Uusi monitieteellinen konsortio ryhtyy tutkimaan nuorten kuluttajaksi oppimista
DigiConsumers-hankekokonaisuuden tavoitteena on 13–25-vuotiaiden nuorten digitaalisten ja taloudellisten taitojen edistäminen. Tarkoituksena on myös puuttua ongelmiin, joita nuoret kohtaavat nopeasti digitalisoivassa kuluttajayhteiskunnassa.
”Vaikka nuorten taloustaitoja, kulutustottumuksia ja digitaalisia taitoja on tutkittu, ymmärrys näiden välisistä yhteyksistä puuttuu”, Jyväskylän yliopiston professori ja tutkimuskonsortion johtaja Terhi-Anna Wilska kertoo hankekokonaisuuden lähtökohdista.
”Meillä ei esimerkiksi ole tietoa siitä, kuinka digitaalisuus muuttaa nuorten kulutuskulttuureja ja taloudellista käyttäytymistä. Emme myöskään tiedä, millä sosiaalisilla ja tiedollisilla tekijöillä on vaikutusta kuluttamiseen tai minkälaisia haasteita ja etuja teknologinen kehitys tuo mukanaan”, Wilska jatkaa.
Uusien kuluttaja-, talous- ja digitaitojen oppimisessa koulun rooli on keskeinen, mutta koulun lisäksi tärkeässä roolissa ovat myös kodit, nuorten vertaisryhmät ja yhä enemmän sosiaalinen media.
”Teemme monitieteellistä tutkimusta. Samassa hankekokonaisuudessa yhdistyvät oppimispsykologinen, sosiaalitieteellinen, kasvatustieteellinen, tietotekninen ja taloustieteellinen näkökulma. Voimme hyödyntää myös uusinta PISA 2018 -tutkimusta, minkä suhteen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos on tärkeässä roolissa. Tämän lisäksi tulemme toimimaan vuorovaikutuksessa kattavan yhteiskunnallisen kumppaniverkoston kanssa”, Terhi-Anna Wilska kertoo.
Yhteistyössä sidosryhmien kanssa on mahdollisuus tuottaa välineitä ja teknisiä työkaluja kuluttaja- ja taloustaitojen opettamiseen sekä luoda eettisiä ohjeita nuorille suunnattuun digitaaliseen markkinointiin ja viestintään.
”Koska kulutuskulttuurit ovat globalisoituneet, hankkeen tulokset kiinnostavat myös kansainvälisesti”, Wilska vakuuttaa. ”Tulemme tekemään tutkimusyhteistyötä mm. Norjassa, Australiassa ja Taiwanissa sijaitsevien kumppanien kanssa.”
Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) päätti 19.6.2019 uusista rahoitettavista konsortiosta. Rahoitusta myönnettiin neljässä ohjelmassa 12 konsortiolle yhteensä noin 51 miljoonaa euroa. DigiConsumers-konsortio kuuluu Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT) -ohjelmaan. Hankkeet ovat kuusivuotisia (2019–2025), ja rahoitus niihin myönnetään kahdessa vaiheessa. Nyt saatu rahoitus myönnettiin ajalle 1.6.2019–31.8.2022.
DigiConsumers-konsortion osahankkeiden johtajat:
- Professori Terhi-Anna Wilska (konsortion johtaja), Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto
- Professori Panu Kalmi (konsortion varajohtaja), Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö, Vaasan yliopisto
- Professori Kirsti Lonka, Kasvatustieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto
- Yliopistotutkija Arto Ahonen, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto
- Tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, Pellervon taloustutkimus PTT
- Viestintäkoordinaattori Eija Seppänen, Talous ja nuoret TAT
Lisätietoja:
Terhi-Anna Wilska, terhi-anna.wilska@jyu.fi, +358 40 805 4201
Eija Seppänen, eija.seppanen@tat.fi, +358 40 508 3645
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari LaapottiTiedottaja
Puh:040 805 3575viestinta@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suurhankkeissa merkittävä potentiaali, uudistuminen edistäisi potentiaalin hyödyntämistä3.12.2024 12:00:00 EET | Uutinen
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on selvittänyt ennakkoarvioinnissaan energia-alan suurhankkeiden vaikutuksia aluetalouteen. Tutkimuksen mukaan suurhankkeiden taloudelliset vaikutukset ovat merkittävät, mutta keskeistä on alueen kyky hyödyntää tarjoutuvaa potentiaalia.
Piia Astikainen Jyväskylän yliopiston kognitiivisen neurotieteen professoriksi2.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on kutsunut Piia Astikaisen kognitiivisen neurotieteen professorin tehtävään 1.12.2024 alkaen. Professuuri sijoittuu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan psykologian laitokseen.
Ainutlaatuinen 45 vuoden seuranta-aineisto osoittaa: matala nuoruusiän kunto lisää alentuneen työkyvyn ja kansansairauksien riskiä vuosikymmeniksi2.12.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Perttu Laakson ainutlaatuisen pitkää aineistoa hyödyntävä väitöskirja osoittaa, että matala kestävyyskunto nuorena lisää alentuneen työkyvyn, sairauspoissaolojen sekä sydän-, verisuoni- ja aineenvaihduntasairauksien riskiä vielä 45 vuoden päästä myöhäiskeski-iässä. Havaittujen pitkäaikaisvaikutusten vuoksi lasten ja nuorten liikuntaan panostaminen on ensisijaisen tärkeää. Aktiivinen nuori myös jatkaa liikkumista läpi koko aikuisiän todennäköisemmin kuin vähän nuoruudessa liikkunut.Aiemmin pitkään liikunnanopettajana toiminut Laakso kehottaa kääntämään jokaisen kiven lasten ja nuorten liikunnan tieltä: "Jos panostuksia ei tehdä, maksamme myöhemmin huomattavasti suurempaa laskua työkyvyn alentumisesta ja kansansairauksista.
Väitös: Oppimisanalytiikka tukee itseohjautuvuutta ja pedagogista päätöksentekoa korkeakouluissa2.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
FM Satu Aksovaaran väitöstutkimus tarkasteli, miten oppimisanalytiikkaa voidaan hyödyntää tukemaan opiskelijoiden itseohjautuvuutta ja opettajien pedagogista päätöksentekoa ammattikorkeakoulujen opintojaksoilla. Tutkimuksessa kehitetty analytiikan hyödyntämisen malli auttaa integroimaan oppimisanalytiikan oppimisprosessiin, parantamaan koulutuksen laatua ja rakentamaan opiskelijoiden tarpeisiin perustuvia oppimisympäristöjä.
Jyväskylän yliopiston uusi professori etsii optimoituja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin29.11.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Michael Emmerich on Jyväskylän yliopiston uusi monitavoiteoptimoinnin professori. Monitavoiteoptimointia hyödynnetään useilla aloilla, kun etsitään mahdollisimman optimaalisia ratkaisuja monimutkaisiin ja usein ristiriitaisiakin muuttujia sisältäviin ongelmiin. Emmerich arvostaa myös suomalaista kulttuuria ja suomalaisten vahvaa luontosuhdetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme