Toimittajat ilman rajoja Suomi-logo

Toimittajat ilman rajoja Suomi

Toimittajat ilman rajoja – Suomen osasto on suomalainen kansalaisjärjestö, joka ottaa kantaa Suomen ja lähimaiden mediakentän rikkomuksiin, välittää kotimaassa tietoa kansainvälisistä sanan- ja lehdistönvapauskysymyksistä, vaikuttaa sananvapauden edistämiseksi Suomessa ja järjestää tilaisuuksia aiheeseen liittyen. Järjestö on perustettu vuonna 2013. Järjestön jäseniksi ovat tervetulleita kaikki sananvapautta kannattavat kansalaiset.

Suomen osasto kuuluu kansainväliseen voittoa tavoittelemattomaan järjestöön Toimittajat ilman rajoja (RSF), joka puolustaa tiedonvälityksen vapautta sekä avustaa vaarallisilla alueilla työskenteleviä toimittajia. Pariisissa vuonna 1985 perustettu järjestö on tunnettu vuosittain julkaistavasta lehdistönvapausindeksistä (World Press Freedom Index).

Tiedotteen tyyppi
Näytä

”Putinin myrkky leviää EU:ssa” – Lehdistönvapaus globaalisti yhä ahtaammalla: Itä-Eurooppa suuri huoli, valopilkkuna Ukrainan loikka, Suomessakin haasteita3.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Lehdistönvapaus on yhä laajemmin uhattuna myös Euroopassa, kertoo kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausindeksi. ”Valtiot ja muut poliittiset voimat ovat vähentäneet rooliaan lehdistönvapauden suojelussa”, varoittaa RSF:n julkaisutoiminnan johtaja Anne Bocandé koko maailmaa koskevasta trendistä. Suomen sijoitus pysyi edellisen vuoden lailla viidentenä. ”Toimittajien häirintä, maalittaminen ja vihapuhe ovat kaukana siltä tasolta, mitä Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tulisi voida odottaa”, toteaa Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Kaius Niemi.

”Lehdistön asemaa kyseenalaistetaan – lehdistönvapaustyötä tarvitaan kasvavassa määrin”: Kaius Niemi Toimittajat ilman rajoja ry:n johtoon22.2.2024 18:22:34 EET | Tiedote

Toimittajat ilman rajoja Suomi ry:n (TIR) puheenjohtajaksi on valittu Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Kaius Niemi. ”Jotta Suomi pysyisi jatkossakin lehdistönvapauden mallimaana, tarvitaan aktiivista järjestökenttää lehdistönvapautta tukemaan. Lopulta kysymys on avoimen yhteiskunnan ja demokratian toteutumisesta”, hahmottaa Niemi TIR:in tavoitteen. Väistyvä puheenjohtaja on erittäin tyytyväinen. ”Saimme koko Suomelle tärkeään tehtävään kaikkien tunteman, arvostetun vaikuttajan”, kiittää Yrsa Grüne-Luoma.

Gazan sodassa kuollut jo ainakin 17 toimittajaa – ”Ilman Gazan hirveää sotaa toimittajia olisi menehtynyt tänä vuonna poikkeuksellisen vähän”14.12.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Toimittajia on saanut tänä vuonna surmansa vähemmän kuin 20 vuoteen, kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosiraportti. ”Toimittajat ja mediat ovat opetelleet operoimaan entistä turvallisemmin vaarallisissa oloissa. Gaza tekee lukuihin karmean piikin, mutta Gazan lisäksi maailman sota-alueilla menehtyi töissään vain 6 toimittajaa”, kertoo järjestön Suomen osaston puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma. Kaikkiaan maailmalla on saanut vuonna 2023 surmansa 45 toimittajaa, 521 on pidettyinä, 54 panttivankeina ja 84 kateissa.

Suomi enää 23. turvallisin maa toimittajille – ”Valeuutistehtaat tuhoavat lehdistönvapautta maailmalla, Suomi sahaa omaa oksaansa ihan itse”3.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Suomen tilanne on heikentynyt, vaikka viides tila säilyikin kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä. World Press Freedom Index kertoo suuresta ailahtelusta lehdistönvapaudessa ympäri maailmaa, koskien myös Suomea. ”Suomen putoaminen toimittajien turvallisuutta koskevassa mittarissa kymmenenneltä sijalta 13 pykälää alaspäin on hälyttävää. Tämä on seurausta oikeusjutusta Helsingin Sanomien toimittajia vastaan”, kertoo Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma.

Venäjän hyökkäys pahentanut tilannetta: ”Journalismi maailmalla on pahasti uhattuna” – Ennätysmäärä pidätettyjä, naiset yhä ahtaammalla14.12.2022 07:00:00 EET | Tiedote

Ennätykselliset 533 toimittajaa on pidätettyinä ympäri maailman, kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosiraportti. ”Missä sananvapautta on vähiten, siellä tapetaan ja vangitaan eniten”, tiivistää järjestön Suomen osaston puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma. Naistoimittajien tilanne on myös pahempi kuin koskaan ennen – naisten osuus pidätetyistä on jo yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Surmansa on saanut maailmalla lähes 60 toimittajaa. Tilannetta on merkittävästi pahentanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

”Kuolemanvaara demokratioille” – Toimittajat ilman rajoja: Lehdistö polarisoituu uhkaavasti, Suomi putosi viidenneksi lehdistönvapaudessa3.5.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö varoittaa lehdistön polarisoitumisen aiheuttamista uhista demokratioille. Uunituore World Press Freedom Index nostaa esiin sekä jyrkkiä mielipiteitä korostavan ”Fox News -mallin” vaarat demokratioiden sisällä että polarisaation maiden välillä. ”Globaali tilanne on huolestuttava ja vaikka Suomi pärjää vertailussa hyvin, emme mekään voi paukutella henkseleitä”, arvioi Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma. Suomi putosi indeksin kakkossijalta viidenneksi.

”Diktaattorien häikäilemättömyyttä” – Toimittajat ilman rajoja: Sekä nais- että miespuolisia toimittajia pidätetty maailmalla ennätysmäärä16.12.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Ennätysmäärä toimittajia, lähes 500, on pidätettyinä ympäri maailmaa. Uusiin pidätyksiin ovat syyllistyneet erityisesti Myanmar, Valko-Venäjä ja Hongkong, kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosiraportti. Samalla myös naispuolisia toimittajia on pidätetty enemmän kuin koskaan. ”Valko-Venäjällä on pelästytty naisten johtavaa roolia kansanliikkeessä”, selittää järjestön Suomen osaston puheenjohtaja Jarmo Mäkelä naisten pidätysaaltoa Valko-Venäjällä. Hyvä uutinen on, että toimittajia on saanut surmansa vähiten 20 vuoteen.

Väkivalta toimittajia kohtaan kaksinkertaistui Euroopassa – Pohjoismaat journalismin harvoja mallimaita, Saksakin putosi parhaiden joukosta20.4.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Toimittajien kohtaama väkivalta on lisääntynyt koronapandemian myötä, raportoi kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö, jonka vuotuinen maailmanlaajuinen lehdistönvapausindeksi World Press Freedom Index julkaistiin tänään. Suhteellisesti eniten tilanne on heikentynyt Euroopassa. Esimerkiksi Saksassa kymmenet toimittajat ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi. Indeksin kärjessä ovat Pohjoismaat. “Edes Suomessa toimittajat eivät ole turvassa, vaikka olemmekin listan kakkosena”, toteaa Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen puheenjohtaja Jarmo Mäkelä.

”Uhrien nimillä on väliä” – Sofi Oksanen muistaa Putinin kaudella tapettuja 36 toimittajaa ja herättelee: ”Novitsok on uhka koko yhteiskunnalle”11.10.2020 20:00:00 EEST | Tiedote

Kirjailija Sofi Oksanen kiinnittää painokkaasti huomion Venäjän tilanteeseen ja toimittajien kohtaloon presidentti Putinin valtakaudella. Oksanen peräänkuuluttaa tukea jatkuvan uhan alla työskenteleville journalisteille: ”Yksi tapa tukea on muistaa murhattujen nimet”. Oksasen mukaan oppositiojohtaja Navalnyn myrkytys on osa samaa poliittista asetelmaa, jossa ”valtaapitävät pelkäävät hyvin paljon näiden ihmisten työtä”. Listan tapetuista toimittajista on koostanut kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö.

Toimittajat ilman rajoja vastustaa Julian Assangen luovuttamista – oikeudenkäynnin seuraaminen on tehty järjestölle erittäin vaikeaksi14.9.2020 13:23:07 EEST | Tiedote

Oikeudenkäynti Wikileaks -sivuston julkaisijan Julian Assangen luovuttamisesta Yhdysvaltoihin on täyttä päätä meneillään. Assangen luovutusta vastustavan Toimittajat ilman rajoja -järjestön mahdollisuudet seurata oikeudenkäyntiä on kuitenkin tehty Lontoossa ainutlaatuisen vaikeiksi. Asiasta on valitettu sekä YK:lle että Euroopan neuvostolle.

“Erittäin huolestuttavaa” – Lehdistönvapaus vaarassa koko maailmassa: Korona kiihdyttää sananvapautta uhkaavia kriisejä, Suomikin uhattuna21.4.2020 07:00:00 EEST | Tiedote

Alkamassa on journalismin tulevaisuuden ratkaiseva vuosikymmen, arvioi kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö. Sen julkaisema uusi World Press Freedom -indeksi kertoo karua kieltä koronan vaikutuksista sananvapauteen. Korona pahentaa esimerkiksi geopoliittista vastakkainasettelua ja tekee lehdistönvapauden heikentämisen entistä helpommaksi erityisesti autoritaarisille maille. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola pitää näkymiä erittäin huolestuttavina. Edes indeksin kakkossijaa pitävä Suomi ei ole turvassa.

RSF Virtual Conference 21.4. with Edward Snowden and Joseph E. Stiglitz: JOURNALISM IN CRISIS : THE DECISIVE DECADE20.4.2020 09:54:41 EEST | Kutsu

PRESS INVITATION TO A VIRTUAL CONFERENCE At the launch of the 2020 Press Freedom Index, RSF is organizing a virtual conference: JOURNALISM IN CRISIS : THE DECISIVE DECADE Tuesday, April 21st 2020 at 6.00 PM CEST (7.00 PM Finnish time) With speakers including: Maria Ressa (moderator), Journalist and author, co-founder of Rappler Edward Snowden, Whistleblower, President of Freedom of the Press Foundation Joseph E. Stiglitz, recipient of the 2001 Nobel Prize in Economics Rana Ayyub, Journalist, Global Opinions Writer at the Washington Post, author of Gujarat Files Christophe Deloire, Secretary general of Reporters Without Borders The conference will be in English only. Journalists can register here, with limited seats: https://www.crowdcast.io/e/rsfvirtualconference/register The virtual conference can be watched live here: Facebook : https://bit.ly/RSFindexVirtualConference2020 Twitter : https://twitter.com/i/broadcasts/1rmxPAQaWvdKN Youtube : https://youtu.be/OxIwY775fWY Press contacts:

”Yhä useampi toimittaja murhataan työnsä vuoksi demokraattisissa maissa” – Toimittajat ilman rajoja -vuosiraportti 2019 julkaistu17.12.2019 07:00:00 EET | Tiedote

Vuonna 2019 tapettiin 49 toimittajaa, mikä on alhaisin lukema 16 vuoteen. Toimittajat ilman rajoja -järjestön uunituore vuosiraportti kertoo, että toimittajia sai surmansa sota-alueella merkittävästi vähemmän kuin ennen. Maissa, joissa ei käydä sotaa kuolee nyt enemmän toimittajia kuin sota-alueilla. Journalisteja tapetaan rauhantilassa olevissa maissa yhtä paljon kuin aiemmin ja vangitsemisten määrä kasvaa. ”Yhä useampi toimittaja murhataan työnsä vuoksi demokraattisissa maissa, mikä asettaa demokratioille vakavan haasteen”, painottaa kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön johtaja Christophe Deloire.

”Lehdistönvapaus ei ole ollut yhtä haavoittuvainen sitten kylmän sodan” – Eurooppaministeri Tuppurainen huolissaan sananvapaudesta2.12.2019 15:30:07 EET | Tiedote

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen vaatii toimittajien turvallisuuden varmistamista. Tuppurainen toi huolensa sananvapaudesta vahvasti esiin maanantaina Toimittajat ilman rajoja ry:n, Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen ja Anders Chydenius -säätiön ”Speaking Is Silver - Sananvapaus muuttuvassa Euroopassa” -tilaisuudessa Hanasaaressa. Toimittaja Jessikka Aro kertoi vakavan omakohtaisen esimerkin disinformaation voimasta: MV-lehden levittämät valeuutiset Arosta ovat saaneet yhteensä miljoonia klikkauksia.

”Kun Venäjästä kirjoittaa, Venäjä reagoi” – Sofi Oksanen ottaa vahvasti kantaa sananvapauden ja toimittajien työskentelyolosuhteiden turvaamiseksi24.10.2019 15:30:19 EEST | Tiedote

Kirjailija Sofi Oksasen mukaan Venäjästä kirjoittavat toimittajat ja kirjailijat joutuvat jatkuvasti Venäjän harjoittaman informaatiosodankäynnin kohteiksi. ”Kun kirjoittaa Ukrainasta tai muuten Venäjään liittyvistä asioista, Venäjä reagoi väistämättä”, kertoo itsekin Venäjän masinoiman häirinnän kohteeksi joutunut Oksanen. Toimittajat ilman rajoja ry:n järjestämässä tilaisuudessa Helsingin Kirjamessuilla otettiin muutenkin voimakkaasti kantaa sananvapauden ja demokratian turvaamisen puolesta.

Sofi Oksanen: Vihapuhe voi johtaa harvainvaltaan Suomessakin14.10.2019 14:41:29 EEST | Tiedote

Demokratia on uhattuna Suomessakin, koska julkisen keskustelun vaientaminen voi aiheuttaa hiljaisuuden spiraaliin, sanoo kirjailija Sofi Oksanen. ”Osa kansasta on jo antanut mandaatin vihapuheelle nostaessaan sitä käyttäviä ihmisiä eduskuntaan, mikä osaltaan normalisoi syrjivää kielenkäyttöä.” Oksanen esitti vetoomuksensa sananvapauden puolesta tänään ja ilmoitti samalla tekevänsä 15 000 euron lahjoituksen Toimittajat ilman rajoja -järjestölle. Järjestön puheenjohtajan Jarmo Mäkelän mukaan selvät vihapuherikkomukset pitäisi saattaa syyttäjän alaisiksi rikoksiksi ja organisoitua maalittamista kohdella kuin mitä tahansa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Foreign Minister Haavisto about Brexit: Decisions Need to Based on Majority Rule, Democracy Must Be Respected29.8.2019 18:50:09 EEST | Press release

Minister for Foreign Affairs Pekka Haavisto has commented on Boris Johnson’s plan to prorogue UK parliament for five weeks. Haavisto emphasized that he does not want to offer advice nor should one intervene in the legal decisions of other EU countries. However, at the event of Reporters Without Borders, Haavisto clearly stated the principle that decisions need to be democratic and based on majority rule.

Ulkoministeri Haavisto Brexitistä: Päätöksillä oltava enemmistöpohja, demokratiaa on kunnioitettava29.8.2019 17:00:41 EEST | Tiedote

Ulkoministeri Pekka Haavisto otti torstaina kantaa pääministeri Boris Johnsonin pyrkimykseen pysäyttää brittiparlamentin päätöksenteko viiden viikon ajaksi. Haavisto korosti, että ei halua lähteä neuvomaan eikä muiden EU-maiden laillisiin päätöksiin pidä puuttua. Haavisto kuitenkin linjasi Toimittajat ilman rajoja -järjestön tilaisuudessa selkeästi periaatteen, että päätösten on oltava demokraattisia ja perustuttava enemmistöön.
  • 1
  • 2
  • Viimeinen
  • >>

Toimittajat ilman rajoja – Suomen osasto on suomalainen kansalaisjärjestö, joka ottaa kantaa Suomen ja lähimaiden mediakentän rikkomuksiin, välittää kotimaassa tietoa kansainvälisistä sanan- ja lehdistönvapauskysymyksistä, vaikuttaa sananvapauden edistämiseksi Suomessa ja järjestää tilaisuuksia aiheeseen liittyen. Järjestö on perustettu vuonna 2013. Järjestön jäseniksi ovat tervetulleita kaikki sananvapautta kannattavat kansalaiset.

Suomen osasto kuuluu kansainväliseen voittoa tavoittelemattomaan järjestöön Toimittajat ilman rajoja (RSF), joka puolustaa tiedonvälityksen vapautta sekä avustaa vaarallisilla alueilla työskenteleviä toimittajia. Pariisissa vuonna 1985 perustettu järjestö on tunnettu vuosittain julkaistavasta lehdistönvapausindeksistä (World Press Freedom Index).

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye