Suomen Kulttuurirahasto-logo

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä, taidetta ja kulttuurielämää myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen kulttuurin hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuus koostuu yli 80 vuoden aikana saaduista lahjoituksista. 

Tiedotteen tyyppi
Näytä

Tavoitteena maailman tutkituin ikäluokka – THL:n ja Suomen Kulttuurirahaston suurhankkeeseen mukaan yli 200 000 lähivuosina syntyvää vauvaa perheineen3.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Suomeen perustetaan sekä kansallisessa että kansainvälisessä mittakaavassa ainutlaatuinen tietopankki, johon kootaan tietoja jopa 200 000 lähivuosina syntyvästä lapsesta ja heidän perheistään. Tietoja hyödynnetään väestön hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävissä tutkimuksissa tulevina vuosikymmeninä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • Viimeinen
  • >>

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä, taidetta ja kulttuurielämää myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen kulttuurin hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuus koostuu yli 80 vuoden aikana saaduista lahjoituksista. 

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye