeva. Elintarvikemyymälöissä kuten kaupoissa ja kioskeissa olevien vähittäismyyntilupien määrä on vähentynyt vuodesta 2017 yhteensä 600 luvalla.
Viime vuoden päättyessä alkoholijuomia oli mahdollista ostaa Manner-Suomessa mukaan yhteensä 6 441 myyntipaikasta. Näistä luvista 1 465 oli anniskelupaikkojen ulosmyyntilupia ja 83 käsityöläisoluen vähittäismyyntilupia.
”Anniskelupaikat ovat hakeneet korona-aikana vähittäismyyntilupia tukemaan take away -myyntiään. Kiinnostus ulosmyyntilupiin kasvoi erityisesti kevään 2020 ravintolasulun aikana”, Kunnas kertoo.
Anniskelun jatkoaika oli vuoden 2021 lopussa 1 618 anniskelupaikassa. Jatkoaikojen määrä taittui laskuun vuonna 2020, kun se edellisinä vuosina alkoholilain uudistuksen jälkeen oli huomattavasti kasvanut.
”Jatkoaikaravintoloiden määrän kääntyminen laskuun liittynee pandemiaan. Kun ravintola ei ole voinut olla auki yön tunteina, osa ravintoloista on luopunut jatkoajastaan”, Kunnas arvioi.
Alkoholihallinnon resurssit suunnattu koronatoimiin
Koronavuosina 2020–2021 aluehallintovirastoissa käsiteltävien alkoholiasioiden määrä laski, koska suuri osa tilapäisistä tapahtumista kuten festivaaleista peruuntui, joten niiden anniskelulupien käsittelyä ei tarvittu. Vuositasolla asioita oli alle 8 000, kun alkoholilain kokonaisuudistusta edeltävinä vuosina asiamäärä pysytteli keskimäärin hieman alle 9 000 asiassa vuodessa. Alkoholilain kokonaisuudistus vuonna 2018 toi vuositasolla alkoholijuomien anniskeluun ja vähittäismyyntiin kasvua usean tuhannen asian verran.
”Pandemia-aika on näkynyt aluehallintovirastojen alkoholihallinnossa hieman aikaisempia vuosia hiljaisempana alkoholilupa-asioissa, mutta tartuntatautilain rajoitukset ja niiden toimeenpano ja valvonta ovat pitäneet alkoholihallinnon virkamiehet erittäin kiireisinä”, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen.
Digitalisaatio etenee myös alkoholiasioissa
Alkoholiasioiden prosessit sähköistyvät, sillä Valvira ja aluehallintovirastot uudistavat parhaillaan alkoholielinkeinorekisteri Allua. Jatkossa alkoholilupien hakijat ja -ilmoituksia tekevät voivat asioida lupaviranomaisen kanssa sähköisesti. Uusi rekisteri on tavoitteena ottaa käyttöön vuoden 2022 aikana.
Aluehallintovirastot valvovat alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua alueellaan. Valviralle kuuluu valtakunnallinen valvonta sekä aluehallintovirastojen ohjaus alkoholijuomien anniskelun ja vähittäismyynnin valvonnassa. Lisäksi Valvira ohjaa ja valvoo alkoholijuomien valmistajien ja maahantuojien ensi- ja omavalvontaa ja vastaa alkoholin tuotevalvonnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Valvirassa:
Kari Kunnas, ryhmäpäällikkö
puh. 0295 209 610
etunimi.sukunimi(at)valvira.fi
Lisätietoja aluehallintovirastoissa:
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Riku-Matti Lehikoinen, alkoholihallintoyksikön päällikkö
puh. 0295 016 155
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Jarmo Ruusu, elinkeinovalvontayksikön päällikkö
puh. 0295 016 938
Lapin aluehallintovirasto
Tarja Strömdahl, ylitarkastaja
puh. 0295 017 369
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Pepe Uskelin, yksikön päällikkö, lakimies
puh. 0295 018 094
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Kristian Dahl, yksikön päällikkö, lakimies
puh. 0295 018 528
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Ari Kilponen, alkoholiylitarkastaja
puh. 0295 017 571
Toni Latvamäki, alkoholiylitarkastaja
puh. 0295 017 569
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta. Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valvira
Soterin käsittelyajat eivät vaikuta yksin toimivien palveluntuottajien aloitukseen3.4.2025 12:58:00 EEST | Tiedote
Sote-valvontalain tilapäisen sääntelyn myötä rekisteröintiprosessin käsittelyaika ei ole enää yhtä merkittävä yksin toimiville palveluntuottajille kuin aiemmin. Tilapäisen sääntelyn ansiosta sen piiriin kuuluvat yksin toimivat palveluntuottajat voivat aloittaa toimintansa heti jätettyään rekisteröintihakemuksen viranomaiselle, eikä heidän tarvitse odottaa rekisteröintipäätöstä ennen toiminnan aloittamista. Myös toiminnassa tapahtuvat muutokset voidaan toteuttaa heti hakemuksen jättämisen jälkeen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia menetettiin selvästi edellisvuotta enemmän14.1.2025 14:00:15 EET | Tiedote
Edellisvuoteen nähden ammatinharjoittamisoikeutensa menetti vuonna 2024 yhä useampi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö. Valvontalautakunnan päätöksellä ammattioikeutensa menetti 132 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 91.
Soteri-rekisteriä koskeva eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu on Valviralle ja aluehallintovirastoille merkittävä19.12.2024 15:44:45 EET | Tiedote
Valvira ja aluehallintovirastot ottavat toimintansa suunnittelussa ja kehittämisessä huomioon eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 12.12.2024 antaman ratkaisun Soteri-rekisterin käyttöönotosta ja hakemusten ruuhkautumisesta.
Alkoholilain muutos lisää harmaata taloutta10.10.2024 14:58:40 EEST | Tiedote
Alkoholista aiheutuvia haittoja on Suomessa pyritty vähentämään erityisesti alkoholijuomien vähittäismyyntimonopolin, lupajärjestelmän sekä tehokkaan viranomaisvalvonnan avulla. Jos hallituksen lakiesitys alkoholijuomien toimituksen sallimisesta tulisi voimaan, se heikentäisi kaikkia näitä alkoholihaittojen vähentämiskeinoja, kertoo Valviran ylitarkastaja Aleksi Halme tuoreessa blogikirjoituksessaan.
Moni tupakka- ja sähkösavuketuotteiden valmistaja laiminlöi maksunsa vuonna 202323.9.2024 08:54:34 EEST | Tiedote
Tupakka- ja sähkösavuketuotteiden valmistajan tai maahantuojan tulee toimittaa ennen uuden tuotteen markkinoille tuloa ilmoitus tuotteesta EU:n yhteiseen ilmoitusportaaliin ja maksaa ilmoitusmaksu. Tupakkatuotteiden, kuten savukkeiden ja sikarien, valmistajista ja maahantuojista 62 % maksoi viime vuonna ilmoitusmaksunsa Suomessa. Sähkösavukepuolella tilanne on erityisen huono, kun 86 % valmistajista ja maahantuojista jätti ilmoitusmaksunsa maksamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme