Kreaten selvitys Sulkavuoren keskuspuhdistamon hankkeella on edennyt – kevytyrittäjille tarjotaan jatkoa työsuhteessa
Kreate tiedotti 20.1. ottaneensa yhteistyökumppanikseen ulkomaisen työvoiman hallinnoimiseen erikoistuneen yrityksen, joka aloitti välittömästi selvitystyön alihankintaketjujen sopimuksista ja työehdoista. Tavoitteena oli nopeuttaa ja tehostaa selvitystyötä, jotta mahdolliset epäselvyydet saadaan korjattua nopeasti.
– Selvitystyön rinnalla lähdimme hakemaan ratkaisua Rakennusliiton esiin nostamien noin 20 ukrainalaisen kevytyrittäjän tilanteeseen yhdessä alihankintaketjun yritysten, Rakennusliiton ja työnantajaliiton kanssa. Työmaa on mittava ja tällä hetkellä siellä työskentelee noin 280 henkilöä. Kevytyrittäjyys on laillinen työllistymistapa ja siksi asia ei ole yksinkertainen. Meille Kreatessa oli tärkeintä löytää ukrainalaisten kannalta kestävä vaihtoehto, sanoo selvitystyötä johtanut Kreaten henkilöstöjohtaja Katja Pussinen.
Saadakseen tiedon yksilötasolle Kreate jakoi työmaahenkilöstölle usealla eri kielellä kirjeen, jossa kerrottiin työnantajan lakisääteisistä velvoitteista, kevytyrittäjänä toimimisesta sekä kannustettiin olemaan yhteydessä projektijohtoon matalalla kynnyksellä.
Kevytyrittäjyys loppuu Sulkavuoressa – kevytyrittäjille mahdollisuus siirtyä työsuhteisiin
TYL Sulkavuori on tehnyt 2.2. päätöksen kieltää kevytyrittäjyys kyseisellä Sulkavuoren keskuspuhdistamon hankkeella varmistaakseen alihankintaketjujen lain ja työehtosopimusten mukaiset korvaukset.
– Kieltämällä kevytyrittäjyyden saamme läpinäkyvämmäksi sen, että TYL Sulkavuoren alihankkijoiden työntekijät saavat lain ja työehtosopimuksen mukaisen korvauksen työstään ja maksavat verot ja muut maksut asianmukaisesti, TYL Sulkavuoren projektipäällikkö Jussi Kiuru toteaa.
Alihankintayritys on valmis palkkaamaan työsuhteeseen kaikki kevytyrittäjänä toimineet ukrainalaiset, jotka haluavat siirtyä työsuhteisiin alihankintayritykseen. Perjantaina 3.2. käydään läpi tarkemmin asiaa läpi ukrainalaisten kanssa. Kyseisen alihankintayrityksen palveluksessa Sulkavuoressa jo ennestään työskennelleiden ukrainalaisten työsopimusten ja palkanmaksun osalta ei ole löytynyt mitään epäselvyyksiä.
Selvitystyö viedään loppuun – Tampereen Keskuspuhdistamolla ei osuutta asiaan
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamolla ja seudulliseen suurhankkeeseen liittyvillä yhteistyökunnilla ei ole esiin nousseiden epäselvyyksien kanssa mitään tekemistä.
– Haluan painottaa, että Tampereen Seudun Keskuspuhdistamolla ja yhteistyökunnilla ei ole osuutta asiaan. Tilanteen selvittäminen on TYL Sulkavuoren ja sen valitsemien alihankintayritysten vastuulla. Olemme erittäin pahoillamme, että julkisuuteen keskeneräisenä nostetut asiat ovat asettaneet seudullisesti merkittävän Sulkavuoren keskuspuhdistamon ikävään valoon, Kiuru pahoittelee.
Hankkeen merkittävyydestä kertoo myös se, että TYL Sulkavuoren urakoimalle työmaalle on perehdytetty noin 800 henkilöä. Alihankkijoita ja sivu-urakoitsijoita hankkeella on noin 150.
Kreate jatkaa yhteistyötä asiantuntijayrityksen kanssa tehostaakseen selvitystyötä mittavalla hankkeella. Ukrainalaisten kevytyrittäjyysasian lisäksi Rakennusliitto on pyytänyt selvitystä muutamalta alihankkijalta tehtyjen tuntien ja maksettujen korvausten osalta. Selvitykset ovat edenneet hyvin ja tarvittavia korjaavia toimenpiteitä on tehty. Vielä selvityksessä olevien alihankkijoiden osalta selvitystyön odotetaan valmistuvan helmikuun aikana. Varotoimenpiteenä Kreate aloitti myös muiden TYL Sulkavuoren alihankintaketjujen ja niihin liittyvien sopimusten kokonaisvaltaisen selvitystyön, joka on edelleen käynnissä.
– Emme hyväksy epäeettistä toimintaa tai harmaata taloutta työmaillamme, vakuuttaa Pussinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja PussinenHenkilöstöjohtajaKreate Oy
Puh:045 634 6136katja.pussinen@kreate.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 238 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate Skanskan kumppaniksi rakentamaan Koskelan varikkoa – toteutusvaiheen sopimuksen arvo lähes 58 miljoonaa euroa10.12.2024 14:37:26 EET | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Skanskan kanssa toteutusvaiheen sopimuksen Koskelan uuden varikon rakentamisesta. Sopimuksen mukaisesti Kreate toteuttaa hankkeen rata- ja sähköratatyöt, vaihteiden ohjausjärjestelmän sekä kiertotalouden ratkaisut. Koskelan varikko on Kreaten ensimmäinen raitiotiehanke, mikä vahvistaa yhtiön tavoitetta kasvattaa raideympäristössä tehtävän liiketoiminnan osuutta kokonaisliikevaihdosta.
Innovoinnilla ja työsuunnittelulla vaikutusta rakennushankkeiden valmistumiseen – Kreate kiri kaksi merkittävää hanketta etuajassa maaliin28.11.2024 09:30:11 EET | Tiedote
Kaksi Kreaten väylärakentamisen kohdetta valmistui merkittävästi etuajassa. Oulussa Poikkimaantien urakkaosat luovutetaan tilaajalle vajaan vuoden etuajassa ja Helsingissä Nihdin esirakentaminen luovutettiin seitsemän kuukautta etuajassa. Molemmissa hankkeissa urakoitsijan onnistunut työsuunnittelu ja uudet ratkaisuehdotukset siivittivät onnistuneeseen lopputulokseen.
Näin rakennettiin näyttävä ylikäytäväsilta ikonisen Pispalan Haulitornin viereen – Santalahden silta yhdistää kaksi kaupunginosaa13.11.2024 12:06:56 EET | Tiedote
Uusi Santalahden ylikäytäväsilta Tampereella tarjoaa kauan kaivatun yhteyden Santalahden asuinkorttelin ja Pispalan valtatien välille. Kreate rakensi 70 metriä pitkän teräsrakenteisen sillan Tampere–Seinäjoki-radan yli suoraan asuinkorttelin hissi- ja porrastorniin. Mittavien teräsrakenteiden nostot tavanomaista ahtaamassa ja jyrkemmässä maastossa onnistuivat suunnitellusti.
Kreaten rakentamalle Telkäntaipaleen sillalle Vuoden silta 2024 -palkinto7.11.2024 15:45:00 EET | Tiedote
Kreaten Lempäälään rakentama Telkäntaipaleen silta nappasi Vuoden silta 2024 -tunnustuksen RILin Siltapäivien yhteydessä. Junaradan ylittävän polveilevan ristikkosillan isoin lohko nostettiin paikoilleen tiukassa aikataulussa yhdellä Suomen järeimmistä nostureista.
Kreatelle yli 9 miljoonan urakka: Kokemäenjoen Koiviston ja Pikkuhaaran siltojen uusiminen käynnistyy1.11.2024 09:46:00 EET | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut yli 9 miljoonan euron sopimuksen Väyläviraston kanssa Kokemäenjoen ylittävien Koiviston ja Pikkuhaaran siltojen uusimisesta. Valtatiellä 11 Porin ja Ulvilan alueella sijaitsevat sillat ovat tulleet elinkaarensa päähän, eivätkä ne täytä nykyvaatimuksia. Kreate aloittaa uusien siltojen rakentamisen marraskuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme