Jyväskylän yliopisto-logo

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

  • Jyväskylän yliopisto
  • PL 35
  • 40014 Jyväskylä
  • www.jyu.fi
Tiedotteen tyyppi
Näytä

Väitös: Tutkimus selvitti satelliittien integrointia 5G-verkkoon – voisi tuoda internetin yli 3 miljardin uuden käyttäjän ulottuville25.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Mikko Majamaa käsitteli väitöstutkimuksessaan satelliittien integrointia 5G-verkkoon. Tutkimuksessa esitellään teknisiä ratkaisuja maanpäällisten verkkojen ja satelliittiverkkojen yhdistämiseksi. Verkkojen yhdistäminen voisi laajentaa internetin peittoa myös syrjäisille alueille ja tuoda uusia sovellutusalueita esimerkiksi älyliikenteen, esineiden internetin ja kriittisten viestintäpalveluiden tarpeisiin.

Ammatilliset identiteetit liikunnanopettajaksi kasvamisen keskiössä21.3.2025 08:43:23 EET | Tiedote

Identiteettipohdinnat ovat nykyään läsnä monilla elämän alueilla: urheilujoukkueilla on peli-identiteetit, poliitikot harrastavat identiteettipolitiikkaa ja sukupuoli-identiteettien kirjo puhuttaa. Opettajan työssä opettajan identiteetti nousee keskiöön, kun koulun arjen haasteissa kamppaileva opettaja pohtii, miten toimia työn ja osaamisvaatimusten muutoksessa, tai kun mietitään, millaisia opettajia opettajankoulutuksessa halutaan kouluttaa ja miten tähän päämäärään päästäisiin.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta EMBA-johtamiskoulutuksen vaikuttavuudesta ja kauppakorkeakoulun oppimistulosten laadusta - AMBA- ja BGA-akkreditoinnit myönnettiin viideksi vuodeksi eteenpäin18.3.2025 11:03:06 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetut tunnustukset korkealaatuisesta koulutuksestaan, kun sille myönnettiin AMBA- ja BGA-akkreditoinnit viideksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun Executive MBA -johtamiskoulutuksen vahvuuksina pidettiin erityisesti vaikuttavuutta ja opintojen käytännönläheisyyttä. Koko kauppakorkeakoulun tasolla kiitosta saivat oppimistulosten laatu ja vaikuttavat oppimiskokemukset.

Väitös: Jyväsjärvestä eristetty virus avaa uusia näkökulmia bakteereja infektoivien virusten elinkiertoihin ja ekologiaan (Mäkelä)18.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Tuore Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus osoittaa, että on tärkeää kohdistaa tutkimusta myös vähemmän tunnettuihin bakteereja infektoiviin viruksiin eli faageihin ja erityisesti niiden vuorovaikutuksiin isäntäbakteerien kanssa. Tieto auttaa ymmärtämään virusten todellista monimuotoisuutta ja erityyppisten virusten rooleja mikrobitason vuorovaikutusverkostoissa, jotka ovat keskeisiä kaikkien ekosysteemien toiminnassa.

Ruusupuisto tutkii ja keskustelee: Mediakasvatus nyt ja tulevaisuudessa13.3.2025 13:57:34 EET | Tiedote

Suomalainen mediakasvatus on herättänyt viime vuosien aikana paljon kansainvälistä kiinnostusta. Muiden muassa CNNn, The Guardianin ja The New York Timesin kaltaiset mediat ovat uutisoineet suomalaisen medialukutaitotyön merkityksestä esimerkiksi disinformaation vähentämiseksi tai demokratian vahvistamiseksi. Kahden temaattiseen keskustelun kautta tarkastellaan sekä mediakulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä että kasvatuksen mahdollisuuksia yhä muuttuvassa maailmassa. Miltä mediakasvatuksen tulevaisuus näyttäytyy?

QS Ranking 2025: Liikuntatieteet sijalla 47, kaikkiaan 10 Jyväskylän yliopiston alaa mukana arvostetussa listauksessa12.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Vuoden 2025 QS World University Rankings by Subject -vertailun tulokset on julkaistu. Jyväskylän yliopiston aloista maailman sadan parhaan joukossa jatkoi liikuntatieteet, jonka sijoitus vertailussa on 47:s. Viime vuonna sijoitus oli 39:s. Lähellä huippua kasvatustieteet sijoitettiin välille 101–150 (viime vuonna 76. sija.) Psykologian sekä kielitieteiden sijoitus säilyi välillä 151–200.

Keskustelevan tekoälyn käyttö kouluissa voi tukea sekä oppimista että opettajien työtä12.3.2025 09:10:52 EET | Tiedote

Pieta-Anniina Sikströmin väitöskirjassa tutkittiin, miten keskustelevaa opetusteknologiaa voidaan käyttää oppimisen tukena suomalaisessa lukio-opetuksessa. Sikströmin mukaan keskustelevat teknologiat voivat tukea opiskelijoiden yksilöllistä ja itsenäistä oppimista. Lisäksi sen käyttäminen voi vapauttaa opettajan aikaa, mitä opettaja voi käyttää niiden opiskelijoiden auttamiseen, jotka tarvitsevat enemmän tukea.

28 800 opiskelijan avoin yliopisto: Yli neljännes Suomen avoimista yliopisto-opinnoista opiskellaan Jyväskylän yliopistossa12.3.2025 08:56:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto pitää paikkansa Suomen suosituimpana avoimena yliopistona. Vuonna 2024 JYU avoimessa opiskeltiin 26 prosenttia Suomen avoimista yliopisto-opinnoista. ”Joustava osaamisen kehittämisen mahdollisuus on keino tuoda tutkittua tietoa osaksi yhteiskunnan toimintoja”, sanoo avoimen yliopiston varajohtaja Merja Karjalainen Jyväskylän yliopistosta.

Pakko jaksaa – korostuuko korkeakouluopinnoissa suoriutuminen hyvinvoinnin kustannuksella?11.3.2025 09:44:38 EET | Tiedote

Opiskelijoiden hyvinvointi ja opiskelumenestys eivät aina kulje käsi kädessä. Vaikka opiskelijat olisivat sitoutuneita opintoihinsa, tämä ei välttämättä paranna heidän akateemista suoriutumistaan ja ’opiskeluholismi’ voi jopa haitata hyvinvointia ja suoriutumista. Tämä haastaa perinteiset käsitykset siitä, että opintoihinsa tiukasti sitoutuneet opiskelijat pärjäisivät myös opinnoissaan hyvin.

Väitös: Uudelle säteilyilmaisinsovelluksella voidaan havaita tehokkaasti kehonsisäisiä radioaktiivisia aineita (Jutila)11.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston fysiikan alan väitöskirjatyössä tutkittiin menetelmiä, joilla voidaan havaita paremmin sisäänhengitettyjä radioaktiivisia atomiytimiä suorissa keuhkomittauksissa. Tulokset osoittavat, että uudella säteilyilmaisinsovelluksella voidaan laskea havaitsemisrajoja merkittävästi ja se voi tarjota kustannustehokkaan vaihtoehdon esimerkiksi liikkuviin laboratorioihin.

Arkiaktiivisuus ei hidasta vaihdevuosien aikaista luuston heikkenemistä10.3.2025 10:21:13 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tuoreen tutkimuksen mukaan arkiliikkumisen iskut ja tärähdykset eivät hidasta vaihdevuosien aikaista kiihtynyttä, hormonaalista luukatoa. Luuston kannalta tehokasta iskutusta kertyy tavanomaisessa arjessa vain vähän. Jatkotutkimuksen aiheeksi nousee, pystytäänkö vaihdevuosien aikaista luukatoa hidastamaan arkiliikkumista tehokkaammalla liikunnalla.

Ekologit koolla Jyväskylässä 11.–14.3.202510.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Ekosysteemien ja ekologisten ilmiöiden ja vuorovaikutusten tutkiminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Alan laaja-alainen tutkimus on avainasemassa, jotta ymmärretään paremmin, kuinka ihminen ja luonto kietoutuvat toisiinsa. Jyväskylän yliopistossa järjestettävä ekologian ja evoluutiobiologian konferenssi Oikos-Finland 2025 pureutuu tähän aiheeseen. Konferenssiin osallistuu yli neljäsataa tutkijaa sekä Suomesta että ulkomailta.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

  • Jyväskylän yliopisto
  • PL 35
  • 40014 Jyväskylä
  • www.jyu.fi
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye