The Valkyriansilta vihdoin uutta musiikkia – Mr. Train -single ja video julki tänään, Monsterpiece-albumi ilmestyy lokakuun lopulla

– Mr. Train oli viimeisiä biisejä, mitä tehtiin Gladiatorin kanssa. Tämä on matkabiisi, vähän niinkuin itse The Valkyrians, joka matkailee ympäriinsä aina kun voi. Pelkästään Saksassa 100 keikan saldo täyttyi hiljattaen ja siellä juhlimme myös uuden singlen julkistusta neljän keikan minikiertueella, bändin laulaja Angster kertoo tien päältä.
Iloisella, The Valkyriansille tunnusomaisella poljennolla kulkevalla Mr. Train -singlellä kuullaan feattaamassa vakuuttavaa herraa nimeltä Mister H, a.k.a. Henrall Ford -– bändi tutustui mieheen aikoinaan yhteiskeikoilla brittiläisen The Downsetters -yhtyeen kanssa, jonka vokalistina Mr. H vaikuttaa edelleen.
The Valkyriansin ilmiömäinen kyky yhdistellä tarttuvia ja herkkiä popmelodioita ja stydiä punk-asennetta ska- ja reggae-rytmeihin kuuluu tulevan Monsterpiece-levyn hittibiiseissä vahvemmin kuin koskaan. Vuosikymmenien keikkailukokemus on hitsannut bändin haastavan musiikkilajinsa virtuoosiksi. Basistilegenda Jukka Kiviniemen tuottaman ja rytmivelho Janne Haaviston miksaaman albumin juhlatunnelmaa maustaa tietysti myös The Valkyriansille tyypillinen lämmin huumori, joka on valloittanut yleisöt ympäri Euroopan. Vuosien varrella 21 maassa kiertänyt bändi on kerännyt suuren kansainvälisen fanijoukon, joka odottaa uutta albumia yhtä hartaasti kuin bändin omistautuneet kotimaiset kannattajat. Suomen levynjulkkareita juhlitaan 11. marraskuuta Helsingissä Ääniwalli-klubilla.
The Valkyrians:
Angster - laulu, John Building - basso, Junior - rummut, Mr. Moonhead - koskettimet, Skenga - kitara, Mr. Wasp - kitara, Janne Haavisto - perkussiot
Mr. Train -biisin video Soundin ensinäytössä tänään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.
Helsinki Litin ja Konstsamfundetin kirjalliset mestarikurssit jatkuvat toukokuussa – seuraavana vieraana Linn Ullmann4.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat kirjallisten mestarikurssien järjestämistä toukokuussa 2025. Seuraavan 13.5. järjestettävän kurssin vieraana on norjalainen kirjailija Linn Ullmann, joka saapuu Helsinkiin Amos Andersonin kotimuseoon kertomaan kirjailijanurastaan ja kirjoitusprosesseistaan. Mestarikurssilla Linn Ullmannia haastattelee ja hänen kanssaan keskustelee Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir.
The Moontwinsin debyyttialbumi Night Times kantaa ylvään lempeästi yön monia puolia28.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
The Moontwinsin albumi Night Times (Playground Music Scandinavia) on nyt julki ja saatavilla levykaupoissa sekä suoratoistopalveluissa. Night Times esittelee kymmenen (vinyyliversiolla yhdentoista) uuden kappaleen voimalla The Moontwins -duon ehjän vision, mielenmaisemat ja DIY-asenteen. Levyn nimi viittaa suoraan ajankuvaamme: se on tehty tämän päivän oudossa ja synkässä valossa, jossa muusikon tapa selviytyä ja yrittää auttaa muita selviytymään – on tehdä ja esittää musiikkia.
The Moontwinsin uusi single Big Silence kertoo huolesta hiljaisen naapurin puolesta28.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
PK Keräsen ja Leija Lautamajan The Moontwins -duo julkaisi tänään perjantaina 28. helmikuuta toisen virallisen singlen Big Silence tasan kuukauden kuluttua ilmestyvältä uudelta albumiltaan Night Times. Duo juhlii singlen julkaisua keikalla Seinäjoella ja valmistautuu kansainväliselle levynjulkaisukiertueelle.
Heidi Rothin Lumina-kirjan käännös- ja esitysoikeudet Elina Ahlbäck Literary Agencylle20.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Kirjailija Heidi Rothin Lumina-kirjan matka maailmalle alkaa keväällä 2025 kirjallisuusagentti Elina Ahlbäckin agentuurin edustuksessa. Roth on kustantanut ja julkaissut tähän mennessä ilmestyneet kolme kirjaansa itse, ja Luminaa varten hän loi kokonaisen Spellpolaris-tarinamaailman, joka on paitsi Rothin oma kustantamo, myös kauppa ja tavaramerkki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme