Lasten toistuvat luunmurtumat voivat kieliä heikentyneestä luunterveydestä

LL Mervi Mäyränpää tutki väitöstyössään lasten murtumien ilmaantuvuutta ja erityispiirteitä väestöpohjaisessa aineistossa, ja selvitti tarkemmin murtuma-alttiiden lasten luuston terveyteen liittyviä seikkoja.

Tutkimusaineisto koottiin vuoden 2005 aikana: kaikki helsinkiläisten alle 16-vuotiaiden lasten murtumat rekisteröitiin terveyskeskus- ja sairaalapotilailla, ja ne 4–16 -vuotiaat lapset, joilla todettiin merkittävä murtumahistoria, ohjattiin luustonterveystutkimukseen HYKS:n Lastenklinikalle. Merkittäviksi murtumiksi laskettiin kaikki vähäenergiaisista vammoista johtuneet nikamamurtumat, sekä toistuvat pitkien luiden murtumat.

Vuoden aikana 1 373 lapsella todettiin yhteensä 1 396 murtumaa (ilmaantuvuus 163 /10 000). Poikien osuus murtumia saaneista lapsista oli 63 prosenttia. Murtumien määrä lisääntyi iän myötä, ja eniten niitä sattui pojilla 14-vuotiaana ja tytöillä kymmenvuotiaana. Yleisin lapsuusiän murtuma (37 % kaikista murtumista) oli kyynärvarren alueella.

Tutkimusta edeltävien 22 vuoden aikana kaikkien murtumien ilmaantuvuus laski 18 prosenttia, mikä johtui pääasiassa käsi- ja jalkaterämurtumien vähenemisestä 10-14 -vuotiailla. Samana ajanjaksona kyynärvarren ja olkavarren murtumat kuitenkin lisääntyivät (31 % ja 39 %) kaikenikäisillä lapsilla. Neljänneksellä murtumalapsista oli aikaisempia murtumia, mutta vain viidellä prosentilla murtumahistoria katsottiin merkittäväksi.

Jatkotutkimuksiin ohjautuneilla 66 lapsella oli keskimäärin selvästi heikentynyt luustonterveys: luuston mineraalitiheys oli matalampi ja kalkinsaanti vähäisempää kuin verrokeilla. Nämä lapset myös liikkuivat verrokkeja vähemmän.

Suurimmalla osalla sekä potilaista että vertailuryhmän lapsista veren D-vitamiinipitoisuus oli alle nykyisen suosituksen, ja matala D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä matalampaan luustontiheyteen sekä murtuman saaneilla että verrokeilla.

”Lasten murtumien ilmaantuvuudessa on tapahtunut muutoksia vuosikymmenien aikana, ja huolestuttavaa on kyynärvarsimurtumien jatkuva lisääntyminen”, Mäyränpää toteaa.

Kyynärvarsimurtumien lisääntymisen syytä ei tiedetä, mutta Mäyränpää pitää mahdollisena, että taustalla on lasten liikunta-aktiivisuuden väheneminen: ”Touhumurtumiksi laskemani sormi- ja varvasmurtumat ovat samaan aikaan vähentyneet, joten ehkä samanlaiset tapaturmat johtavat nykyään useammin vakavampiin kyynärvarsimurtumiin, kun tasapaino ja koordinaatio ovat huonommat eikä luusto ole vahvistunut vähäisemmän liikunnan takia”, hän pohtii.

Useita murtumia saaneiden lasten luustonterveys voi olla heikentynyt. Tarkempiin selvittelyihin tulisikin Mäyränpään mukaan ryhtyä kolmen – alle kouluikäisillä kenties jo kahden – merkittävän murtuman jälkeen. Selvittelyt ovat aiheellisia, sillä usein taustasyihin voidaan vaikuttaa elämäntavoilla, hän huomauttaa.

LL Mervi Mäyränpään väitöskirja “Fractures in children: Epidemiology and associated bone health characteristics” tarkastetaan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 25.5.2012 klo 12. Väitöstilaisuus pidetään HYKS:n Lastenklinikan Niilo Hallman -auditoriossa, Stenbäckinkatu 11.

Väittelijän yhteystiedot:
Puh. 040 587 2785
Sähköposti: mervi.mayranpaa@helsinki.fi