EHYT

Viisi vinkkiä: Kuinka selvitä läheisen liiallisesta alkoholinkäytöstä?

Jaa
Grilliruoka ja viini, olut ja sauna tai riippukeinussa nautittu raikas drinkki kuuluvat erottamattomasti monen aikuisen lomailuun. Aina alkoholi ei kuitenkaan juhlista hetkeä, vaan haittaa läheisten tai muiden ihmisten elämää. Tässä viisi vinkkiä miten toimia, jos puolisosi tai joku muu läheinen juo liikaa.
  1. Ota asia puheeksi. Vaikka juomisen ottaminen puheeksi voi tuntua hankalalta, se kannattaa. Tuo esiin oma huolesi ja kerro, miten juominen vaikuttaa sinunkin elämääsi. Muista, ettet kuitenkaan voi pakottaa läheistäsi hoitoon.
  1. Päätä omat rajasi. Tilanteessa, jossa läheisesi juominen vaikuttaa voimakkaasti omaan elämään, on tärkeää asettaa omat rajat ja pitää niistä kiinni. Älä jätä omaa elämääsi elämättä ja ala tehdä suunnitelmia ainoastaan läheisesi juomisen ehdoilla.
  1. Päästä irti häpeästä. Et ole syyllinen toisen juomiseen etkä vastuussa toisen aikuisen valinnoista. Kun päästät irti syyllisyydestä ja vastuusta, päästä samalla irti salailusta ja häpeästä. Ne kasvattavat turhaan omaa kuormaasi jo valmiiksi raskaassa tilanteessa.
  1. Pidä huolta omasta hyvinvoinnistasi. Muista ennen kaikkea huolehtia itsestäsi ja tee sinulle tärkeitä asioita, joista saat energiaa. Liiku, tapaa ystäviäsi tai tee muita asioita, joista nautit ja joiden parissa pystyt rentoutumaan.
  1. Hae apua ammattilaiselta. Et voi pakottaa läheistäsi hoitoon, mutta voit hakea tukea itsellesi. Jo asian kertominen ammattilaiselle saattaa helpottaa oloa. EHYT ry:n Päihdeneuvonta, 0800 900 45, auttaa niin omasta alkoholin käytöstä huolestuneita kuin läheisiäkin. Päihdeneuvonnan ammattilaiset vastaavat ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päihdeneuvonnan päällikkö Minttu Tavia, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, p. 050 452 1039

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Urheiluseurojen valmentajilla ei ole aikaa puhua nuorille päihdehaitoista20.9.2024 08:05:00 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n SPORTTI-hanke selvitti, mitä esteitä valmentajat kokevat päihteistä puhumiselle seuratoiminnassa. Tulosten perusteella valmentajat kokevat yleisimmiksi esteiksi ajan puutteen sekä sen, ettei heillä ole velvollisuutta puhua päihteistä. EHYT ry:n toteuttamaan kyselyyn vastasi 286 valmentajaa, jotka toimivat 12–17-vuotiaiden nuorten parissa.

Päihdehaittojen ehkäisystä leikkaaminen on väärä arvovalinta11.9.2024 08:28:08 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma ”Vahva ja välittävä Suomi” esittää sosiaali- ja terveyspoliittiseksi tavoitteeksi painopisteen siirtoa korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä. Hallitus toimii kuitenkin päinvastoin leikkaamalla kolmen valtakunnallisesti kattavan päihdejärjestön – Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n, A-klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton – rahoitusta 800 000 eurolla.

Alkoholin kotiinkuljetuksen salliminen lisää turvattomuutta kodeissa30.8.2024 13:17:38 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksen sallimisesta herättää vakavia huolia lisääntyvistä sosiaalisista, terveydellisistä ja yhteiskunnallisista haitoista. Esitys sallisi alkoholijuomien verkkokaupan sekä muut jakeluun ja noutoon perustuvat vähittäismyyntikonseptit, kuten alkoholijuomien toimituksen. Esitys sisältää lukuisia ongelmia, jotka uhkaavat lisätä alkoholin aiheuttamia haittoja sekä käyttäjälle itselleen, läheisille ja yhteiskunnalle. Järjestöt ovat huolissaan erityisesti lasten, nuorten ja lähisuhdeväkivallan uhassa elävien tilanteesta.

Tuore selvitys: Alkoholin kustannukset julkiselle terveydenhuollolle jopa 1,1 miljardia euroa vuodessa21.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Nykyiset arviot alkoholin kustannusvaikutuksista terveydenhuollolle ovat vahvasti alimitoitettuja, mikä käy ilmi FCG Finnish Consulting Groupin tekemästä ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tilaamasta tuoreesta katsauksesta. Laskentatavasta riippuen alkoholi voi aiheuttaa julkiselle terveydenhuollolle jopa 648–1 141 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Summa on iso, jos sitä vertaa esimerkiksi vuoden 2020 perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon kokonaismenoihin, jotka olivat 789 miljoonaa euroa. Euromääräisesti eniten alkoholi tuottaa kustannuksia Helsingissä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye