– Intermediaalinen ja transmediaalinen eli monikanavainen tarinankerronta ei ole erillinen ilmiö, vaan olennainen osa nykykaunokirjallisuutta, väittää tutkija Anna Lena Weigel. Hän tutkii väitöskirjassaan sitä, miten nykyromaanit reagoivat internetiin ja uusmediaan.

Kattoterminä ”internetfiktiot”

Anna Lena Weigel on kehittänyt termin internetfiktiot, jolla hän viittaa kolmeen eri ilmiöön. Ensinnäkin se kuvaa internetiä koskevia kulttuurillisia, mediaan liittyviä ja ideologisia tarinoita ja myyttejä, jotka todellisuudessa ovat perättömiä. Sellaisia ovat mm. oletukset, että verkosta löytyvään tietoon voi luottaa, internetissä voi surffata nimettömästi ja verkkoon ladatut henkilötiedot ovat turvassa ja hallittavissa.

Termin toinen merkitys viittaa romaaneihin, joiden teemana ovat tällaiset internet-ajan sepitteet ja joissa näitä aiheita tarkastellaan kriittisesti. Kolmanneksi Weigel käyttää internetfiktiot-termiä yleisnimikkeenä kaikista niistä uutta luotaavista 2000-luvun romaaneista, joissa internet ja uusmedia näkyvät esim. teemassa, rakenteessa tai toteutustavassa.

Romaani reagoi muuttuvaan mediamaisemaan

Anna Weigelin mukaan median vaikutus näkyy myös teosten muodossa, teknologisessa tuessa, interaktiivisuudessa, osallistavuudessa sekä itse sisällössä. Dave Eggersin The Circle -romaanin (2013) kaltainen nykykirjallisuus kuvaa verkkoviestintää, kyberkiusaamista, verkkodeittailua, seksiviestejä, digitaalista valvontaa, henkilöllisyysvarkautta ja kyberrikollisuutta.

Tätä nykyä moni uusi kirja on joko kokonaan tai ainakin osittain kirjoitettu jäljitellen yhden tai useamman sellaisen viestintäkanavan ilmaisumuotoja, joita kirjoissa käsitellään. Lucy Kellawayn Martin Lukes: Who Moved My Blackberry™? (2005) koostuu yksinomaan sähköpostiviesteistä. Caroline Kepnesin You-kirjan (2014) tviitit sekä Liz Fentonin ja Lisa Steinken The Status of All Things -kirjan (2015) Facebook-päivitykset ovat myös esimerkki median jäljittelystä.

Lisäksi yhä useampi ”internetfiktio” pyrkii hyödyntämään uusmediaa hajauttamalla juonenkuljetuksen useille eri kanaville (mm. blogit, sosiaaliset verkostoitumissivustot). Näin lukijoille tarjotaan (lisä)tietoa myös kuva- ja äänimuodossa. Malliesimerkki tästä on Marisha Pesslin Night Film (2013, suomennettu nimellä Yönäytös), johon kuuluu lukusovellus. Andreas Winkelmannin Deathbook-jännitysromaani (2013) puolestaan on julkaistu painettuna kirjana sekä tavallisena ja lisäominaisuuksia sisältävänä sähkökirjana. Sähköisen version lukijoita kannustetaan vuorovaikutukseen ja ryhtymään osaksi kirjan juonta (jotkut lukijat saavat jopa kirjan murhaajahahmolta henkilökohtaisen kirjeen, puhelun tai sähköpostiviestin).

 

Uusien lajityyppien synty

– Niin painetuissa kirjoissa kuin sähkökirjoissakin viedään taiteenlajia uusiin suuntiin hyödyntämällä uusmediaa inspiraationa. Internetiä ja uusmediaa voidaankin pitää yleisen muutoksen käynnistäjinä ja voimanlähteinä. Kirjallisuudentutkijat ovat ehtineet nimetä joitakin uusia lajityyppejä, kuten sähköpostiromaanin, mutta monien muiden kirjallisuuskokeilujen kehitys on vielä kesken. Niinpä tekniset edistysaskeleet ja tulevat kirjalliset kokeilut voivat edelleen muuttaa internetin fiktioiden koko kenttää, Weigel kertoo.

Weigel ehdottaa tutkimustulostensa perusteella muun muassa seuraavia uusia lajityyppejä: psykologiset internet-jännitysromaanit, Facebook-romaanit, internet-satiirit, multimedia-romaanit ja internetiä hyödyntävät jännitysromaanit. Hänen mukaansa tulevina vuosina nähdään, kuinka paljon internet ja uusmedia vielä vaikuttavat kirjankustantamiseen muuttamalla olemassa olevia ja luomalla mahdollisesti kokonaan uusia alatyylilajeja, ja tunnustetaanko ”internetfiktiot” vielä jonakin päivänä omaksi erilliseksi tyylilajikseen.

**

Anna Lena Weigel väittelee 28. kesäkuuta 2018 kello 8.30 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ’Fictions of the Internet’: From Intermediality to Transmedia Storytelling in 21st-Century Novels. Väitöstilaisuus järjestetään Gieβenin yliopiston International Graduate Centre for the Study of Culture -laitoksessa osoitteessa Alter Steinbacher Weg 38 (huone 001), 35394 Gieβen, Saksa. Väitöskirja on kirjoitettu yhteisohjausjärjestelyn (cotutelle) puitteissa: sekä Helsingin yliopisto että Gieβenin yliopisto myöntävät väittelijälle tohtorintutkinnon.

Vastaväittäjänä on professori Sibylle Baumbach Innsbruckin yliopistosta, ja kustoksena on professori Klaus Brax.

Väitöskirjan englanninkielinen tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa.