Suomen Keskusta r.p.-logo

Suomen Keskusta r.p.

Suomen Keskusta r.p.

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

 

Tiedotteen tyyppi
Näytä

Keskustan Lohi: Totuutta leikkauksista ei saa lykätä vaalien yli20.2.2025 09:21:40 EET | Tiedote

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi vaatii pääministeri Orpoa ja valtiovarainministeri Purraa kertomaan rehellisesti, miten hallitus aikoo vaalien jälkeen heikentää suomalaisten terveys- ja vanhuspalveluita. Yle kertoi keskiviikko-iltana, että hallituksen suunnitelma karsia esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluita on laitettu hyllylle vaaleihin asti, ja että vastuuministeri Juusoa ei ole tavoitettu selittämään asiaa. Päätösten valmistelun pistäminen jäihin vaalien ajaksi kertoo poliittisesta paniikista vaalien alla. Pääministeri ja valtiovarainministeri kuitenkin erehtyvät pahasti, jos he luulevat olevan viisasta salata suunnitelma lisäleikkauksista esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluihin. Ensin vastuuministeri Juuso komennettiin jo lähes vuosi sitten valmistelemaan suuret lisäleikkaukset sosiaalihuoltoon ja erikoissairaanhoitoon, ja nyt vaalien lähestyessä liinat vedettiin väliaikaisesti kiinni. Kyllä jokainen näkee, mikä on pelin henki, Lohi sanoo. Lohi ihmettelee,

Kaikkonen: Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan13.2.2025 08:51:22 EET | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien keskustelut eivät saa johtaa siihen, että ukrainalaiset ja Eurooppa sivuutetaan neuvottelupöydissä. Kaikkonen peräänkuuluttaa oikeudenmukaista rauhaa, ja varoittaa että kyseessä on Ukrainan kohtalon lisäksi koko Euroopan asia sekä Suomen etu. Ukrainan yli tai ohi ei oikeudenmukaista rauhaa voi neuvotella. Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan. Ei nyt, ei neuvotteluissa, ei rauhan synnyttyä. Kyse on Ukrainan oikeuksien lisäksi myös siitä, hyväksytäänkö perusteettomat, väkivaltaiset aluevaltaukset politiikan välineenä. Ukrainan rauha ja tapa jolla se syntyy on monella tapaa myös Euroopan asia. Eurooppa ei voi jäädä neuvotteluissa katsomon puolelle. Kyse on sekä Ukrainan että Euroopan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. Kaikkosen mielestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitää huolehtia kolmesta asiasta: Pidetään Yhdysvallat Natossa, pidetään Suomen oma paketti kasassa, ja

Keskustan Kettunen: Veroruhtinas Orpon luvattava verovainon loppuvan2.2.2025 13:39:39 EET | Tiedote

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen vaatii Petteri Orpoa lupaamaan, että hallitus pidättäytyy kaikista uusista työtä ja yrittämistä jarruttavista veronkiristyksistä loppuvaalikauden ajaksi. Muutama viikko sitten astuivat voimaan mm. arvonlisäveron uudet kiristykset sekä kotitalousvähennyksen raju leikkaaminen. Hallitus onkin nostanut keskituloisen suomalaisen verotuksen tänä vuonna kireämmäksi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. - Lupaako veronkorotuksia läpi runnonut pääministeri, että hallitus ei tuo enää uusia veronkiristyksiä eduskuntaan? Loppuuko Orpon verovaino, kyllä vai ei? - Vastausta odottavat sekä talouttaan suunnittelevat tavalliset suomalaiset että pienyrittäjät, joita hallitus veropolitiikon ankarasti rusikoinut. - Vanhojen syntiensä päälle Orpon hallitus kiristi tälle vuodelle tavallisen suomalaisen verotuksen kovimmaksi kymmeneen vuoteen. Tammikuussa astuivat voimaan taas uudet arvonlisäveron kiristykset sekä kotitalousvähennyksen alasajo. Aikooko veroruhtinas Or

Kaikkonen: Jättipäiväkotivillitys menossa liian pitkälle1.2.2025 11:47:15 EET | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan ylisuurten päiväkotien ihannoinnissa ollaan menossa liian pitkälle. Viime viikkoina sekä asiantuntijat että vanhemmat ovat julkisuudessa esittäneet runsaasti kritiikkiä suurten päiväkotiyksiköiden yleistymiselle. Perheiden ja lasten näkökulmasta kohtuullisen kokoinen lähipäiväkoti olisi usein toivottavampi kuin kauempana sijaitseva suuryksikkö. Toki hallinnon näkökulma asioihin on päinvastainen. Päättäjien pitäisi valita näistä perheiden ja lasten etu, Kaikkonen sanoo. Jättipäiväkotivillitys on mennyt liian pitkälle. Päiväkotien ei tarvitse eikä pidä olla kuin varuskuntia tai teollisuuslaitoksia. Yhteisöllisyydelle pitää olla varhaiskasvatuksessa sijansa. Perheiden sujuva arki pitää ottaa ohjenuoraksi myös päiväkotiverkoston suunnittelussa. Lapsia vartenhan päiväkodin pitäisi olla, ei hallintoa varten. Kaikkosen mukaan päiväkodin pitää olla lähipalvelu, jossa palveluiden saavutettavuudella, arjen tarpeilla ja lasten hyvinvoinnilla on nykyi

Kaikkonen: Hallituksen kuultava arviointineuvostoa, rajuihin palveluleikkauksiin kohtuutta heti28.1.2025 12:38:07 EET | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen on aika katsoa totuutta silmiin ja keventää painetta terveyspalvelujen rahoitusleikkauksissa. Talouspolitiikan arviointineuvosto ohjeisti tiistaina hallitusta antamaan hyvinvointialueille lisäaikaa säästöjen tekemiseen, ja huomautti että hyvinvointialueilla on ollut hyvin vähän aikaa tehdä tuottavuutta parantavia uudistuksia. Asiantuntijat ovat jälleen puhuneet: Hallitus yrittää leikata lähipalveluista liian paljon liian nopeasti. Talouspolitiikan arviointineuvoston suosittama aikalisä on välttämätön päätös, joka pitää tuoda eduskuntaan jo tulevina viikkoina, sanoo Kaikkonen. ⁠Orpon hallituksen linja on jo johtanut moniin kestämättömiin päätöksiin, tuoreimpana yöpäivystysten alasajo sairaaloissa ympäri maata. Nyt pitää ottaa järki käteen ennen kalliiden lisävahinkojen syntyä. Kohtuutta palveluleikkauksiin ovat vaatineet niin Keskusta kuin terveyspalvelujen kenttäväkikin, mutta hallitus ei ole tätä viestiä halunnut kuulla. Ehkäp

Keskustan Kettunen: Orpon sumutus maakuntalennoista lopetettava ja linja kerrottava17.1.2025 12:12:20 EET | Tiedote

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen hämmästelee pääministeri Orpon epäselviä puheita maakuntalentojen tulevaisuudesta. Viime päivät on kohistu siitä, päättääkö hallitus lopettaa lennot maakuntakentille vai ei. Orpo kiersi kysymyksen perjantaina twiittaamalla, että lentokenttiä ei lopeteta, mutta lentoyhteyksien tulevaisuuden pääministerin vastaus jättää täysin epävarmaksi. Ei luvatusta lentokenttien säilyttämisestä ole hyötyä, jos Orpo lopettaa lennot näille kentille. Lentokenttä ilman lentoyhteyttä on kuin bussipysäkki, jonka ohi ei kulje busseja, Kettunen sanoo. Hallituksen linja lentojen säilyttämiseen on pääministerin twiitin jälkeen entistäkin epäselvempi. Sumutuksesta herää kysymys, että kerrotaanko huhtikuun vaalien jälkeen lentoyhteyksien lakkauttamisesta lukuisiin maakuntiin? Hallituksen hiljaisuus lentoyhteyksien tulevaisuudesta on korviahuumaavaa, ja lyö kasvavaa epävarmuutta yrittäjien parissa kautta Suomen. Perjantain epäselvä viestintä asian ympärillä pahentaa til

Kaikkonen: Hallituksen linja maakuntalentoihin selvennettävä välittömästi16.1.2025 10:45:13 EET | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii pääministeriltä linjausta maakuntalentojen tulevaisuuteen. Valtionyhtiö Finavian mukaan reittilentojen tukeminen moniin maakuntiin on lopetettava, mikä merkitsisi lentoyhteyksien katkeamista. Uutinen lentoyhteyksien vaarantumisesta on herättänyt huolta ympäri maan. Kaikkonen otti asiaan kantaa yleisötilaisuudessa Joensuussa perjantaina. - Valtio-omisteinen yhtiö kertoo, että lentoyhteydet on katkaistava. Yrityskenttään isketty epävarmuus jumittaa heti investointeja ja hidastaa kasvua. - Kokoomuksesta on selitetty, että lentokenttäverkko pysyy ennallaan. Se ei lohduta, jos Orpon hallitus lopettaa lennot näille kentille. - Mikä on hallituksen linja maakuntalentoihin? Pääministerin on välittömästi tehtävä selvyys asiaan ja lopetettava aiheutettu epävarmuus, Kaikkonen sanoo. Kaikkonen huomauttaa, että toimivat yhteydet vauhdittavat vientiä ja matkailua. Mikäli alueiden saavutettavuus heikkenee, seuraa taloudellisia tappioita. Pelissä ovat suor

Puoluesihteeri Siika-aho: Hallituksen sairaalalausuma on yhtä arvokas kuin lehmänläjä tiellä16.12.2024 16:26:39 EET | Tiedote

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan hallituksen kehittelemällä ontolla lausumalla ei ole minkäänlaista arvoa, jos kokoomus ja perussuomalaiset runttaavat tiistaina läpi sairaalapalvelujen rajun karsimisen ympäri Suomea. Hallituksen juhlalliset lausumat eivät auta, kun keskiyöllä on hätätilanne ja sairaalan päivystys on lyöty säppiin, Siika-aho sanoo. Ihmiset vaativat tulostetun paperin sijaan nyt muutosta hallituksen linjaan. Lausuma on yhtä arvokas kuin lehmänläjä tiellä. Vastuuministeri Juuson omituiset ulostulot ja Orpon kehittelemät lausumat kertovat, että hallitusporukka on menettämässä harkintakykynsä lisäksi myös hermonsa. Jos persut ja kokoomuslaiset ovat oikeasti katumapäällä, ehtivät he vielä vetää hätäjarrusta. Äänestys on huomenna. Nyt järki käteen ja sekoilu seis, kriittiset palvelut ehtii vielä pelastaa. Siika-aho muistuttaa, että vastarinta hallituspuolueiden sisällä kasvaa tunti tunnilta. Tiistain äänestykseen on vielä aikaa. Siika-aho muistuttaa, että hall

Keskustan Siika-aho Purran ja Orpon joukoille: Nöyryyttänne mitataan nyt12.12.2024 10:07:58 EET | Tiedote

Keskustan puoluesihteerin Antti Siika-ahon mukaan kokoomuksen Markku Eestilä sekä perussuomalaisten Kangas ja Lunden osoittavat suoraselkäisyyttä vastustaessaan hallituksen aikeita karsia sairaalaverkkoa päivystyksineen. Siika-ahon mukaan hallitus joutuu vielä muuttamaan linjaansa terveyspalveluissa, kyse on enää ajoituksesta. Hallituksen linjan haastava kolmikko on liikkunut ihmisten parissa ja ymmärtänyt, mitä mieltä ihmiset maakunnissa ovat Orpon ja Purran linjasta terveyspalveluissa. Nyt kokoomuksen johdolla kanavoidaan isoja summia ylimääräistä lisätukea yksityisille terveysfirmoille, kun samalla hallitus leikkaa tavallisten suomalaisten palveluista. Pörriäiset ovatkin kiittäneet nostamalla hintojaan. Siika-ahon mukaan perussuomalaiset takaavat kokoomuksen linjan toteutumisen, kunhan kaljavero laskee ja ministeriauton kyyti jatkuu. Siika-aho kuitenkin toivoo, että oman hallituksensa linjaa vastaan toimivat perussuomalaiset sekä kokoomuslaiset voivat saada puolueidensa johdon taipu

Kaikkonen: Sairaaloiden alasajo väärää politiikkaa11.12.2024 12:20:13 EET | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen tuomitsee päähallituspuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten läpi runnoman kovan karsinnan Suomen sairaaloihin. Päivystyksiä lopetetaan ja toimintoja vähennetään tuntuvasti mm. Iisalmessa, Jämsässä, Kemissä, Oulaisissa, Raahessa, Salossa, Savonlinnassa, Valkeakoskella ja Varkaudessa. - Ihmisten lähipalveluja ajetaan hallituksen päätöksillä alas lujaa vauhtia. Vaakalaudalla on ihmisten ja maan eri osien välinen tasa-arvo ja turvallisuus. Kokoomuksen ja perussuomalaisten väärä linja vaikuttaa suoraan suomalaisten arkeen eri puolella maata. - Hallitus on kertonut, että nyt sairaalapalvelujen karsimisella saavutetaan 25 miljoonan euron säästöt. Saman summan hallitus käyttää kaljaveron alentamiseen. Lisäksi hallitus kohdentaa yksityiseen terveysbisnekseen satojen miljoonien eurojen ylimääräiset lisätuet. Väärä politiikka venyttää hoitojonoja, pahentaa vaivoja, luo epävarmuutta sosiaali- ja terveyspalveluissa töitä tekeville, nostaa kustannuksia ja
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

 

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye