Hoivarakentajat Oy-logo

Hoivarakentajat Oy

Hoivarakentajat Oy

Hoivarakentajat on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vastuullisen rakentamisen edelläkävijä. Rakennamme johtaville sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatusalan toimijoille haluttuja ja pitkäikäisiä palvelurakennuksia puhtaasta, kotimaisesta hirrestä.

Suunnittelemme aisteille ja ympäristölle lempeät Tunnehirsi-hoivakodit, -palvelukodit sekä -päiväkodit yhdessä tulevien käyttäjiensä kanssa. Hirsirakennuksemme ovat raikkaita ja toimivia, mutta myös vähähiilisiä ja energiatehokkaita. Tämän vuoksi huolehdimme myös kohteittemme ympäristösertifioinnista. 

Uskomme, että hyvä kasvaa yhdessä tekemällä. Vastuumme tuntevana rakentajana autamme suunnitteluvaiheessa asiakkaitamme varmistamaan uusien kohteidensa toiminnalle kannattavan perustan. 

Suomen suurin hirsipäiväkoti Vantaalla edustaa uutta vähähiilistä rakentamista29.9.2022 14:04:14 EEST | Tiedote

Vantaan Koivukylään avattiin syyskuussa 2022 Suomen suurin hirsipäiväkoti. Kerrosalaltaan 2450 m2 päiväkodin tilasi Vantaan kaupunki, ja kohteen kilpailutuksessa vertailtiin myös hiilijalanjälkeä. Hoivarakentajien suunnitelma voitti kilpailutuksen vähähiilisimpänä. Päiväkoti on rakennettu Honkarakenteen hirrestä, joka on peräisin sertifioiduista suomalaisista metsistä. Käyttäjälähtöiset tilat suunnitteli SAFA-arkkitehti Sakari Miettunen.

Hoivarakentajat on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vastuullisen rakentamisen edelläkävijä. Rakennamme johtaville sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatusalan toimijoille haluttuja ja pitkäikäisiä palvelurakennuksia puhtaasta, kotimaisesta hirrestä.

Suunnittelemme aisteille ja ympäristölle lempeät Tunnehirsi-hoivakodit, -palvelukodit sekä -päiväkodit yhdessä tulevien käyttäjiensä kanssa. Hirsirakennuksemme ovat raikkaita ja toimivia, mutta myös vähähiilisiä ja energiatehokkaita. Tämän vuoksi huolehdimme myös kohteittemme ympäristösertifioinnista. 

Uskomme, että hyvä kasvaa yhdessä tekemällä. Vastuumme tuntevana rakentajana autamme suunnitteluvaiheessa asiakkaitamme varmistamaan uusien kohteidensa toiminnalle kannattavan perustan. 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye