Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

Yritysten investointeihin sekä työllisyyden ja osaamisen kehittämiseen haettavana rahoitusta 177 miljoonaa euroa Itä-Suomessa

Jaa
Valtioneuvosto osoitti 16.2.2023 tekemällään päätöksellä rakennerahastojen myöntövaltuutta Etelä-Savoon 47 miljoonaa euroa, Pohjois-Karjalaan 54 miljoonaa euroa ja Pohjois-Savoon 76 miljoonaa euroa, yhteensä 177 miljoonaa euroa. Etelä-Savon ELY-keskus on avannut ja avaa useita hakuja yrityksille, kuntatoimijoille, elinkeinoyhtiöille ja kehittäjille investointien, työllisyyden, osaamisen ja kehittämisen vauhdittamiseksi Itä-Suomessa.

Avoinna olevat haut

Yrityksen kehittämisavustus pk-yrityksille Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa

Etelä-Savon ELY-keskus käynnisti 1.3.2023 yrityksen kehittämisavustuksen haun oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) yritysten kehittämiseen ja investointeihin.

Haettavana on noin 44 miljoonaa euroa.

Rahoituksen tavoitteena on lisätä pienten ja keskisuurten yritysten kyvykkyyttä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Rahoitettavilla hankkeilla on myönteinen vaikutus työllisyyteen, hyvinvointiin ja aluetalouden kasvuun. Avustuksella ELY-keskus jakaa hankkeen toteutuksesta yritykselle aiheutuvaa riskiä. Avustuksella myötävaikutetaan myös vihreää siirtymää ja digitalisaatiota hyödyntävien ratkaisujen kehittämiseen.

Avustus kehittämistoimenpiteisiin on enintään 50 % ja aineettomiin ja aineellisiin investointeihin 40 %.

Saavutettavampi Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo

Haku on avoinna 8.2.2023–17.3.2023 Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Haettavana on noin 3 miljoonaa euroa

Myönnettävällä rahoituksella voidaan rahoittaa hankkeita, jotka parantavat ja nykyaikaistavat pk-yritysten kilpailukyvyn kannalta tärkeitä logistisia yhteyksiä, eri liikkumis- ja kuljetusmuotojen yhteen liitettävyyttä, tieliikenneväyliä ja tieliikennepalveluja. Lisäksi rahoitusta voidaan myöntää kävelyn ja pyöräilyn yhteyksien parantamiseen ja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Rahoitettavia hankkeita valittaessa erityistä huomiota kiinnitetään hankkeiden taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen.

Myönnettävä rahoitus kehittämiseen voi olla enintään 60 % ja investointeihin enintään 50 %.

Työllistävä, osaava ja osallistava Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo

Haku on avoinna 10.1.2023–17.3.2023 Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+).

Haettavana on noin 39 miljoonaa euroa.

Myönnettävällä rahoituksella kehitetään työnhakijoille polkuja töihin, työelämässä tarvittavaa osaamista tai osallisuutta parantavia palveluja ja ratkaisuja. Tuenhakijan on itse osallistuttava hankkeen rahoittamiseen.

Myönnettävä rahoitus on pääsääntöisesti 80 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

Työllistävä, osaava ja osallistava Itä-Suomi, ylimaakunnallinen haku

Haku on avoinna 13.2.2023–17.3.2023 Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+).

Haettavana on noin 12 miljoonaa euroa.

Myönnettävällä rahoituksella kehitetään työnhakijoille polkuja töihin, työelämässä tarvittavaa osaamista tai osallisuutta parantavia palveluja ja ratkaisuja. Tuenhakijan on itse osallistuttava hankkeen rahoittamiseen. Tässä haussa voi jättää vain ylimaakunnallisia ESR+ -hankehakemuksia, joissa toteutetaan toimenpiteitä Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja/tai Pohjois-Karjalan maakunnissa. Hakemuksen tulee kohdentua vähintään kahteen maakuntaan.

Myönnettävä rahoitus on pääsääntöisesti 80 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

Yrityksen kehittämisavustus Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa

Jatkuva haku Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Haettavana on noin 30 miljoonaa euroa.

Rahoituksen tavoitteena on lisätä pienten ja keskisuurten yritysten kyvykkyyttä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Rahoitettavilla hankkeilla on myönteinen vaikutus työllisyyteen, hyvinvointiin ja aluetalouden kasvuun. Avustuksella ELY-keskus jakaa hankkeen toteutuksesta yritykselle aiheutuvaa riskiä. Avustuksella myötävaikutetaan myös vihreää siirtymää ja digitalisaatiota hyödyntävien ratkaisujen kehittämistä.

Avustus voi olla pk-yritysten kehittämistoimenpiteisiin enintään 50 %, aineettomiin ja aineellisiin investointeihin enintään 35 %. Suurille yrityksille avustusta voidaan myöntää investointeihin tietyissä erityistapauksissa enintään 20 %.

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa

Haku on avoinna 1.3.2023–5.5.2023 Euroopan sosiaalirahastoplussasta (ESR+).

Haettavana on noin 3 miljoonaa euroa.

Kansalaistoimijalähtöisillä hankkeilla parannetaan osallisuutta edistävien toimien asiakaslähtöisyyttä, vahvistetaan erilaisten hanketoimijoiden mahdollisuuksia osallistua ESR + -ohjelman toteutukseen sekä edistetään pienten hankkeiden yhteistyötä ja maakunnallista koordinaatiota.

Tuki on hankkeille pääsääntöisesti 80 %.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, p. 029 502 6091
Rahoituspäällikkö Timo Ollila, p. 029 502 6695 (ESR- ja EAKR-hankerahoitus)
Rahoituspäällikkö Pekka Pelkonen p. 029 502 6086 (yritysrahoitus)


sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Understöd kan sökas för hantering av skadliga ämnen i stadsvatten26.3.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Närings-, trafik- och miljöcentralen (NTM-centralen) i Södra Savolax öppnar ansökan för projekt för hantering och minskning av skadliga ämnen i stadsvatten. Sammanlagt cirka 1,5 miljoner euro i understöd kan sökas nationellt. Ansökningstiden är 1.4.–19.6.2025 och understöd kan sökas av kommuner, samkommuner och bolag som ägs av dem, andra kommunägda aktörer, föreningar, företag och andra sammanslutningar. Understöd kan inte beviljas privatpersoner eller statliga ämbetsverk eller inrättningar.

Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan26.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) avaa haun kaupunkivesien haitta-aineiden hallinnan ja vähentämisen hankkeille. Avustusta on haettavissa yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa valtakunnallisesti. Hakuaika on 1.4.–19.6.2025, ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja niiden omistamat yhtiöt, muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille eikä valtion virastoille tai laitoksille.

METSO-ohjelman suojelutavoite lähes saavutettu – luonnonsuojelua toteutetaan monien eri ohjelmien rahoituksella14.3.2025 08:29:44 EET | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus toteutti vuonna 2024 luonnonsuojelualueita noin 561 hehtaaria. Valtiolle hankittiin luonnonsuojelutarkoituksiin 176 hehtaaria ja yksityismaan luonnonsuojelualueita perustettiin 385 hehtaaria. Maakauppoja ja sopimuksia ELY-keskus teki 67 maanomistajan kanssa. Maanomistajille maksettuihin kauppahintoihin ja korvauksiin valtio käytti yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa. Hankintojen määrään ja arvoon sisältyy noin 70 hehtaaria metsiä, jotka ovat suojelukäyttöön siirrettyjä valtionperintöjä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye