Like Kustannus-logo

Like Kustannus

Tiedotteen tyyppi
Näytä

Children of Bodomin tarina kirjaksi – julkaistaan elokuussa15.4.2025 08:58:00 EEST | Tiedote

Marraskuussa 2019 metallimusiikin fanit järkyttyivät yllättävästä uutisesta: Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan. Vain vuotta myöhemmin uutiset olivat vielä traagisempia. Yhtyeen perustaja ja keulakuva Alexi Laiho oli kuollut. Timo Isoahon kirjoittamassa historiikissa Children of Bodomin jäsenet kertovat, kuinka kaikki sai alkunsa ja mikä johti yhtyeen tuhoon. Bändin maailmanlaajuisesta merkityksestä kertoo, että kirjaan on haastateltu myös kymmeniä genren kansainvälisiä suuruuksia.

Kimmo Aroluoman Viimeinen kiertue kertoo HIM-yhtyeen tiestä maailman suurimmille keikkalavoille – sekä niiden takahuoneisiin, joissa unelmat ja todellisuus törmäsivät1.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Miten Ville Valon luotsaama HIM nousi maailmanmaineeseen? Millaisten paineiden ja ristiriitojen keskellä kansainväliset kiertueet toteutettiin ja mikä johti lopulta bändin hajoamiseen? Kirjailija ja kitarateknikko Kimmo Aroluoma tarjoaa sisäpiirin näkökulman HIM-yhtyeen kiertue-elämään, sen huippuhetkiin ja varjopuoliin. Viimeinen kiertue on Aroluoman rehellisen omakohtainen selviytymistarina, intensiivinen muistelmateos rockbisneksen hektisyydestä sekä vaikuttava kuvaus artistien ja heidän kanssaan työskentelevien ihmisten rakkaudesta musiikkiin.

Antti Tuomaisen kirjasta taas tv-tuotanto! Palkittuun romaaniin perustuva Pikku Siperia -elokuva Netflixissa maaliskuussa24.2.2025 15:23:23 EET | Tiedote

Antti Tuomaisen romaani pääsee jälleen ruuduille, kun kansainvälisen Petrona-kirjallisuuspalkinnon voittanut ja arvovaltaisessa The Times -lehdessä vuoden kirjaksi valittu Pikku Siperia saa Netflix-ensi-iltansa maaliskuussa. Kirjaan perustuva elokuva on Netflixin ensimmäinen alkuperäistuotantona tehty suomalaiselokuva ja sen on ohjannut Dome Karukoski.

Miten moraalipaniikki syntyy? Tutkija Tuomas Äystö kuvaa pelon ja moraalipaniikin syitä ja seurauksia teoksessa Paholaisen perilliset14.1.2025 10:28:00 EET | Tiedote

Uskontotieteilijä Tuomas Äystön Paholaisen perilliset – Satanismipaniikin synkkä historia sukeltaa 1980- ja 90-lukujen satanismipaniikin syövereihin ja kuvaa, kuinka yhdysvaltalaisesta päiväkotiskandaalista lähtenyt hysteria levisi myös Suomeen. Miksi nuoriso kaatoi hautakiviä, kristilliset piirit kuohuivat ja koko yhteiskunta reagoi ylilyönneillä? Äystö pureutuu median rooliin, moraalipaniikin mekanismeihin ja siihen, miten satanismipaniikin perintö heijastuu yhä tapaamme käsitellä nuoria, alakulttuureja ja yhteiskunnallisia uhkakuvia.

Tuntematon Juice Leskinen -kirjassa tähtiartistit kertovat legendoja Juicen kanssa tehdystä yhteistyöstä8.10.2024 13:40:37 EEST | Tiedote

Juice Leskinen (19.2.1950–24.11.2006) tunnetaan suurista hiteistään, jotka hän itse lauloi. Ahkerana kynämiehenä Leskinen teki oman tuotantonsa lisäksi myös valtavan määrän kappaleita muille artisteille. Juicen muille tekemien biisien syntyvaiheisiin liittyy entuudestaan tuntemattomia tarinoita, jotka kuitenkin ovat olennainen osa suomalaisen musiikin historiaa. Timo Kalevi Forssin kirjoittama Tuntematon Juice Leskinen on tietokirja näistä muille tehdyistä lauluista ja tarinoista.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye