Sunborn Live

Sunborn Live tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Keikkapaikkoina toimivat muun muassa Turun Logomo ja Helsingin Kulttuuritalo. 

Alueuudistuksia toteuttanutta Kesärauhaa juhlitaan tulevana viikonloppuna viidettä kertaa – Linnanpuistoon odotetaan kolmen päivän aikana uutta ennätysyleisöä!3.6.2024 10:52:38 EEST | Tiedote

Kesärauha-festivaalia vietetään tänä viikonloppuna 7.–9. kesäkuuta Turussa, kun musiikin, ruoan ja kaupunkikulttuurin ystävät kokoontuvat aurinkoiseen Linnanpuistoon. Viidettä kertaa juhlittavan Kesärauhan lauantaipäivä on myymässä lähiaikoina loppuun kaikkien lipputyyppien osalta – myös muut lipputyypit liikkuvat ennätysnopeasti.

Harmaa Rinne palaa Rukan Hiihtostadionille 28.–29.3.2025 – Suomen suurimman after skin early bird -lipunmyynti on käynnistynyt31.5.2024 09:00:06 EEST | Tiedote

Tämän vuoden maaliskuussa ensimmäistä kertaa menestyksekkäästi järjestetty Harmaa Rinne saa jatkoa maaliskuussa 2025. Suomen suurin after ski kokosi Rukalle kahden päivän aikana oheistapahtumineen 10 000 kävijää. Järjestäjien suuntaan osoitettu palaute tapahtumasta oli niin kävijöiden, yhteistyökumppaneiden kuin artistien suunnalta äärimmäisen positiivista. “Parin kuukauden takainen tapahtuma ylitti monella tapaa odotukset. Kesän ulkopuolella järjestettävää talvikauden suurtapahtumaa kohtaan on todella suuri kysyntä! Odotamme jo kesähelteistä huolimatta innoissamme, että pääsemme syksyllä paljastamaan ensimmäisiä esiintyjiä sekä toteuttamaan tämän vuoden tapahtumasta syntyneitä kehitysideoita”, hehkuttaa tapahtuman promoottori Pietu Sepponen. Harmaa Rinne -after skin kahden päivän early bird -lippujen sekä pääsyliput ja hissiliput sisältävien majoituspakettien myynti on käynnistynyt. Harmaa Rinne julkistaa ensimmäiset artistikiinnitykset alkusyksystä. Harmaan Rinteen järjestää viime vu

Britannian albumilistan kärkinimi The Libertines Kesärauhaan17.4.2024 09:57:29 EEST | Tiedote

Turun Linnanpuistossa 7.–9. kesäkuuta juhlittavan Kesärauhan ohjelmisto vahvistuu, kun perjantain pääesiintyjäksi on kiinnitetty The Libertines. Aiemmin julkistettujen pääesiintyjien 070 Shaken ja Slowdiven rinnalla esiintyvä The Libertines on tällä hetkellä Britannian albumilistan kärjessä. Festivaalin päiväkohtainen ohjelma on julkaistu ja nykyiset lippuhinnat ovat voimassa 30.4. saakka.

Turun Terassikesään kahdeksan uutta artistia - Ellinoora esiintyy Turun taiteiden yönä Turku Energian sisäpihalla ikärajattomalla keikalla!12.4.2024 10:00:01 EEST | Tiedote

Turku Energian sisäpihan uniikissa miljöössä järjestettävä Turun Terassikesä saa täydennystä viiden uuden keikkaillan myötä. Uusina artisteina julkistettavat Stratovarius, Sonata Arctica, Ege Zulu, jambo, Amorphis, Lost Society, Vesterinen Yhtyeineen ja Ellinoora laajentavat entisestään Turun tulevan kesän keikkatarjontaa.

Rukalla järjestetään viikonloppuna Suomen suurin after ski -festivaali: Harmaa Rinne Festivalille odotetaan oheistapahtumineen 10 000 kävijää18.3.2024 09:40:15 EET | Tiedote

Suomen suurin after ski -festivaali Harmaa Rinne Festival järjestetään Rukan upean talvisissa maisemissa 22.–23.3.2024. Rukan hiihtostadionilla nähdään kahden päivän aikana kolmella eri lavalla muun muassa JVG, Sanni, Alma, Ibe, Kuumaa, Tommy Cash sekä UMK-voittaja Windows95man. Lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja osa lipputyypeistä on myymässä loppuun.

Turun Terassikesä julkaisee neljä uutta keikkailtaa - ainutlaatuisen vanhan voimalaitoksen sisäpihalla nähdään artisteja Arpasta Stam1naan6.3.2024 12:00:06 EET | Tiedote

Turku Energian entisen sisäpihan ensimmäistä kertaa keikkakäyttöön ottavassa Turun Terassikesässä nähdään uusina esiintyjinä Paperi T X Ruusut, Arppa, Antti Autio, Ida Paul & Kalle Lindroth, Younghearted, Stam1na sekä Turmion kätilöt. Valtavaa livesuosiota Suomessa nauttiva kelttipunk-yhtye Flogging Molly esiintyy avajaisillassa, jonka lipunmyynti on käynnistynyt vauhdikkaasti.

Harmaa Rinne Festivalin ohjelma on valmis - ohjelmiston viimeistelee lumen sisälle rakentuva elektronisen musiikin lava Original Snowhouse12.2.2024 12:07:47 EET | Tiedote

Harmaa Rinne Festival järjestetään 22.–23.3.2024 Rukan Hiihtostadionilla. Tänään julkistettavan Original Snowhouse -lavan myötä Harmaa Rinne Festivalin ohjelmisto on valmis. Rukalla nähdään Suomen suurimmassa after ski:ssä kahden päivän aikana kolmella eri lavalla muun muassa JVG, Sanni, Alma, Ibe, Kuumaa, Tommy Cash sekä UMK-voittaja Windows95man. Harmaa Rinne Festival on suuruusluokaltaan ainutlaatuinen talvifestivaali, jonne odotetaan oheistapahtumineen 10 000 kävijää kahden päivän aikana. Festivaalin ainutlaatuisin lava tulee olemaan lumen sisälle tunneliksi rakentuva Original Snowhouse, jonka ohjelmisto koostuu elektronisesta musiikista. Yli 20 metriä pitkän lumistagen uumenissa hiihtomonojen alle biittejä ovat soittamassa monipuolinen kattaus suomalaisia elektronisen musiikin artisteja. Original Snowhousessa esiintyy kahden päivän aikana kahdeksan dj’tä ja elektronisen musiikin artistia. Ohjelmistossa nähdään Suomen elektromusaskenen pioneereihin lukeutuvan Jori Hulkkosen dj-sett
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Sunborn Live tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Keikkapaikkoina toimivat muun muassa Turun Logomo ja Helsingin Kulttuuritalo. 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye