Asuntomessut-logo

Asuntomessut

Asuntomessut

Olemme työskennelleet yli 50 vuoden ajan sen puolesta, että Suomessa on maailman parasta asumista.

Olemme tunnettuja asumisen suurtapahtumasta, Asuntomessuista. Haluamme edelleen edistää hyvää asumista, erityisesti sen kestävyyttä. Tavoitteemme on inspiroiden antaa oivalluksia fiksuihin asumisen ratkaisuihin.

Panostamme asukkaan näkökulmaan; tutkimme, millaisia asumisen ihanteet ovat. Koti elää ajassa ja siinä näkyvät yhteiskunnan muutokset, kuten kaupungistuminen ja ekologisuus, teknologian kehitys ja väestön ikääntyminen.

Verkostostamme edistämme asumisen innovaatioita  ja asumisen monimuotoisuutta. Vuonna 2020 lanseerasimme virtuaaliset Asuntomessut, live-tapahtuman rinnalla tuomme asumisen teemoja aiempaa ympärivuotisemmin esille.

Vuonna 2025 Asuntomessut järjestetään Oulussa Hartaanselänrannassa Oulujoen suistoalueella vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Vuonna 2026 on vuorossa Asuntomessut Lempäälässä.

Tiedotteen tyyppi
Näytä

Asuntomessujen uudet kohteet esittelevät lupavapaita rakennuksia ja innovatiivisen palvelukorttelin16.4.2025 09:26:31 EEST | Tiedote

Kesän 2025 Asuntomessut Oulussa esittelevät uusien pientalojen lisäksi joukon vapaa-ajan kohteita ja modernia kerrostaloasumista. Uusia kohteita Asuntomessuilla ovat rakennuslupavapaat hirsirakennukset ja täysin valmiina toimitettavat saunat ja mökit. Kokonaan uudenlaista asumista edustaa Oulun Toppilansalmen satama-alueelle nouseva yhteisöllinen Satamatien palvelukortteli.

Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi Joran Hasenson3.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Diplomi-insinööri Joran Hasenson on nimitetty Suomen Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi 1.4.2025 alkaen. Hasensonilla on vahva kokemus rakennusalan johtotehtävistä. Viimeiset noin kuusi vuotta, marraskuuhun 2024 saakka hän työskenteli Kastelli-talojen sekä Kastelli Groupin toimitusjohtajana. Asuntomessut on tullut Hasensonille tutuksi paitsi päivätyön, myös Asuntomessujen hallitustyön näkökulmasta.

Pientalon ihanne elää ja uudistuu23.3.2025 21:38:10 EET | Artikkeli

Asuntomessujen tuoreimman Asumisen ihanteet -tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia vastaajista asuisi mieluiten pientalossa. Joidenkin tutkimusten mukaan prosenttiluku on jopa korkeampi. Silti kerrostaloja rakennetaan yhä enemmän, ja kaupungistuminen ohjaa rakentamista pois pientaloista. Missä on menty pieleen vai ovatko vastaajat väärässä? Koska pientalot ovat tunteita ja ristiriitojakin herättävä aihe, halusimme kuulla mitä asiantuntijoilla on sanottavaa.

Salo tavoittelee Asuntomessuja vuodelle 202811.11.2024 12:03:39 EET | Tiedote

Salon kaupunki on hakenut Asuntomessuja vuodelle 2028. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on hyväksynyt Salon Asuntomessuhakemuksen ja arvioi Salon olevan erinomainen messukaupunki toteuttaa uudenlaiset monipaikkaiset Asuntomessut. Päätökset käynnistävät neuvotteluvaiheen, jonka tavoite on varmistaa Asuntomessujen onnistumisen edellytykset sekä arvioida toteuttamisen sisältöä ja yhteistyömallia yksityiskohtaisemmin.

Selvitys: Suomalaisosaaminen kelluvien talojen rakentamisessa kiinnostaa maailmalla – kotimaassa alaa jarruttaa ohjeistuksen puute31.7.2023 10:40:10 EEST | Tiedote

Kelluva asuntorakentaminen on Suomessa jäänyt yksittäisten kokeilujen asteelle, vaikka maailmalla suomalaista kelluvan rakentamisen osaamista hyödynnetään jo vientituotteena. Suomen Asuntomessujen teettämä asiantuntijaselvitys kuvaa, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita kelluvalle asuinrakentamiselle on Suomessa. Selvityksen mukaan kelluva rakentaminen kaipaisi yleistyäkseen Suomessa yhtenäistä ohjeistusta ja aiempaa laajempia kokeiluja.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • Viimeinen
  • >>

Olemme työskennelleet yli 50 vuoden ajan sen puolesta, että Suomessa on maailman parasta asumista.

Olemme tunnettuja asumisen suurtapahtumasta, Asuntomessuista. Haluamme edelleen edistää hyvää asumista, erityisesti sen kestävyyttä. Tavoitteemme on inspiroiden antaa oivalluksia fiksuihin asumisen ratkaisuihin.

Panostamme asukkaan näkökulmaan; tutkimme, millaisia asumisen ihanteet ovat. Koti elää ajassa ja siinä näkyvät yhteiskunnan muutokset, kuten kaupungistuminen ja ekologisuus, teknologian kehitys ja väestön ikääntyminen.

Verkostostamme edistämme asumisen innovaatioita  ja asumisen monimuotoisuutta. Vuonna 2020 lanseerasimme virtuaaliset Asuntomessut, live-tapahtuman rinnalla tuomme asumisen teemoja aiempaa ympärivuotisemmin esille.

Vuonna 2025 Asuntomessut järjestetään Oulussa Hartaanselänrannassa Oulujoen suistoalueella vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Vuonna 2026 on vuorossa Asuntomessut Lempäälässä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye