Päihdestrategian avulla päihdetyö toimivaksi ja tasa-arvoiseksi
Nuorista aikuisista lähes joka toinen on joskus kokeillut jotain huumetta. Kannabiksen kokeilu on nelinkertaistunut vuodesta 1992. Toisaalta huumausaineriippuvuus on vakava sairaus, joka aiheuttaa inhimillistä kärsimystä. Taustalla on usein ylisukupolvista huono-osaisuutta.
Väitetään, että poliitikot eivät halua keskustella huumeista.
”Meidän tulisi suhtautua huumeisin käytännöllisesti”, toteaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen. ”Huumeeton maailma on utopia. Haittoja tulee kuitenkin ehkäistä ja vähentää yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla. Ongelmia aiheuttavat riskitekijät tulee tunnistaa ja keskustelun pitää olla avointa, sillä kaikki eivät jaa samaa Suomea.”
A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen luettelee huumausaineiden haittoja torjuvan työn haasteita.
”Uudet huumeet, joiden vaikutuksia ei aina tunneta, uudet markkinat, uudet käyttökulttuurit ja kieltolaista huolimatta lisääntynyt käyttö. Tässä tilanteessa vanhat keinot osin rajoittavat huumetyön mahdollisuuksia.”
Järjestöjen mielestä Suomeen tulee laatia uusi, syvällinen päihdestrategia, jossa tulee tuoda esiin vaikuttavia ehkäisevän työn ja haittojen vähentämisen keinoja. On linjattava, miten ehkäisevää työtä ohjataan valtakunnallisesti ja toimeenpannaan paikallisesti. On myös turvattava päihdepalveluiden laatu ja saatavuus koko Suomessa.
”Jos nyt käytävästä keskustelusta pitää nimetä yksi haaste, se on mielestäni yhteistyö. On käsittämätöntä, että faktat hukkuvat keskustelussa. Kolmannen sektorin ja viranomaisten välillä näyttää olevan kuilu, joka korjautuisi ihan keskustelemalla ja tietoa yhdessä prosessoiden”, toteaa Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka.
A-klinikkasäätiö, EHYT ry, Helsingin Diakonissalaitos, Irti Huumeista ry, Sininauhaliitto ry ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto järjestävät yhteistyössä Porin SuomiAreenalla Huumekysymys-paneelikeskustelun 16.7. klo 10–11 Porin kaupungintalon pihalavalla. Keskustelemassa ovat Olavi Kaukonen (A-klinikkasäätiö), Juha Mikkonen (EHYT ry), Pirjetta Salomäki (Helsingin Diakonissalaitos), Mirka Vainikka (Irti Huumeista ry). Haastattelijana terveystoimittaja Heljä Salonen. Paneelikeskusteluun on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n viestintäpäällikkö Eriikka Käyhkö p. 050 362 0882
Sininauhaliiton viestintäpäällikkö Anna-Liisa Karhula p. 040 768 4528
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 49 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Tipattoman suosio nousussa: 18 prosenttia tipattoman viettäjistä tunsi itsensä virkeämmäksi ja energiseksi19.12.2024 11:42:14 EET | Tiedote
Alkoholia käyttävistä kansalaisista 15 prosenttia vietti Tipattoman vuonna 2024, selviää EHYT ry:n Verianilla teettämästä kyselytutkimuksesta*. Tipattoman viettäjiltä kysyttiin, mitä hyötyjä he saivat alkoholittomasta kuukaudesta. 18 prosenttia vastaajista kertoi, että he tunsivat itsensä virkeämmäksi ja energisemmäksi tai vireystila oli kaikkiaan parempi tipattoman aikana.
Nuoren ahdistuksen ja levottomuuden syynä voi olla vapetus4.11.2024 13:18:57 EET | Tiedote
Oppimisvaikeuksia, keskittymiskyvyn häiriöitä ja tarkkaavaisuuden häiriöitä. Ahdistusta, masennusta, ADHD-oireilua. Erikoislääkäri Maria Juusela kertoo, että nuorten potilaiden kohdalla näiden oireiden taustalla voi yhä useammin olla nikotiiniriippuvuus, joka on syntynyt savuttomia nikotiinituotteita eli vapea ja nikotiinipusseja käyttämällä.
Yliannostuksiin kuoli viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä29.10.2024 07:50:00 EET | Tiedote
Huumemyrkytyksiin eli yliannostuksiin kuoli 253 ihmistä vuonna 2023 – “Tuskallisinta oli, ettei palvelujärjestelmä ja yhteiskunta pystynyt tarttumaan avunhuutoon ajoissa”, menetyksen kokenut läheinen kertoo
Väsymyksen ja huonon yöunen syynä voi olla tissuttelu tai älylaitteiden käyttö iltaisin6.2.2024 07:12:00 EET | Tiedote
Pienikin määrä alkoholia illalla vaikuttaa yöuneen. Uni kevenee jo parista annoksesta. Seuraavana päivänä olo on nuutunut, tekee mieli makeaa ja unirytmi alkaa helposti muuttua, kun päivällä on pakko ottaa torkut ja illalla tulee taas valvottua pidempään.
Tipattomalla kannustetaan tutustumaan itseensä15.1.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Tipaton tammikuu haastaa suomalaisia kokeilemaan lyhyttä päihteetöntä jaksoa sekä tarkastelemaan omaa suhdetta alkoholiin. Tipaton voi olla myös hyvä paikka tehdä itsetutkiskelua. Haastattelimme kampanjassa mukana olevaa somevaikuttajaa Arttu Ylitaloa sekä artisti Lumousta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme