Väitös: Puna-apila soveltuu märehtijöiden ruokintaan ja lisää isoflavonoidien pitoisuuksia maidossa

Puna-apilan viljely on arkipäivää luomutuotannossa ja nykyisin myös tavanomaisilla tiloilla. Lypsylehmillä puna-apilaruokinta lisää kuiva-aineen syöntiä ja maidontuotantoa, lisäksi maidon rasva-happokoostumus paranee. Uuhilla ja karitsoilla puna-apilaruokinnan on todettu parantavan kasvua ja painonkehitystä. Puna-apila on myös tunnettu isoflavonoidien eli kasviestrogeenien mahdollisena lähteenä niin märehtijöille kuin ihmisille.

Mustosen tutkimuksessa puna-apilalajikkeista löytyi eniten formononetiinia ja biokaniini-A:ta ja vähemmän genisteiiniä ja daitseiinia. Lajikkeiden isoflavonipitoisuudet erosivat toisistaan merkitsevästi; suurimmat pitoisuudet löytyivät Ilte-lajikkeesta. Kasvukauden olosuhteet, kasvuaste ja kasvupaikka vaikuttivat merkitsevästi daitseiini- ja formononetiinipitoisuuksiin. Kylmä ja sateinen kasvukausi, pohjoinen kasvupaikka ja myöhäinen korjuuajankohta lisäsivät apilarehun pitoisuuksia.

Uuhet hyötyvät puna-apilaruokinnasta

Uuhien ruokintakokeessa syömä puna-apilarehu sisälsi keskimäärin 6,8 mg formononetiinia ja 0,6 mg daitseiinia grammassa rehun kuiva-ainetta. Kontrolliryhmä ruokittiin timotei/nurminatasäilörehulla, joka ei sisältänyt isoflavoneja. Apilaruokinnalla uuhet saivat keskimäärin 10,5 g formononetiinia ja 1 g daitseiinia päivässä. Formononetiini muuntui uuhien pötsissä, pötsimikrobien vaikutuksesta, ensin daitseiiniksi ja sitten ekuoli yhdisteeksi, joka on estrogeenisesti aktiivinen yhdiste. Mustonen havaitsi, että ruokinnalla ei ollut vaikutusta uuhien tiinehtyvyyteen tai sikiöiden kokoon. Puna-apilaruokittujen uuhien kohdut olivat painavampia kuin nurmirehulla ruokittujen uuhien. Ero selittyi pääasiassa isommalla sikiönestemäärällä. Puna-apilaa syöneiden uuhien elopaino kohosi nopeammin ja ne olivat teurastettaessa painavampia kuin nurmirehulla ruokitut uuhet.

Puna-apilaruokittujen lehmien maitoon erittyy ekuolia

Lypsylehmien puna-apilarehu sisälsi 3,0–6,5 mg/g KA formononetiinia. Kontrollina käytetty nurmisäilörehu ei sisältänyt isoflavoneja. Lyhyimmän kasvuajan puna-apilarehussa formononetiinipitoisuudet olivat suurimmillaan. Lehmien päivittäinen annos formononetiinia oli 27–76 g ja verinäytteiden keskimääräinen ekuolipitoisuus 4,6–8,4 mg/l. Tämä riippui voimakkaasti rehun formononetiinipitoisuudesta. Puna-apilaa syöneiden lehmien maidon ekuolipitoisuus vaihteli välillä 458–643 µg/l. Lehmät erittivät keskimäärin 12–19 mg ekuolia päivässä maitoon. Vähärasvainen luomumaito sisälsi 411 µg/l ekuolia ja tavanomaisesti tuotettu maito 62 µg/l.

Suuren erotuskyvyn nestekromatografialla pystytään tarkasti tunnistamaan ja määrittämään märehtijöiden rehun, verinäytteiden ja maidon isoflavonoidipitoisuuksia. Märehtijöiden verinäytteistä löytyi pääasiassa ekuolia. Lampaiden verinäytteistä pystyttiin osoittamaan, että ekuoli oli S-ekuolia. On todennäköistä, että kirjallisuudessa lampailla havaitut ekuolin estrogeeniset vaikutukset on aiheuttanut S-ekuoli. Lampaiden puna-apilaruokinta ei heikentänyt suomenlammasuuhien hedelmällisyyttä ruokintakokeessa. Apilaruokituilla tiineillä uuhilla havaittiin kuitenkin kohdussa enemmän sikiönesteitä, mikä voi lisätä emättimen ulosluiskahduksen mahdollisuutta lopputiineillä uuhilla.

Lehmillä formononetiinin syönnin ja ekuolin plasmapitoisuuksien välillä oli vahva tilastollinen yhteys. Puna-apilaruokittujen lehmien maidossa voi olla 600 µg/l ekuolia, vaikka vain pieni osa rehun formononetiinista eritetään maitoon ekuolimetaboliittina. Suomalainen luomumaito sisältää ekuolia, mikä todennäköisesti johtuu runsaasta puna-apilan käytöstä luomutuotannossa. Puna-apilaruokittujen lehmien maito on yksi ekuolin lähde ihmisillä.” kertoo Mustonen. Tavanomainen ekuolin lähde ihmiselle on ruokavaliossaan oleva soija; soijan sisältämä daitseiini metaboloituu suolistossa ekuoliksi. Ekuolin ja soijaruokavalion terveysvaikutuksia on selvitetty laajasti.

ELL Eeva Mustonen väittelee Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Biokeskus 2, Auditorio 1041, Viikinkaari 5, Helsinki, perjantaina 11.12.2015 klo 12 aiheesta:

Red clover isoflavonoids in feed, plasma and milk of ruminants.

Väitöskirja kuuluu tuotantoeläinlääketieteen alaan.

Vastaväittäjänä toimii professori Ulf Magnusson (Swedish Univeristy of Agricultural Sciences) ja kustoksena professori Terttu Katila-Yrjänä.