Lidl Suomi-logo

Lidl Suomi

Lidl Suomi

Lidl on Suomen kolmanneksi suurin päivittäistavarakaupan ketju. Tarjoamme parasta laatua halpaan hintaan iloisesti palvellen ja vastuullisesti toimien. Noin 75 % meillä myytävistä tuotteista on Lidlin omia merkkejä; niitä ovat muun muassa Pohjolan Meijeri, Myllykivi, Kartanon, Kanamestari, Grillimaisteri ja Deluxe. 

Lidl-myymälöitä on Suomessa yli 200 Hangosta Sodankylään. Tavaravirrat kulkevat myymälöihin viikon jokaisena päivänä Janakkalassa, Järvenpäässä ja Laukaassa sijaitsevien jakelukeskustemme kautta. Pääkonttorimme on Espoossa. Työllistämme Suomessa noin 5 600 kaupan alan ammattilaista. Ensimmäiset myymälät Suomessa avattiin vuonna 2002. Kansainvälisesti Lidl toimii 32 maassa.

Tiedotteen tyyppi
Näytä

Näin suomalaiset viettävät joulua – kinkku on joulupöydän kunkku ja jouluruokaa syödään kolme päivää16.12.2024 09:55:04 EET | Tiedote

Lidlin teettämistä tutkimuksista selviää, miten suomalaiset viettävät joulua.* Kysyttäessä joulupöydän tärkeimpiä ruokia on kinkku ykkönen 64 prosentilla. Kuitenkin joulupöytään aiotaan eniten lisätä kasvisvaihtoehtoja ja eniten vähentää lihavaihtoehtoja. Jouluna tehdään sekä itse että ostetaan valmista: 37 prosenttia aikoo tehdä jouluruuat pääosin itse, 45 prosenttia aikoo valmistaa puoliksi itse ja puoliksi ostaa valmista. Tärkein itse valmistettava jouluruoka on riisipuuro 55 prosentilla. Jouluruokaa syödään useimmiten kolme päivää, ja joulupöydässä on tyypillisesti 5–9 henkilöä.

Bongasitko Lidlistä ostoskärryn erikoisessa paikassa? – Taustalla hyvä syy3.12.2024 08:03:46 EET | Tiedote

Tänä jouluna kaikista Lidleistä löytyy ylimääräinen ostoskärry. Taustalla on hyvä syy: Lidl yhdessä asiakkaiden kanssa kerää ja lahjoittaa ruokaa vähävaraisiin kotitalouksiin. Asiakas voi kauppareissun yhteydessä ostaa ruokatuotteita, jotka Lidl huolehtii eteenpäin ruoka-apuun. Jokaisessa myymälässä on kassojen jälkeisellä alueella ostoskärry, johon asiakas voi jättää ostamansa ruokatuotteen eteenpäin lahjoitettavaksi.

Helpotusta asiointiin pikakassoilla – nyt myös 0,0 % alkoholien ostaminen mahdollista28.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Lidlin pikakassoilta voi nykyisin ostaa 0,0 % alkoholituotteita. Aiemmin nämä juomat ovat olleet ikärajavalvonnan piirissä eikä niitä ole voinut ostaa pikakassalta. Lisäksi tuotteita voi nyt ostaa kaikkina kaupan aukioloaikoina, kun aiemmin niitä myytiin ainoastaan aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Tavoitteena on sujuvoittaa asiointia ja selkeyttää ikärajavalvonnan käytäntöjä.

Ruokakauppa suosituin joululahjojen ostopaikka – Miksi Black Friday venähti kuukauden mittaiseksi?22.11.2024 13:41:13 EET | Tiedote

Päivittäistavarakaupat ovat suosituin paikka hankkia joululahjat: näin aikoo tehdä 61 % suomalaisista tänä vuonna. Ruokakaupasta lahjoja ostetaan erityisesti lapsiperheissä, joissa on pieniä lapsia (81 prosenttia) sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa (68 prosenttia). Suosituin lahja on suklaat ja muut makeiset (85 prosenttia), jonka jälkeen tulevat kodintekniikka ja sisustus (45 prosenttia). Käyttötavaroita ostetaan ruokakaupoista enenevässä määrin.

Pirkanmaan Lidlejä on uudistettu: kaikista myymälöistä löytyy nyt pikakassat20.11.2024 11:07:37 EET | Tiedote

Syksyn aikana Pirkanmaan Lidlejä on rempattu vauhdilla, ja kaikissa Pirkanmaan 21 Lidl-myymälässä on nykyisin pikakassat. Tuoreimmat asennukset tehtiin Sastamalan, Kangasalan ja Parkanon myymälöihin marraskuussa. Asiakkaiden toivomat pikakassat mahdollistavat entistäkin sujuvamman ja nopeamman kaupassakäynnin. Kassat on asennettu ketterästi yhden yön aikana niin, että myymälöitä ei jouduttu sulkemaan.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Lidl on Suomen kolmanneksi suurin päivittäistavarakaupan ketju. Tarjoamme parasta laatua halpaan hintaan iloisesti palvellen ja vastuullisesti toimien. Noin 75 % meillä myytävistä tuotteista on Lidlin omia merkkejä; niitä ovat muun muassa Pohjolan Meijeri, Myllykivi, Kartanon, Kanamestari, Grillimaisteri ja Deluxe. 

Lidl-myymälöitä on Suomessa yli 200 Hangosta Sodankylään. Tavaravirrat kulkevat myymälöihin viikon jokaisena päivänä Janakkalassa, Järvenpäässä ja Laukaassa sijaitsevien jakelukeskustemme kautta. Pääkonttorimme on Espoossa. Työllistämme Suomessa noin 5 600 kaupan alan ammattilaista. Ensimmäiset myymälät Suomessa avattiin vuonna 2002. Kansainvälisesti Lidl toimii 32 maassa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye