MessukeskusMessukeskus

Kesäaika alkaa Kevätmessuilla

Jaa
Kaksi varmaa kesän merkkiä, kesäaikaan siirtyminen ja Messukeskuksen Kevätmessut osuvat tänä vuonna maaliskuun viimeiselle viikonlopulle. Messut kokoavat yhteen puutarhasta, rakentamisesta ja remontoinnista, vapaa-ajan asumisesta, piensisustuksesta ja lähiruoasta kiinnostuneita. Mukana on Kevätpuutarha, Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! -messut ja tänä vuonna uutuutena myös Lähiruoka & Luomu.

Suomen suurimmassa puutarhan, vapaa-ajan asumisen, rakentamisen ja remontoinnin tapahtumassa on mukana yli 600 näytteilleasettajaa ja tapahtuma täyttää koko Messukeskuksen alakerran.

Joka toinen vuosi järjestettävä Kevätpuutarha tarjoaa inspiraatiota, ideoita, tuotteita ja tarvikkeita omaan puutarhaan. Messuilta löytyvät kaikki, mitä puutarhaan tarvitaan siemenistä kalusteisiin ja grilleistä kukkasiin. Uutuuskasveja voi ihailla messujen yleiskoristelualueella, jonka teema on Pihaelämää. Se tarjoaa tutkittavaksi uudenlaisia piharatkaisuja, sillä nähtävissä on neljällä erilaisella kuvitteellisella pihalla vietettävää arkea.

Oma Koti -messuilta löytyy asumiseen, rakentamiseen ja remontoimiseen liittyvää tietoa. Messut tarjoaa monipuolisesti alan tuotteita ja palveluita sekä ideoita ja vinkkejä konkreettiseen tekemiseen. Messujen lukuisat erilaiset tietoiskut ja työnäytökset antavat neuvoja muun muassa hometalon korjaukseen, kodin ylläpitoon ja huoltoon sekä erilaisiin energiaratkaisuihin.

OmaMökki pureutuu vapaa-ajan asumisen ja mökkeilyn teemoihin. Messuilla voi tutustua uusimpiin vapaa-ajan rakennusten, laitureiden ja käymäläratkaisujen trendeihin. Esillä on vahvasti myös suomalainen sauna, jolle on omistettu kokonainen Lempisauna-niminen alue. Alue esittelee vanhaa tuttua saunaa uudella tavalla ja siellä on mahdollista tutustua mm. saunomiseen liittyviin design-tuotteisiin ja rentouttaviin hoitoihin. Sauna-alueen lisäksi OmaMökki-messuilla on esillä laaja kirjo erilaisia, persoonallisia saunarakennuksia.

Sisusta!-tapahtumassa kauniista kodista kiinnostuneet voivat ostella keväisiä sisustustuotteita ja päivittää tietonsa uusimmista sisustussuuntauksista. Piensisustamiseen erikoistuneen tapahtuman tietoiskuissa tutustutaan verhojen käyttöön sisustuksessa ja pohditaan onko sisustussuunnittelu uhka vai mahdollisuus.
 
Lähiruoka & Luomu järjestetään ensi kertaa Kevätmessujen yhteydessä. Se houkuttelee paikalle suomalaisesta ruoasta ja luomusta kiinnostuneita herkuttelijoita. Ruokaihmisille Kevätmessuilla on tänä vuonna muutakin tarjontaa, sillä kokkien ja tarjoilijoiden suomenmestaruuskilpailut Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpaillaan Oma Koti -messujen näytöskeittiössä.

Messukokonaisuudessa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös huutokauppa, jossa huudettavissa on yli 20 näytteilleasettajien tuotetta sisustustyynyistä ja laitureista aina aurinkosähköjärjestelmään.

Lisätietoja:
Tiedottaja Johanna Suni, p. 040 515 4216, johanna.suni@messukeskus.com
Tiedottaja Susanna Terkola, p. 050 385 5484, susanna.terkola@messukeskus.com

Kevätmessut Messukeskuksessa Helsingissä 26.–29.3.2015. Samalla lipulla viisi tapahtumaa: Kevätpuutarha, Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Tapahtumat järjestää Messukeskus. Samaan aikaan kilpaillaan Elo-säätiön Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut (26.–27.3.). Messut avoinna to - pe klo 10–18, la klo 9-18 ja su klo 10–17. Liput Messukeskuksen verkkokaupasta tai ovelta. www.kevatmessut.fi

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2023 pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 187 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 2,535 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye