Pohjois-Suomen valmiustoimikunta - kansalaiset, yhteisöt ja kunnat hyväksyvät laajasti tiukentuneet suositukset ja määräykset
Pandemian torjunnassa on määräyksiä ja suosituksia jouduttu kiristämään koko Suomessa, koska virusta on ilmaantunut kaikkialla maassamme. Käytössä ovat myös tartuntatautilain mukaiset ennakolliset toimet viruksen leviämisen estämiseksi niihin kuntiin ja alueille, jossa virusta ei ole mahdollisesti vielä havaittu.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta totesi, että kansalaiset, yhteisöt ja kunnat hyväksyvät laajasti tiukentuneet suositukset ja määräykset viruksen leviämisen pysäyttämiseksi. Viranomaisten toimintakyky on säilynyt kauttaaltaan hyvänä.
Ajantasainen tieto Pohjois-Pohjanmaan tautitilanteesta päivittyy oyskorona.fi -sivulle ja Kainuussa osoite on Sote.kainuu.fi >koronainfo. Viestintään ja tiedottamiseen on panostettu entistäkin päättäväisemmin.
Tallenteet 1.12. alueellisesta tiedotustilaisuudesta laajassa jakelussa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhdessä alueellisen koronakoordinaatioryhmän kanssa tiedotustilaisuuden 1.12.2020 medialle, kunta- ja sotejohdolle ja yleisölle. Info lähetettiin Oulun lääninhallitustalosta suorana LIVE-striimauksena aluehallintoviraston YouTube-kanavassa ja myös Yle.fi, Kaleva.fi ja Iltalehti.fi sekä monet kunnat jakoivat tilaisuuden omissa kanavissaan. Tiedotustilaisuuden tallenne on katsottavissa useissa kanavissa ja se on jaettu Pohjois-Suomen kriisiviestijöiden kautta kaikkien yhteisöjen käytettäväksi.
Tiedotustilaisuudessa kerrottiin koronaepidemiaan liittyvistä yleisötilaisuuksia ja kokoontumisia koskevista rajoituspäätöksistä. Suorassa lähetyksessä käytiin läpi ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla pandemiatilanne alueella ja kunnissa, alueelliset suositukset ja määräykset ja niiden toimeenpano kunnissa. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun koronakoordinaatioryhmien puheenjohtajat esittivät katsauksensa. Johtajaylilääkäri Juha Korpelainen Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiiristä ja hallintoylilääkäri Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta, sekä tartuntataudeista vastaava aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta vastasivat median kysymyksiin.
Kouluissa valmius kohdata poikkeuksellinen tilanne on parantunut
Opetus- ja kulttuuritoimen johtaja Veijo Kosola esitti valmiustoimikunnalle koosteen sivistystoimen johtajien verkostossa saatuihin tietoihin ja Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivallin tutkimuksiin nojautuen.
Valmius kohdata poikkeuksellinen tilanne on parantunut kouluissa ja oppilaitoksissa nyt merkittävästi verrattuna kevääseen. Havaitut tartunnat ja altistukset kuormittavat eri henkilöitä merkittävästi.
Kosolan mukaan valitettava havainto on, että osa oppilaista on jäänyt turhaankin pois koulusta, ja mikä huolestuttavinta, osa huoltajista on hyväksynyt tämän menettelyn. Koulujen keinovalikoima näissä rajoittuu lastensuojeluilmoituksen tekemiseen.
Tutkimuksen mukaan osa oppilaista on kokenut, että etäopetuksen järjestelyt olivat heppoiset keväällä. Hyvää on ollut se, että tietoyhteyksiä on opittu käyttämään. Johtopäätöksenä on linjattu, että laajaan etäopetukseen siirtymisen kynnys on pidettävä korkealla.
Psykologian professori Salmivallin aineiston mukaan noin 10 prosenttia vastanneista yläkoulun oppilaista ilmoitti, ettei ole ystäviä. Toisaalta positiivista on, että kokemukset koulukiusaamisesta ovat vähentyneet.
Kontaktien vähentämien on nyt jokaisen kansalaisen asia
Tartunnat Pohjois-Pohjanmaan alueella ovat lyhyen ajan sisällä kolminkertaistuneet. Rajoituksia ja suosituksia on noudatettava. Tiukkojen toimenpiteiden tarkoituksena saada painettua virustilanne alas ja palautettua Pohjois-Suomi vähintään perustasolle. Vain onnistumalla tässä voidaan välttää vielä kovemmat rajoitustoimet.
”Kontaktien vähentämien on nyt jokaisen kansalaisen asia”, tähdentää ylijohtaja Terttu Savolainen.
Tärkeää on mennä testiin matalalla kynnyksellä jo pienienkin oireiden ilmaantuessa. Kuka tahansa voi kiihtymis- ja leviämisvaiheessa saada tartunnan ja altistaa muita. Testauskapasiteetti riittää ja sitä on lisätty, kun myös yksityisen terveydenhuollon resurssia käytettävissä. Testiin pääsee hyvin ja tulokset saadaan nopeasti.
Ylijohtaja Savolainen kiitti lopuksi eri viranomaisia, jotka ovat mukana valmiustoimikunnan työssä.
”Olemme tehneet hyvää yhteistyötä. Yhteistyöllä tauti voitetaan”, hän kannusti.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu seuraavan kerran 8.12.2020
Lisätietoja
Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja
terttu.savolainen@avi.fi, puhelin 0295 017 551
Pohjois-Suomi
Alkoholi ja anniskelu
Eläimet ja koe-eläintoiminta
Opetus ja kulttuuri
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Yhtiö- ja yhdistysasiat
Työsuojelu
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Tiedotustilaisuus alkaa kohdasta 41:15. Tervetuloa katsomaan tallenne Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tiedotustilaisuudesta 1.12.2020, jossa kerrotaan koronaepidemiaan liittyvistä yleisötilaisuuksia ja kokoontumisia koskevista rajoituspäätöksistä. Tilaisuudessa käydään läpi pandemiatilanne alueella ja kunnissa, alueelliset suositukset ja määräykset, ja niiden toimeenpano kunnissa. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun koronakoordinaatioryhmien puheenjohtajat esittävät myös omat katsauksensa. Tilaisuuden avaa ja puhetta johtaa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen . Mukana ovat tartuntataudeista vastaava aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta, koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri, Juha Korpelainen, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä, sekä hallintoylilääkäri Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soteseta. Tässä jaettava linkki Youtube striimaukseen. Tiedotustilaisuus alkaa kohdasta 41:15.Siirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Kuvat
Linkit
- Aluehallintoviraston YouTube-kanava. Tiedotustilaisuus alkaa kohdasta 41 min. 15 sek.
- Avi.fi Usein kysytyt kysymykset
- Iltalehti.fi
- Kainuu - Kainuun sote
- Kaleva.fi
- Oulun Kaupunki
- Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri - PPSHP - oyskorona.fi
- Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri - tiedotteet
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
- Yle.fi/Areena
- Ylen Pohjois-Suomen uutiset
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Työntekijä kuoli – työnjohtajille sakkoja työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta4.10.2024 16:06:30 EEST | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi päätoteuttajan vastaavalle työnjohtajalle 60 päiväsakkoa, toiselle päätoteuttajan työnjohtajalle 40 päiväsakkoa ja putkiurakoitsijan työnjohtajalle 50 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta. Yhteisösakkoa koskevat vaatimukset hylättiin. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa 3.10.2024.
Kalanviljelylaitoksille väliaikainen oikeus poiketa alimmista vedenkorkeuksista Pohjois-Karjalassa4.10.2024 12:20:39 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut kalanviljelylaitoksille väliaikaisen oikeuden poiketa alimmista vedenkorkeuksista Ylisenjärvellä Joensuussa ja Pitkälampi -järvessä Kontiolahdella. Tavoitteena on vähentää kuivuudesta kalankasvatukselle aiheutuvia vahinkoja.
Työturvallisuuspuutteet kuljetinlinjastossa toivat sakkoja palvelupäällikölle, tuotantopäällikölle ja tuotannon esihenkilölle4.10.2024 10:11:12 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 2.10.2024 antamassaan ratkaisussa tuominnut tekstiilipalvelualan yrityksen palvelupäällikön, tuotantopäällikön ja tuotannon esihenkilön kunkin 15 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Yhtiölle vaadittua yhteisösakkoa käräjäoikeus ei tuominnut.
Työtapaturma kuljetushihnalla toi sakot yhtiölle ja vuoromestarille3.10.2024 15:07:56 EEST | Tiedote
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 23.9.2024 Ab Rani Plast Oy:n työturvallisuusrikoksesta 6 500 euron yhteisösakkoon. Lisäksi vuoromestarille tuomittiin kahdenkymmenen päiväsakon sakkorangaistus.
Nordic Trout Ab fick tillstånd att koncentrera fiskodlingen till öppet havsområde3.10.2024 11:12:11 EEST | Pressmeddelande
Nordic Trout Ab:s fiskodling flyttas från Gustavs kustvatten till öppet hav, vilket är i linje med långsiktiga mål. Flyttprojektet är det största i Finland och odlingens miljökonsekvenser minskar då den flyttas till en bättre plats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme