Tammi

Pelimaailman todellisuus houkuttelee lapsia lukemaan

Jaa
Tammi ja kolme suomalaista peliyhtiötä lahjoittavat koululaisille 900 tietokirjailija Elina Lappalaisen pelimaailmaan sukeltavaa Nyt pelittää! – Miten pelejä tehdään? -lastentietokirjaa Oulussa, Kotkassa ja Tampereella. Lisäksi Elina Lappalainen ja pelifirmojen edustajat vierailevat kouluissa kertomassa pelien tekemisestä, pelituotannon taustoista ja pelien tekemisestä mahdollisena tulevaisuuden ammattina.

Mukana hyväntekeväisyyskampanjassa ovat tamperelainen Colossal Order, oululainen Fingersoft ja Kotkassa toimiva Nitro Games. Kirjoja lahjoitetaan kouluihin peliyhtiöiden kotiseuduilla. Kirjan kustantaja Tammi on vastannut kampanjan käytännön järjestelyistä. Kaikkiaan kirjoja lahjoitetaan koulujen ja koululaisten käyttöön yhteensä 900.

Osana kampanjaa toimittaja-tietokirjailija Elina Lappalainen vierailee alueiden kouluissa puhumassa peleistä, pelaamisesta ja pelien tekemisestä. Tampereella Lappalainen vierailee Kaukajärven koululla torstaina 10.1. 2018. Kuten kirjassa myös vierailussa on vankka pelikasvatuksellinen ote. Koululaisille puhutaan ruutuajasta, pelien mikromaksuista ja ikärajoista. Kaikilla kouluvierailuilla on mukana myös aito pelintekijä: esimerkiksi Tampereella kouluvierailulle osallistuvat Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen ja pelitestaaja Lauri Jääskeläinen, jotka kertovat työstään.

"Meillä on ilo olla mukana kampanjassa, joka tukee pelikasvatusta ja kannustaa oppilaita unelmoimaan pelialan työurasta”, Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen sanoo.

”Samalla kun Nyt pelittää! tarjoaa tytöille kaivattuja roolimalleja teknologian alalla, se innostaa myös poikia lukemaan. Kirjassa on vahva pelikasvatuksellinen ote: vanhemmille se antaa työkaluja ja tietoa pelimaailmasta, joka saattaa tuntua vieraalta ja pelottavalta. Elina Lappalaisella on ainutlaatuinen kyky luoda lastenkirjoja, joissa vankka tietopohja yhdistyy vetävään tarinankerrontaan”, Tammen lastenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemi kertoo.

Tietokirjailija Elina Lappalaisen Nyt pelittää! -kirja kertoo pelisuunnittelijan, graafikon, ohjelmoijan ja muusikon työstä hauskasti ja havainnollisesti. Kirjassa lapsihahmot Sofia ja Oliver pääsevät koodariäidin mukana tutustumaan pelistudioon ja tekemään omaa peliä. Kuvitettu ja tarinallinen kirja käy läpi pelin tekemisen eri vaiheita. Miten pelisuunnittelija ideoi pelin säännöt ja maailman, miksi graafikko piirtää jopa satoja luonnoskuvia, miten äänisuunnittelija saa aikaan messevän loiskahduksen ja miten ohjelmoija saa pelin moottorin hyrräämään?

Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen voitti Tieto-Finlandian ja Kanava-tietokirjapalkinnon esikoisteoksellaan Syötäväksi kasvatetut: miten ruokasi eli elämänsä (Atena 2012). Lastentietokirja Nakki lautasella (Tammi 2015) oli Finlandia Junior -ehdokkaana. Tammikuussa ilmestyy Minna Canthia juhlistava lastentietokirja Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset. Lappalainen seuraa työkseen startup-yrityksiä, teknologia-aiheita ja suomalaisia peliyhtiöitä Talouselämä-lehdessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Colossal Order on tamperelainen itsenäinen peliyhtiö, joka keskittyy simulaatiopeleihin ja on parhaiten tunnettu Cities: Skylines -kaupunginrakennuspelistään.
Lisätiedot: press@colossalorder.fi ja 0505643092

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Suomalaisten rakastama dekkaristi Elly Griffiths saapuu Helsingin kirjamessuille24.9.2024 14:58:10 EEST | Tiedote

Brittidekkaristi Elly Griffiths on vahvistanut saapuvansa Helsingin kirjamessuille lokakuussa. Griffiths esiintyy messujen Senaatintori-lavalla lauantaina 26.10. kello 17.30. Arkeologi Ruth Gallowaysta sekä intialaistaustaisesta komisario Harbinder Kaurista kertovista sarjoistaan tunnettu Griffiths aloittaa tänä vuonna uuden, historiallisen dekkarisarjan, jonka ensimmäinen osa Taikatemppumurhat on juuri ilmestynyt. Tähän mennessä Griffithsin kirjoja on Suomessa myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta.

Janne Kataja avaa uuden puolen elämästään tammikuussa ilmestyvässä kirjassa4.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Janne Kataja on näyttelijä, ohjaaja, juontaja ja yrittäjä, joka on ollut vuosikausia suomalaisen tv-viihteen ja komiikan huipulla. Tammikuussa 2025 ilmestyvässä Loppuunmyyty -kirjassa yksityisyydestään tarkka Kataja kertoo elämästään avoimesti ja rehellisesti. Kirjan myötä hänestä avautuu puoli, joka on aiemmin jäänyt julkisen hauskuuttajan taakse piiloon. ”Kirja ei ole elämäkerta vaan henkilökuva ja seikkailuromaani, jonka päähenkilön nimi nyt vaan sattuu olemaan Janne. Kirja on tarina niistä tapahtumista, mihin päähenkilö on elämänsä varrella joutunut. Prosessi on ollut antoisa, koska muistin syövereistä on löytynyt paljon kiinnostavia kohtaamisia, nauruja, värejä, hämmennystä, jännitystä ja vähän suruakin. Ennen kaikkea kuitenkin vahvaa uskoa huomiseen niiden ihmisten ansiosta, jotka ovat matkan varrelle sattuneet”, Janne Kataja sanoo. Kirjan kirjoittaja Janne Sarja on kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on aiemmin julkaissut kirjat Läpimurtoteos (2020) ja Rakkaudella, Jami (2023). S

Timo Parvelan Itämeripäivänä ilmestyvä Ella-kirja tarjoaa hauskan seikkailun lisäksi konkreettisia keinoja Itämeren pelastamiseksi21.8.2024 12:23:29 EEST | Tiedote

Itämeripäivää vietetään torstaina 29.8. ja samalla julkistetaan Timo Parvelan kirja Ella ja kaverit Itämeren pelastajina. Kirja on toteutettu yhteistyössä Itämeren suojeluun erikoistuneen John Nurmisen Säätiön kanssa. Se sisältää hauskan tarinan lisäksi tietoa Itämerestä ja siitä, miten voimme kaikki yhdessä pitää huolta merestä ja sen eliöistä.

Satujen saaret -lastenkirjasarja hurmaa pian myös teatterissa – myös kirjasarjan elokuvaoikeudet optioitu20.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

Kirjailija Satu Rämön ja kirjailija-kuvittaja Satu Kontisen lastenkirjasarja Satujen saaret nähdään myös teatterissa ja elokuvina. Tampereen komediateatteriin Satujen saaret dramatisoi Panu Raipia. Kantaesitys nähdään kesällä 2025. Elokuvaoikeudet on puolestaan optioinut Take Two Studios. Satujen saaret – kirjasarjan ensimmäinen osa Lottalehto ilmestyi tänään. Kirjasarja kertoo serkuksista, Islannissa asuvasta Sagasta ja Suomessa asuvasta Sadusta. Kirjasarjaa kustantaa Tammi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye