Trail Tour Finland Oy

Suomen suurin polkujuoksutapahtuma kuun lopussa Kuusamossa – ”Meillä ei ole aivoissa kauheasti jarruja”

Jaa
Maan suosituimmalla vaellusreitillä juostavaan tapahtumaan on ilmoittautunut yli 3500 osallistujaa. Hetken mielijohteesta ilmoittautuvien kaveriporukoiden määrä kasvaa, sanoo tapahtumajohtaja.
Suurin osa juoksijoista kulkee yli Valtavaaran, liki 500 metriin nousevan Pohjois-Pohjanmaan korkeimman kohdan. Kuva: NUTS / Rami Valonen.
Suurin osa juoksijoista kulkee yli Valtavaaran, liki 500 metriin nousevan Pohjois-Pohjanmaan korkeimman kohdan. Kuva: NUTS / Rami Valonen.

Vuonna 2012 ensimmäisen kerran järjestetty NUTS Karhunkierros -polkujuoksu on kasvanut Suomen suurimmaksi polkujuoksutapahtumaksi ja samalla maan toiseksi suurimmaksi juoksutapahtumaksi Helsinki City Running Dayn jälkeen.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna juostava tapahtuma on kerännyt yli 3500 ilmoittautumista.

—Polkujuoksun suosio Rukalla on kestänyt, ja olemme muokanneet tapahtuman sisältöä isolla kädellä ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin emme tee mitään muutoksia edellisvuoden reitteihin, sanoo kilpailun johtaja Eero Lumme.

Päähänpisto tuo kaveriporukat

Yksi suosion syistä on Rukan reiteille sijoiteltujen juoksumatkojen kirjo, Lumme sanoo.

Tapahtumassa voi juosta viisi eri reittiä, joista lyhin on 13 ja pisin 166 kilometriä. Suosituimmalle, 34 kilometrin matkalle on ilmoittautunut yli 40 prosenttia osallistujista.

—Suurin osa juoksijoista on aiemmin täällä käyneitä. Ensikertalaisia on neljännes, Lumme sanoo.

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka leikkimielellä kavereiden tai kollegoiden kesken esitetyt haasteet tuovat entistä suuremman osan osallistujista.

—Sopivassa porukassa ja tunnetilassa ihminen keksii mahti-ideoita. Aika moni elämys jäisi kokematta ilman näitä päähänpistoja.

”Mopolla moottoritielle”

Hetken mielijohteesta tapahtumaan ilmoittautuivat myös lapualainen Jenni Kainulainen ja vähäkyröläinen Sanna Syri.

Vauvaikäisestä lähtien toisensa tuntenut kaksikko lähtee jännittävissä tunnelmissa taivaltamaan 83 kilometrin reittiä.

—Meillä on ollut typeriä projekteja ennenkin. Ollaan pyöräilty hetken mielijohteesta sata kilometriä tai osallistuttu multisport-tapahtumiin ilman suunnistustaitoa. Viime syksyn yhteisen polkujuoksun jälkeen sovittiin, että seuraavaksi lähdetään Kuusamoon, Kainulainen sanoo.

—Meillä on mottona ”mopolla moottoritielle”. Mitä hullummalta kuulostava haaste, sitä parempi. Meillä ei ole aivoissa kauheasti jarruja, Syri sanoo.

Naiset haluavat testata omia rajojaan. Syrillä on käsissään dramatiikkaa ja oman juoksuharrastuksen kohtalonhetket.

—Hätäisenä luonteena yritämme mennä vuorokaudessa saman reitin, jonka retkeilijä kulkee viikossa. Kokemuksesta tulee sellainen, että sen jälkeen en joko juokse enää ikinä tai sitten asetan seuraavaksi tavoitteeksi ensimmäisen satamailisen (noin 160 kilometriä).


INFO: NUTS KARHUNKIERROS -POLKUJUOKSU

Aika: 26.-27.5.2023
Paikka: Ruka, Kuusamo
Sarjat: 13 km, 34 km, 55 km (osa BUFF Trail Tour Finland -kiertuetta, ks. kiertueen esittely alla), 83 km ja 166 km (osa Bridgedale Ultra Trail Tour Finland -kiertuetta, ks. kiertueen esittely alla)
Lisätietoa: https://nutskarhunkierros.fi

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Katso NUTS Karhunkierros 2022 -tapahtuman tunnelmia järjestäjän videolta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suurin osa juoksijoista kulkee yli Valtavaaran, liki 500 metriin nousevan Pohjois-Pohjanmaan korkeimman kohdan. Kuva: NUTS / Rami Valonen.
Suurin osa juoksijoista kulkee yli Valtavaaran, liki 500 metriin nousevan Pohjois-Pohjanmaan korkeimman kohdan. Kuva: NUTS / Rami Valonen.
Lataa
NUTS Karhunkierroksen juoksureitit kulkevat vakiintuneilla Rukan alueen ulkoilureiteillä. Kuva: NUTS/Rami Valonen
NUTS Karhunkierroksen juoksureitit kulkevat vakiintuneilla Rukan alueen ulkoilureiteillä. Kuva: NUTS/Rami Valonen
Lataa
Viisi eri reittivaihtoehtoa (13-166 km) antavat kaveriporukoille mahdollisuuden osallistua samaan tapahtumaan mutta eri matkoille. Kuva: NUTS/Samuli Tiainen
Viisi eri reittivaihtoehtoa (13-166 km) antavat kaveriporukoille mahdollisuuden osallistua samaan tapahtumaan mutta eri matkoille. Kuva: NUTS/Samuli Tiainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Trail Tour Finland on vuonna 2013 alkunsa saanut Suomen suurin polkujuoksukiertue. Sen tavoitteena on nostaa polkujuoksun näkyvyyttä ja vahvistaa polkujuoksukulttuuria. Trail Tour Finland Oy haluaa innostaa uusia harrastajia lajin pariin viemälle heidät Suomen ikonisimpiin luontomaisemiin ja ylittämään itsensä. 

Trail Tour Finland koostuu kahdesta polkujuoksusarjasta. BUFF Trail Tour Finland kattaa seitsemän osakilpailua (21-55 km) ja Bridgedale Ultra Trail Tour Finland kolme osakilpailua (130-166 km) seuraavasti: 

BUFF Trail Tour Finland

Bridgedale Ultra Trail Tour Finland

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Trail Tour Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye