”Perhekahvila on henkireikä” – vanhemmat saavat energiaa ja voimavaroja arkeen toistensa seurasta ja vertaistuesta

– Perhekahvilat ovat merkittävä osa lapsiperheiden arkea. Ensisijaisesti, koska vanhemmat ja lapset tapaavat niissä toisiaan. Kahvilat tarjoavat vanhemmille mahdollisuuden tutustua toisiin vanhempiin. Niissä myös vaihtuu monenlaista tietoa aina lapsen kehitykseen ja kasvuun liittyvistä asioista paikkakuntakohtaiseen hiljaiseen tietoon, MLL:n perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen kertoo.
Toinen perhekahviloihin vanhempia houkutteleva tekijä on niiden tarjoama vertaistuki, joka rakentuu samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten yhteisesti jakamalle kokemukselle. MLL:n tekemän tutkimuksen mukaan perhekahviloiden tarjoamalla vertaistuellaon keskeinen rooli perheiden arjessa.
Kahvilakävijät kokivat saavansa tukea arkeen muiden vanhempien tapaamisesta, kokemusten vaihdosta ja oman osaamisen vahvistumisesta. Puheenaiheina vanhemmilla on lapsiin liittyvät asiat sekä paikkakuntatietous, josta on hyötyä varsinkin uudelle paikkakunnalle muuttaneille.
– Keskustelu muiden samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa on tärkeä emotionaalinen tuki, mutta perhekahvilat tarjoavat myös konkreettista apua lastenhoidon ja monissa kahviloissa tarjolla oleva aamupalan muodossa, Satuli-Kukkonen sanoo.
Koronapandemia korosti perhekahviloiden merkitystä
Koronapandemian vuoksi perhekahvilat jouduttiin viime keväänä sulkemaan, mikä korosti entisestään niiden merkitystä perheiden elämässä. Vanhemmat kertoivat haastatteluissa kaipaavansa aikuiskontakteja ja muiden vanhempien kanssa juttelua. Monelle perhekahvila tuo viikkoon rytmiä ja ympäristönvaihto mukavaa ajanviettoa kodin ulkopuolella. – Vanhemmat kuvailivat perhekahviloita hengähdyshetkeksi, jopa henkirei’iksi, koska ne tarjosivat arkeen tärkeitä katkoksia, Tarja Satuli-Kukkonen toteaa.
Keväällä sulkeutuneita perhekahviloita korvattiin verkkotapaamisilla, mutta niillä ei voida kokonaan korvata livetapaamisia. Varsinkin lapset jäivät verkkotapaamisissa vaille ikäistänsä seuraa, mikä on monessa perheessä tärkein syy käydä perhekahvilassa.
– Perhekahvila on monelle lapselle ensimmäinen paikka, missä kohdataan muita lapsia ja opetellaan olemaan isommassa porukassa. Myös lapset itse odottavat kahvilalta juuri leikkikavereita ja tämä ei oikein toteudu verkossa varsinkaan, jos lapset ovat alle 3-vuotiaita, Satuli-Kukkonen sanoo.
MLL:n perhekahvilat ovat liiton paikallisyhdistysten organisoimaa toimintaa ja niiden pyörittämisestä vastaavat vapaaehtoiset. Moni perhekahvilan ohjaaja toimii vapaaehtoisena sen aikaa, kun on esimerkiksi perhevapaalla. Vapaaehtoistyö perhekahvilassa koetaan tärkeäksi ja tutkimuksessa haastatellut vapaaehtoiset kertovat, että se lisää heidän osaamistaan ja tuo mukavaa tekemistä arkeen.
Faktat tutkimuksesta
Tutkimuksessa oli mukana kuusi vapaaehtoisten vetämää perhekahvilaa eri puolilta Suomea erikokoisilla paikkakunnilla. Tutkimuksen tehnyt Laura Autio haastatteli 16 kahvilakävijää ja kahdeksaa vapaaehtoista ohjaaja. Teemahaastatteluissa keskusteltiin perhekahviloiden merkityksistä vanhemmille ja heidän lapsilleen.
MLL:n yhdistyksissä toimi vuonna 2019 ympäri maata 689 perhekahvilaa, joissa toteutui lasten ja aikuisten kahvilakäyntejä yli 300 000.
Tutkimuksen raportti on julkaistu MLL:n nettisivuilla, siihen voi tutustua tästä linkistä.
Lisätietoja:
perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen, tarja.satuli-kukkonen(a)mll.fi, p. 040 524 0888
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Vuonna 2020 liitto juhlii satavuotista taivaltaan lasten hyvinvoinnin edistäjänä. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 86 000 jäsentä, 547 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 vastaa pääsiäisenä joka ilta yöhön saakka17.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Kaikille lapsille ja nuorille pyhät eivät tarkoita kivaa lomaa ja katkosta arkeen. Lomallakin voi olla tarvetta jutella tai saada apua luotettavalta aikuiselta. Lasten ja nuorten puhelin 116 111 on avoinna jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä kello 17-20. Nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa koko pääsiäisen ajan klo 20-00.
Lek är glädje - Lekdagen firas lördagen den 26.416.4.2025 07:10:00 EEST | Pressmeddelande
Den nationella Lekdagen firas i år lördagen den 26 april, nu redan för tionde gången. Årets tema är glädje. Det påminner oss om att vi också i den här världspolitiska situationen har rätt att glädja oss åt goda stunder och leka oss till välbefinnande. Lekdagsnätverket inbjuder människor i alla åldrar att kasta sig in i lekens virvlar.
Ilo löytyy leikistä - Leikkipäivää vietetään lauantaina 26.4.16.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26. huhtikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuoden teemana on ilo. Se muistuttaa, että maailmanpoliittisen tilanteen keskellä on lupa myös iloita hyvistä hetkistä ja herättää hyvä olo leikin vauhdittamana. Leikkipäiväverkosto kutsuukin kaikenikäisiä heittäytymään leikin pyörteisiin.
Find joy in play – Play Day to be celebrated on Saturday 26 April16.4.2025 07:10:00 EEST | Press release
This year's national Play Day will be celebrated for the tenth time on Saturday 26 April. This time around, the theme is joy. It reminds us that even in the midst of the global political situation, we are allowed to enjoy the good times and explore well-being through play. The Play Day Network invites people of all ages to get into the spirit of play.
Pelkoa, ulkopuolisuutta, vihapuhetta – nuorten nettikiusaaminen räjähti käsiin15.4.2025 11:20:55 EEST | Tiedote
Mannerheimin Lastensuojeluliiton juuri julkaistu Nuoret ja nettikiusaaminen -selvitys kertoo karua kieltä 13–18-vuotiaiden kiusaamisesta sosiaalisessa mediassa ja peliympäristöissä. Yli 6000 kyselyyn vastannutta nuorta kertovat, että kiusaaminen on lisääntynyt kaikissa kanavissa hälyttävästi. Kiusaamiseen puuttuminen ja seuraukset ovat olemattomia, ja nuoret jäävät asian kanssa yksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme