Lapissa joulukuussa 8 450 työtöntä työnhakijaa
Lapissa oli joulukuun lopussa 8 450 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 925. Työttömiä oli 730 enemmän kuin marraskuussa ja 790 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Yli puolet kuukauden aikana tapahtuneesta työttömyyden lisääntymisestä johtui lomautusten lisääntymisestä. Lomautettujen määrä nousi lähes 370:llä marraskuusta, vaikka olikin alempi kuin vuotta aiemmin. Lomautukset lisääntyivät kuukauden aikana erityisesti Rovaniemen ja Kemi-Tornion seutukunnissa. Lomautuksia on eniten rakennusalalla, teollisuudessa ja kuljetusalalla. Näiden alojen ammattien lisäksi joulukuussa lisääntyivät mm. koulunkäyntiavustajien lomautukset.
Työttömien osuus työvoimasta alitti joulukuussa 10 % kymmenessä Lapin kunnassa. Alin osuus oli Sodankylän 6,3 %. Korkeimmat osuudet (yli 15 %) olivat Kemijärvellä, Posiolla ja Kemissä.
Joulukuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa lähes 2 330 avointa työpaikkaa. Aiempina kuukausina ilmoitetut työpaikat mukaan lukien joulukuussa oli avoinna yli 5 370 työpaikkaa. TE-palveluihin
ilmoitettujen avointen työpaikkojen määrä on edelleen aiempiin vuosiin verrattuna korkea, vaikka edellisen vuoden ennätykselliset luvut alittuvat viime vuoden loppukuukausina.
Työllisyyden kokonaiskuva oli viime vuonna myönteinen
Lapissa työttömyys on maaliskuusta 2022 alkaen alittanut koronapandemiaa edeltävän työttömien määrän. Joulukuussa työttömiä oli 590 vähemmän kuin vuonna 2019, mutta lomautettujen määrä oli yhä korkeampi kuin kolme vuotta sitten. Alueelliset erot työttömyyden kehityksessä ovat huomattavia.
Työvoiman kysyntä oli viime vuonna Lapissa ennätyksellistä. TE-palveluihin ilmoitettiin kaikkiaan noin 50 000 avointa työpaikkaa.
- Toimintaympäristön haasteet jatkuivat vuonna 2022 Venäjän hyökkäyssodan ja siitä juontuvien energiakriisin ja hintojen nousun myötä. Muutokset ovat luoneet epävarmuutta yritysten toiminnalle ja tulevaisuuden uskolle. Näistä epävarmuuksista huolimatta työpaikkoja on avoinna runsaasti ja työllisyyskehitys on jatkunut positiivisena, yksikön päällikkö Satu Huikuri Lapin ELY-keskuksesta kommentoi.
Lapin ELY-keskuksen joulukuun 2022 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx
Seuraava työllisyyskatsaus (tammikuu 2023) julkaistaan 21.2.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636
Kuvat
Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
Tietoja julkaisijasta
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin kehitys jatkui koko maasta poikkeavana24.9.2024 08:28:38 EEST | Tiedote
Työttömyyden kehitys jatkui elokuussa Lapissa sekä kuukauden että vuodentakaiseen verrattuna koko maata myönteisempänä. Lappi oli elokuussa edelleen ainoa ELY-keskus, jonka alueella työttömiä oli vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lapin sisäiset alueelliset erot ovat edelleen huomattavia.
Lappiin laaditaan historian ensimmäinen yrittäjyysstrategia18.9.2024 15:26:14 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus on käynnistänyt työn Lapin ensimmäisen yrittäjyysstrategian laatimiseksi. Strategian tavoitteena on rakentaa tulevaisuuskuva Lapin yrittäjyyskentän mahdollisuuksista, palvelurakenteesta ja tarvittavista toimenpiteistä, jotka edistävät yritysten kasvumahdollisuuksia ja kilpailukykyä sekä lisäävät yrittäjyyttä Lapissa.
Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Kuorinki-Vinsanmaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta13.9.2024 11:19:45 EEST | Tiedote
Yhteysviranomainen on katsonut, että Kuorinki-Vinsanmaan tuulivoimahankkeen toteuttamiskelpoisuuden arvioinnin kannalta on välttämätöntä, että hankkeen jatkosuunnittelussa esitetään vaihtoehto tai vaihtoehtoja, joissa voimaloita on selkeästi vähemmän.
Taivalkosken patosiltaa peruskorjataan- sillan sulkuaika jatkuu loka-marraskuun vaihteeseen13.9.2024 10:36:06 EEST | Tiedote
Taivalkosken patosillan korjaustyöt jatkuvat loka-marraskuun vaihteeseen. Silta on suljettu kaikelta liikenteeltä korjaustöiden ajan.
Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Vitsakankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta13.9.2024 10:33:26 EEST | Tiedote
Vitsakankaalle suunniteltu tuulivoimatuotannon alue sijoittuisi Suuripään Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen länsipuolelle. YVA-menettelyn yhteydessä on toteutettu hankkeen Natura-arviointi. Arvioinnista antamissaan lausunnoissa Metsähallitus ja Lapin ELY-keskus ovat katsoneet, ettei Natura-arviointi kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Lausuntojen mukaan ei voida varmistua siitä, ettei Vitsakankaan tuulivoimahanke merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme