Turkulaisen tähtikokin suunnittelema 13 ruokalajin menu hurmaa uutenavuotena Pinellassa

Erik Mansikka on tuore Hell's Kitchen Suomi -voittaja ja Vuoden Kokki 2013. Uudenvuoden menun Mansikka on suunnitellut yhteistyössä Pinellan vuoropäällikkö Jussi Pulkkisen ja keittiöpäällikkö Simo Hallikaisen kanssa.
Monen ruokalajin uudenvuodenmenut ovat olleet Pinellassa perinteenä jo useana vuonna. Tämänvuotinen menu koostuu alkusnackseistä ja erilaisista keittiön tervehdyksistä. Alkuruokia menussa on yhteensä kolme ja pääruokia nautitaan saman verran. Menuun kuuluu myös pieni väliraikastaja sekä pre-jälkiruoka ennen varsinaisia jälkiruokia.
- Yksi annoksista tullaan valmistamaan kokonaan salin puolella, Mansikka paljastaa.
Uudenvuoden menu on tarjolla Pinellassa uudenvuoden aattona tiistaina 31.12.2013. Menu on nähtävissä kokonaisuussaan Pinellan nettisivuilla osoitteesa www.pinella.fi/menut-ja-juomat/. Kattaukset klo 18 ja 20.30. Menun hinta on 95 euroa. Menun kanssa yhteensopivan viinipaketin kanssa hinnaksi muodostuu 150 euroa. Varauksia uudenvuoden illalliselle voi tehdä Pinellan nettisivujen kautta sekä puhelimitse 02 445 6500.
Yhteyshenkilöt
Keittiömestari Simo Hallikainen
p. 044 756 7872
simo.hallikainen@pinella.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Ravintola Pinella: perustettu 1848, päivitetty 2020.
Olohuoneesi Aurajoen liplatuksessa, historiallisen Turun sydämessä, vilkkaan kulttuurikaupungin sykkeellä. Kasvisten juhlaa, Aasian makuja ja hyvää fiilistä yhteisessä pöydässä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pinella
Ravintola Pinellan tilalle avataan Via Tribunali -ravintola20.9.2021 14:00:00 EEST | Uutinen
Turkulainen klassikkoravintola Pinella palvelee asiakkaita nykyisellä konseptilla viimeistä kertaa la 25.9.2021. Kulttuurihistoriallinen kiinteistö Aurajoen rannalla säilyy Sunborn-konsernin omistuksessa, ja ravintoloitsijana vetovastuun ottaa uusi toimija Son of a Punch. Suomen vanhimmaksikin tituleeratussa ravintolassa päästään ruokailemaan taas marraskuun alussa.
Turun Vanhalle Suurtorille uusi pop up -ravintola Ahi Ahi12.7.2021 12:29:36 EEST | Tiedote
Turun Vanha Suurtori sai uutta elämää, kun ravintola Pinellan yläterassille avautui pop up -ravintola Ahi Ahi. Pinellan pikkusisko, poke bowleja ja drinkkejä tarjoileva terassiravintola Ahi Ahi palvelee ti-la klo 11-18.
Turkulaisille tuttu ravintola Pinella avaa uudella fiiliksellä6.3.2020 07:00:00 EET | Uutinen
Turkulaisten rakas olohuone on ajateltu kokonaan uudelleen. Sekä makumaailmaltaan että interiööriltään uudistunut Pinella avataan jälleen 6.3. Entisestä on säilytetty toki parhaat palat - upea sijainti Aurajoen rannalla historiallisen Turun sydämessä sekä intohimo ruokaa ja elämyksellistä ateriointia kohtaan.
Ravintola Pinella uudistuu24.2.2020 11:11:47 EET | Uutinen
Turkulaisten rakas olohuone on ajateltu kokonaan uudelleen. Entisestä säilytettiin toki parhaat palat - upea sijainti sekä intohimo ruokaa ja elämyksellistä ateriointia kohtaan. Uuden Pinellan pääsee kokemaan 6.3. alkaen, kun ovet jälleen avataan vieraille lyhyen tauon jälkeen.
Kokeilunhaluisen kondiittorin maistelumenu Pinellassa15.4.2019 14:51:11 EEST | Kutsu
Kondiittori Pinja Paakkonen tuo maailmalla trendikkään maistelumenuidean Turkuun - toukokuussa Pinellassa herkutellaan kolmen ruokalajin jälkkärimenulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme