Vilkas Group Oy

”Pakettiralli Kiinasta romahtaa jopa 85%, jos Ruotsin esimerkki pätee” – Tullauspakko Kiinalle on miljoonien mahdollisuus suomalaisille yrittäjille

Jaa
Kaikki EU:n ulkopuolelta saapuva tavara on heinäkuusta alkaen tullattava arvosta riippumatta. Tällä voi olla suuria vaikutuksia suomalaisten ostokäyttäytymiseen, sillä tilaaminen Kiinasta sekä kallistuu että hankaloituu. ”Kun Ruotsissa otettiin Kiinan-tullaus käyttöön, pakettituonti Kiinasta lähes tyrehtyi”, kertoo verkkokauppatoimittaja Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. ”Jos markkinoinnissa onnistutaan, tämä on valtava mahdollisuus suomalaisyrityksille”, arvioi Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perko. Potentiaali on jopa satoja miljoonia.
Romahdus Kiinasta tuotavien pakettien määrässä voi tuoda suomalaiseen yritystoimintaan ja talouteen jopa satoja miljoonia euroja.
Romahdus Kiinasta tuotavien pakettien määrässä voi tuoda suomalaiseen yritystoimintaan ja talouteen jopa satoja miljoonia euroja.

Lehdistötiedote 30.3.2021

Tavaran tilaaminen EU:n ulkopuolelta edellyttää pian aina tullaamista. Tulliylitarkastaja Nadja Painokallio arvioi, että uusia tullattavia paketteja yksin Kiinasta voisi tulla jopa 15 miljoonaa, jos tilausmäärät pysyisivät entisellään.

”Kiina on Yhdysvaltain ohella keskeinen tuontimaa EU:n ulkopuolelta, Kiinasta tuodaan Suomeen kaikkein eniten halpaa tavaraa. Suuria muutoksia ostokäyttäytymiseen saattaa olla tiedossa, sillä hinta tietenkin nousee ja toimittaminen hankaloituu”, kertoo muutoksen aitiopaikalla, Tullin ulkomaankauppa- ja verotusosastolla työskentelevä Painokallio.

Romahtaako Kiinan-tuonti Suomessa kuten Ruotsissa? 

Ruotsissa alettiin periä tullia kaikesta Kiinan-tuonnista jo ennen EU-laajuista päätöstä. Seuraukset olivat dramaattiset, kuvaa Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski

”Tuonti Kiinasta putosi Ruotsissa kuin kivi. Esimerkiksi 2017 tuotiin Kiinasta jopa 160 000 pakettia päivässä ennen tullausta, tullauksen jälkeen samana ajankohtana 2018 vain 25 000. Pudotus oli siis yli 85 prosenttia. Kaikkiaan Kiinan tuonnin osuus tipahti Ruotsissa 34 prosentista 17 prosenttiin, sekä Saksa että Iso-Britannia menivät ohi tuontimäärissä. Valtava muutos.”

Kiinalaisilta todennäköisesti ”vapautuvat” eurot olisivat nyt suomalaisten ulottuvilla. 

”On ihan perusteltua sanoa, että pakettiralli Kiinasta romahtaa jopa 85%, jos Ruotsin esimerkki pätee. Tähän vaikuttaa tietysti monta tekijää, mutta suomalaisittain ajattelen tätä ennen kaikkea mahdollisuutena. Nykyisten noin 15 miljoonan Kiinasta vuosittain tuotavan paketin arvo liikkuu väkisinkin useissa sadoissa miljoonissa euroissa. Toisin sanoen, esimerkiksi puolet siitä suomalaiseen yritystoimintaan ja talouteen voisi tuoda jopa satoja miljoonia”, painottaa Korkiakoski.                      

Vilkkaalla arvioidaan heinäkuussa voimaan astuvaa muutosta Suomen johtavan verkkokauppatoimittajan näkökulmasta. Tullauspäätös tulee koskettamaan ainakin suomalaista verkkokauppaa, mutta vaikutukset voivat olla paljon laajemmatkin. 

Valtava mahdollisuus – pandemia muuttanut ostokäyttäytymistä

Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perko pitää Kiinan-tuonnin radikaalisti muuttuvaa tilannetta suomalaisittain valtavana mahdollisuutena. 

”Pandemia-aikana maailmalta saatu data kertoo, että samalla kun verkko-ostaminen on ylipäänsä kasvanut merkittävästi, asiakkaat ovat myös kokeilleet paljon uusia brändejä. Siksi tässä Kiinan myötä avautuva ikkuna on nyt poikkeuksellisen suuri: Vapautuu paljon kysyntää, ja ihmiset ovat lisäksi paljon aiempaa valmiimpia ostamaan uusista kanavista, eikä vain jo ennestään tutuista. Pienikin siivu tästä potentiaalista on suuri kakku, eikä nyt kannata ujostella”, analysoi Perko.

Perkon mukaan aikaikkunassa on vielä yksi suomalaisittain ratkaisevan tärkeä elementti.

”Pandemian aikana on ollut selvästi havaittavissa, että paikalliset vaihtoehdot ovat tulleet kuluttajille entistä haluttavammiksi. Tämä koskee myös verkko-ostamista. Toisin sanoen, suomalaisetkin ostavat nyt mieluummin suomalaista”, painottaa Perko.

Markkinoinnin onnistuminen ratkaisevaa – ammattitaito valttia

Sekä Perko että Korkiakoski korostavat markkinoinnin onnistumisen merkitystä sille, kuinka suuri osa satojen miljoonien potentiaalista Suomeen saadaan kaapattua.

”Verkkokauppaan syntyy nyt joka tapauksessa suuri määrä uusia ostajuus- ja asiakkuustilanteita. Jos potentiaaliset asiakkaat onnistutaan nyt oikein viestein tavoittamaan, voi syntyä juuri sellaisia pidempiä verkkokauppa-asiakkuuksia, jotka ovat erityisen toivottavia. Eli nyt kun saisimme suomalaisista asiakkaista kiinni, voisimme saada ihannetilanteessa suomalaisille verkkokaupoille todella paljon pitkiä, pysyviä asiakkuuksia”, puntaroi Perko.

Korkiakoski toivoo nyt kehitystä, jossa suomalaiset verkkokaupat myyvät suomalaisille entistä enemmän suomalaisten yritysten tuotteita.

”Kotimaisten yritysten pitää nyt tunnistaa vapautuva potentiaali, ja juuri kuten Perko sanoo, lähestyä asiakkaita mahdollisimman tehokkaasti ja houkuttelevasti. Toisin sanoen, kotimaisten yritysten ja etenkin verkkokauppiaiden on ryhdistäydyttävä, jotta saamme pidettyä eurot kotimaassa. Tässä olisi mainio tilaisuus kaapata hyvällä markkinoinnilla uusi siivu markkinoista.”

Perko nostaa markkinoinnin ammattitaidon nyt avainrooliin.

”Monilla suomalaisilla verkkokauppiailla totta kai on rautainen markkinointiosaaminen. Sitten toisaalta löytyy vielä paljon suomalaisyrityksiä ja verkkokauppiaita, joilla markkinointi ei ole vahvuuksien joukossa. Siksi nyt kannattaa investoida markkinoinnin ammattilaisiin, koska yhtä suurta uutta kakkua ei äkkiä tule tarjolle. Tässä on kova kilpailutilanne, jossa uutta kauppaa havittelee moni muukin. Siinä onnistuu vain parhaalla markkinointi- ja asiakkuusosaamisella”, kuittaa Perko.

Korkiakosken mukaan suomalaisilla kauppiailla on nyt etulyöntiasema esimerkiksi verrattuna EU-alueelta tulevaan kilpailuun, koska suomalaiskauppiaat tuntevat suomalaiset asiakkaansa.Korkiakoski kannustaakin nyt tosissaan kotimaisia voimia liikkeelle.

”Kyllä nyt pitäisi iskeä tähän mahdollisuuteen kaikin tavoin kiinni. Kun Kiinan-tuonnilla ei enää ole epäreilua hintaetua, suomalaisella laadulla ja tuotteiden turvallisuudella kilpaileminen helpottuu.” 

Lisätietoa: 

Nadja Painokallio, tulliylitarkastaja, Tulli, 040 332 7577, nadja.painokallio@tulli.fi 

Markku Korkiakoski, toimitusjohtaja, Vilkas Group Oy, 0400 434 244, markku.korkiakoski@vilkas.fi

Jari Perko, toimitusjohtaja, Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry, 040 565 9700, jari@asml.fi

Avainsanat

Kuvat

Romahdus Kiinasta tuotavien pakettien määrässä voi tuoda suomalaiseen yritystoimintaan ja talouteen jopa satoja miljoonia euroja.
Romahdus Kiinasta tuotavien pakettien määrässä voi tuoda suomalaiseen yritystoimintaan ja talouteen jopa satoja miljoonia euroja.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vilkas Group Oy
Vilkas Group Oy
Finlaysoninkuja 19
33210 Tampere

0400434244https://www.vilkas.fi/

Vilkas on Suomen johtava verkkokauppatoimittaja ja sopiva kumppani kaiken kokoisille verkkokauppiaille. 2000 asiakastamme ovat laaja skaala pienyrittäjistä suuryrityksiin. Verkkokauppaindeksin mukaan asiakkaidemme vuosittainen kasvuvauhti on yli kymmenen prosenttia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vilkas Group Oy

”Ei 7 %, ei edes 70 %, vaan 7-kertainen säästö”: Vilkas Group tähtää johtoasemaan AI-palveluissa verkkokauppiaille, kumppanina Microsoft28.8.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Vilkas Group esittelee tänään uudet tekoälypalvelunsa verkkokauppiaille. ”Olemme yhdistäneet AI-teknologioita tuottamaan verkkokauppiaille erittäin konkreettisia hyötyjä asiakaspalvelussa ja markkinoinnissa”, kiteyttää Vilkkaan toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. Palveluita siivittää uunituore yhteistyö Microsoftin kanssa. ”Tukemalla Vilkasta voimme tuoda tekoälytyökalujen hyötyjä laajalle joukolle suomalaisia verkkokauppoja ja yrittäjiä”, perustelee Microsoftin kumppanuuksista Suomessa vastaava johtaja Veli Myllylä.

”Ruotsista voisi ottaa mallia” – Rakentamisen syöksy näkyy kaikkialla taloudessa: Verkkokauppa putosi jälleen rakentamisen seurannaisena18.7.2024 10:30:21 EEST | Tiedote

Verkkokauppa on vastoin odotuksia jälleen notkahtanut yli 30 prosenttia, kertoo uunituore verkkokauppaindeksi. ”Verkkokaupan kehitys koronasta alkaen korreloi vahvasti rakentamisen suhdanteiden kanssa”, vertaa indeksiä tuottavan Vilkas Group Oy:n toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell pitää yhteyttä selvänä. ”Rakentamisen paino Suomen talousvaikeuksissa on suuri. Sen vaikutus kauppaan ja palveluihin on valtava, verkkokauppaan yhtä lailla”, tiivistää Randell.

Satamalakko iski pahasti verkkokauppaan, laskua yli 30 prosenttia – ”Valtaosa konttitavarasta on seissyt maaliskuun satamissa”1.5.2024 12:00:30 EEST | Tiedote

Verkkokauppa putosi ensimmäisellä vuosineljänneksellä peräti 31 prosenttia, kertoo uunituore Verkkokauppaindeksi. ”Ennen kaikkea arvokkaampaa kauppaa on jäänyt tekemättä. Siltä näyttää, että verkkokauppa on kärsinyt kovan kolauksen maaliskuun satamalakosta”, toteaa indeksiä tuottavan Vilkas Group Oy:n toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. Tullin tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä avaa kokonaiskuvaa: ”Vuoden 1. neljännes jäi varmasti heikommaksi, kun tammi-helmikuun ulkomaankauppa oli laskusuunnassa ja konttiliikenne keskeytyi satamissa 12.3.2024 alkaen”.

Ilmainen AI-agenttiarmeija sukeltavaa verkkokauppaa pelastamaan: ”Tekoäly-murros on make or break” – Verkkokauppa romahti 33 %24.1.2024 09:34:05 EET | Tiedote

Suomalaisesta verkkokaupasta on sulanut kolmannes, kertoo uunituore verkkokaupan tilaa reaaliaikaisesti seuraava Verkkokauppaindeksi. ”Kuluttajien ostovoiman kuihtuminen osuu erityisesti verkon erikoiskauppaan, mutta pahin kolaus näkyy silti verkon B2B-myynnissä”, kertoo indeksiä tuottavan Vilkas Group Oy:n toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. ”Nyt on kauppiaiden aika toimia, sillä tekoälyn hyödyntäminen ratkaisee pian menestyksen. Tarjoamme itse kauppiaiden avuksi nipun AI-agentteja, emmekä peri niistä maksua.”

”Johtavat brändit jo kiinnostuneita” – Uusi tekoälysovellus mullistaa verkkokaupan asiakaspalvelun, asialla Suomen verkkokaupan pioneeri7.11.2023 10:10:00 EET | Tiedote

Suomen johtava kotimainen verkkokauppatoimittaja Vilkas Group on avannut uuden rintaman verkkokaupan asiakaspalvelussa. ”Nimenomaan asiakaspalveluun kehittämämme SMART-tekoäly käyttää edistynyttä luonnollisen kielen prosessointia ja on merkittävästi kehittyneempi kuin yleisesti käytössä botit”, painottaa Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. ”SMART on parantanut jo pilottivaiheessa verkkokauppojen asiakastyytyväisyyttä ja tarjoaa suuret liiketoimintahyödyt”, kertoo Korkiakoski.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye