Ympäristöteollisuus ja –palvelut YTP ry: Hallitusohjelma suuntaa Suomea kohti kiertotaloutta ja kasvua
Ympäristöteollisuus ja –palvelut YTP tervehtii ilolla hallituksen asettamaa strategista tavoitetta tehdä Suomesta bio- ja kiertotalouden sekä cleantechin edelläkävijä. Tavoitteen toteuttaminen tulee luomaan Suomeen kestävää kasvua ja työtä.
”Hallitusohjelmassa tavoitteeksi on aivan oikein nostettu keskeiselle sijalle kiertotalouden läpimurto ja sen kasvavien mahdollisuuksien hyödyntäminen. Nyt on tärkeää varmistaa, että hallituskauden toimenpiteet ovat riittäviä muutoksen aikaansaamiseksi” korostaa toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki.
Kiertotalouden potentiaalista pitää ottaa kaikki irti. Tämä edellyttää vahvaa sitoutumista markkinaehtoisiin ratkaisuihin niin tavoite- kuin toimenpidetasolla.
Hallituksen linjaukset yhdyskuntajätteen kierrätysasteen nostamiseksi vähintään 50 prosenttiin, kierrätyskelpoisen jätteen kaatopaikkakiellon asettamisesta, kierrätyspohjaisten ratkaisuihin liittyvän sääntelyn kohtuullistamisesta sekä kunnille jätelaissa annettujen yksinoikeuksien rajaamisesta asumisessa syntyviin jätteisiin ovat kaikki tervetulleita keinoja kiertotalouden edistämiseksi.
Myös biotalouden edistämisen puolella on tärkeitä tavoitteita kestävän kasvun aikaansaamiseksi. Biologisen kierron vahvistaminen biopolttoaineiden käyttöä ja ravinteiden kiertoa lisäämällä luovat pohjaa uusille innovaatioille ja liiketoiminnalle.
Yhteyshenkilöt
Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry
Toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki, 050 521 2907, tatu.rauhamaki(at)ytpliitto.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry
Purkupäivä 2024 käsitteli rakentamisen kiertotalouden arvoja ja hintaa13.9.2024 16:14:25 EEST | Uutinen
Purkualan vuoden päätapahtuma Purkupäivä 2024 kokosi 130 osallistujaa rakentamisen ja purkamisen kiertotalouden ääreen Helsinkiin. Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä avasi tilaisuuden esittämällä rakentamislain uudistuksen vaikutukseen purkamiseen. Ajankohtaisen lainsäädännön muutoksen myötä tapahtumassa tarkasteltiin rakentamisen, purkamisen ja kiertotalouden arvoja ja hintaa.
Kaatopaikalle vietävän jätteen verotuksen kanssa ei kannata aikailla – etenkin kun otetaan huomioon valtiontalouden tilanne2.9.2024 14:52:07 EEST | Tiedote
Nyt on oikea aika päättää jäteveron laajentamisesta, kun Orpon hallitus kokoontuu alkuviikosta budjettiriiheen. Kaatopaikalle vietävän jätteen verotuksen kanssa ei tule aikailla, koska jätevero lisää valtion tuloja ja kannustaa jätteiden hyödyntämiseen.
Jäteveron laajentaminen tukisi valtiontaloutta ja ilmastotavoitteita – hallitusohjelman kirjaus otettava valmisteluun16.4.2024 15:24:15 EEST | Tiedote
Jäteverotuksen kehittäminen on kirjattu tavoitteeksi hallitusohjelmaan. Kierrätysteollisuus ry esittää, että valmistelu aloitetaan mahdollisimman pikaisesti. Jäteverotus ei pelkästään edistä ympäristöllisiä ja kiertotaloudellisia tavoitteita, vaan lisää fiskaalista verokertymää, mikä tukee valtiontaloutta.
Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.
Markkinaehtoinen kiertotalous vaatii aktiivia toimia19.9.2023 08:20:50 EEST | Tiedote
Kiertotalouden politiikkaohjauksen tulee olla pitkäjänteistä. Jakeluvelvoitteen laskun sijaan kuljetuskustannusten nousuun tulisi vaikuttaa muilla keinoin. Jäteveron laajentaminen uusiin jätelajeihin ohjaisi materiaaleja kaatopaikalta käyttöön. Kiertotalous toteutuu parhaiten markkinaehtoisesti. Myös kiertotalouden investoinnit edellyttävät sujuvaa luvitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme