Väitös: Poliisin kohdevalvonta kärsi väärästä ajoituksesta
Todennäköisesti myös lähialueet hyötyvät kohdealueen rikosten vähenemisestä, ilmenee Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta. Sen sijaan poliisin satunnaisella eli niin kutsutulla rutiinipartioinnilla ei ole vastaavia vaikutuksia. Helsingin häiriökohdevalvonnan vaikuttavuus kärsi tutkimuksen mukaan epäonnistuneesta valvonnan ajoittamisesta.
- Poliisin valvonta oli enimmillään hiljaisina talviaamuina, kun ihmisiä ei ollut liikkeellä ja vähimmillään vilkkaina kesäiltoina, kun väkivaltaa ilmeni eniten. Poliisi siis valvoi oikeita paikkoja väärään aikaan, sanoo väitöskirjatutkija Jari Taponen, joka työskentelee Helsingin poliisissa ylikomisariona.
Joissakin tapauksissa poliisin toimenpiteet toimivat vastoin odotuksia. Epäoikeudenmukaisiksi koettujen tai epäeettisesti kohdennettujen tekojen lopputuloksena voi olla rikollisuuden tai turvattomuuden lisääntyminen.
- Etenkin nykypäivän vihollisiin ja liittolaisiin jaetussa toimintaympäristössä turvallisuuden nimissä tehdyt toimenpiteet voidaan kokea puolueellisina, Taponen muotoilee.
Poliisin vaikuttavuudesta löytyy tutkimusta vain vähän
Tutkimus paljastaa suomalaisen poliisin vaikuttavuustutkimuksen niukkuuden. Suomessa on tehty vain muutama poliisin vaikuttavuutta selvittävä tutkimus ja niidenkin näyttöarvo kärsii väittelijän mukaan heikoista tutkimusasetelmista ja yksipuolisesta aineistosta.
- Poliisin tuloksellisuuden mittaaminen kohdistuu aikaansaannosten sijaan tekemisen seurantaan. Suomessa ei ole riittävästi tietoa poliisin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Koska suoritteiden laskentaan perustuvan poliisin tulosmittariston avulla ei voida havaita toimenpiteen ja tavoitteen saavuttamisen välistä syy-yhteyttä, toimenpiteiden kehittäminen ja soveltuvin osin myös tuloksellisuuden arviointi tulisi Taposen mukaan altistaa kriminologiselle vaikutustutkimukselle.
- Tämä muuttaisi poliisin yhteiskunnallista roolia turvallisuuteen vaikuttavaksi toimijaksi osana rikoksia vähentävää kriminaalipolitiikkaa ja tilivelvollisuutta. Jatkossa poliisikoulutuksessa tulisi huomioida kriminologiassa yleistyneet vahvat vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet, Taponen toteaa.
Väitöstyön aiheena on poliisin rikollisuutta vähentävä ja turvallisuutta lisäävä vaikuttavuus. Siinä selvitetään saavuttaako poliisi sille asetetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet. Lisäksi pyritään tunnistamaan ne toimenpiteet, jotka eivät toimi tai jotka toimivat vastoin tavoitteita. Tutkimus koostuu neljästä osajulkaisusta, joista kaksi on systemaattisia kirjallisuuskatsauksia.
Väittelijän yhteystiedot:
Jari Taponen
Puh. 040-5003256
jari.taponen@helsinki.fi
******************************************
VTM Jari Taponen väittelee 25.8.2023 kello 13.15 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Poliisin vaikuttavuus - Suoritteiden laskennasta vaikuttavuuden tutkimukseen". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, Sali I (B116), Unioninkatu 40.
Vastaväittäjänä on Apulaisprofessori Elsa Saarikkomäki, Turun yliopisto, ja kustoksena on Janne Kivivuori.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Istukan geenit antavat uutta tietoa hedelmöityshoitojen vaikutuksista lapsiin19.12.2024 12:05:25 EET | Tiedote
Hedelmöityshoidoissa käytettyjen menetelmien vaikutusta lasten kehitykseen selvitettiin ensi kertaa tutkimalla istukan geenejä. Ero pakastetuista alkioista ja tuoresiirrolla alkunsa saaneiden raskauksien välillä näkyi istukoissa selvästi. Lisäksi löytyi muutos lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen yhdistetyssä geenissä.
Kuppa kukoisti Etelä-Amerikassa jo ennen Kolumbusta18.12.2024 18:18:27 EET | Tiedote
Muinaisten luurankojen DNA:ta tutkimalla selvisi, että kuppa ja sen sisartaudit olivat Amerikassa jo paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Kolumbus toi taudin mukaan Eurooppaan, ja myöhemmin kolonialismi teki siitä maailmanlaajuisen.
Naisparien todennäköisyys saada lapsia on kasvanut, mutta vain korkeasti koulutetuilla18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Korkeasti koulutetut naisparit saavat lapsen useammin kuin vähemmän kouluttautuneet naisparit. Koulutuksen merkitys on korostunut entisestään ajan myötä, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
Lohen geenit paljastavat puberteetin ja evoluution salaisuuksia17.12.2024 12:45:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miten yksittäinen geeni voi vaikuttaa merkittävästi lohen sukukypsyysikään, joka on ratkaisevan tärkeä lohen elinkaaren kannalta.
Narukuviot valottavat kulttuurien välisiä yhteyksiä ja matemaattisen ajattelun juuria17.12.2024 09:51:50 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäri maailman dokumentoidut sormilla muodostettavat narukuviot voivat viitata jopa vuosituhansia vanhaan yhteiseen kulttuuriperintöön. Tutkimus tarjoaa uudenlaisen tavan tutkia kulttuuristen ilmiöiden kehitystä ja levinneisyyttä matemaattisten menetelmien avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme