Lähisuhdeväkivaltaan haettu ennätysmäärä apua
Korona-epidemia on aiheuttanut perheissä vaikeuksia ja lisännyt erityisesti väkivaltaan avun hakemista. Poliisin kotihälytysten määrän kasvu kertoo samasta ilmiöstä. Tilanteet kotona ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja perheillä on vaikeuksia selviytyä. Lähisuhdeväkivaltaan apua hakeneita oli 11 500, kun vastaava luku oli edellisenä vuonna 7399. Avun hakeminen näkyi avopalveluissa, joista haetaan apua silloin, kun ei voi tai tarvitse mennä turvakotiin.
Lähisuhdeväkivallan lisääntyminen on vakava hälytysmerkki perheiden pahoinvoinnista.
– Korona-aika on ollut vaikeaa aikaa lähes kaikille, mutta erityisen kuormittavaa se on, kun lähisuhteissa tapahtuu väkivaltaa. Väkivallan uhrilla – kuten meillä kaikilla – on vähemmän sosiaalisia kontakteja ja mahdollisuuksia kertoa tapahtumasta ystävälle tai ammattilaiselle ja hakea apua, muistuttaa kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen, Ensi- ja turvakotien liitosta.
– Yhtä lailla väkivallan tekijällä mahdollisesti normaalioloissa olevat väkivaltaista käytöstä estävät omat sosiaalisiin suhteisiin ja vapaa-ajan muuhun tekemiseen perustuvat keinot eivät ole saatavilla. Erityisen kuormittava tilanne on lapsille, jotka ovat väkivallan uhreja joko suoraan tai altistuvat aikuisten väliselle väkivallalle. Heille kaikille on pystytty tarjoamaan avopalveluissa ja chateissä aikaisempaa enemmän apua, Muukkonen jatkaa.
Eniten lisääntyi avunhaku chatissä, sillä väkivaltaan haki chatistä apua viisinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Chatin aukioloaikoja ja vastaajien määrää lisättiin systemaattisesti korona-ajan alusta lähtien. Matalan kynnyksen avun vahvistaminen näyttää olleen oikea ratkaisu. Monet kertovat hakevansa apua ensimmäistä kertaa, eivätkä olisi tehneet sitä muualla kuin chatissä. Usein ensimmäinen askel kasvokkaiseen apuun on yhteydenotto chatissä.
– Nopea vastaaminen ihmisten kasvaneeseen hätään kertoo järjestöjen joustavuudesta ja hyvästä kyvystä reagoida muuttuneeseen tilanteeseen, sanoo Riitta Särkelä, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri.
Ensi- ja turvakotien liiton lähisuhdeväkivallan avopalveluista sai viime vuonna apua 5513 henkilöä. Avopalveluista saa apua perhe- ja lähisuhdeväkivallan aiheuttaman tilanteen ratkaisemiseen ja kriisistä selviytymiseen. Apua on tarjolla kaikille väkivallan osapuolille: lapsille, väkivaltaa kokeneille ja väkivaltaa käyttäneille. Väkivaltatyön avopalveluita on 22 jäsenyhdistyksessä ympäri Suomen. Avopalvelusta voi saada apua turvakodissa olon jälkeen tai silloin, kun väkivaltaa kokenut ei tarvitse turvakotia. Myös väkivaltaa käyttänyt saa apua avopalveluista. Apu voi olla puhelinneuvontaa, keskusteluapua, ohjattu vertaisryhmä tai tuettua asumista.
Nuorten pahoinvointi näkyy chatissä
Nuorten vaikea tilanne näkyy myös liiton palveluissa. Liitto avasi syksyllä uuden lasten ja nuorten chatin, jonne voi tulla juttelemaan kodin kiristyneestä tilanteesta. Nimettömälle ja lasten ja nuorten omalle chatille on ollut selvä tarve ja heidät voidaan huomioida paremmin kuin aiemmin osana aikuisten väkivaltatyön chattia. Keskusteluja käytiin mm. vanhemman henkisestä väkivallasta nuorta kohtaan, vaikeuksista keskustella asioista vanhempien kanssa sekä oman seurustelusuhteen pulmista.
Nuorille chattääminen on luonteva tapa ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä. Chatissa vastaavat Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ero- ja väkivaltatyön ammattilaiset, jotka voivat tarvittaessa ohjata yhdistysten kasvokkaiseen apuun.
Korona-ajan pitkittyessä, myös perheiden tilanteet ovat vaikeutuneet. Jo keväällä perheille toteutettu nettikysely näytti sen, että perheillä, joissa tilanteet ovat kärjistyneet ja pulmia entuudestaan jo paljon, korona-aika on entisestään syventänyt vaikeuksia.
– On syntynyt palveluvajetta, johon pitää varautua eri tahojen yhteistyöllä vastaamaan ja apua tarvitaan pitkäjänteisesti, toteaa Särkelä.
– Liiton apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Ihmisten auttamisen halu on herännyt ja olemme saaneet paljon tukea ja lahjoituksia. Lahjoitusten turvin pystymme auttamaan esimerkiksi lasten ja nuorten chatissä entistä useampaa ja lisäämään chatin aukioloaikoja.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Väkivaltatyön avopalvelut Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Muukkonen
kehittämispäällikkö, Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön tiimi, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 044 526 5256
Riitta Särkelä
pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 636 63
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Kysely: Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen uhkaavan lasten ja perheiden hyvinvointia25.3.2025 11:31:44 EET | Tiedote
A-klinikkasäätiön, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ja Ensi- ja turvakotien liiton tuore kysely osoittaa, että suomalaiset kokevat alkoholin kotiinkuljetuksen uhkaavan perheiden ja lasten hyvinvointia. Valtaosalle suomalaisista (77 %) yleisin alkoholin käyttöympäristö on koti. Entistä väkevämmän alkoholin myynti päivittäistavarakaupoissa, kioskeilla ja huoltamoilla sekä mahdollinen kotiinkuljetuksen salliminen altistavat lapsia ja nuoria alkoholin haitoille ja markkinoinnille.
Järjestöt eduskunnassa: Suurin osa suomalaisista vastustaa alkoholin saatavuuden kasvattamista21.3.2025 14:15:25 EET | Kutsu
Järjestöt haluavat kiinnittää huomiota alkoholin kotiinkuljetuksen aiheuttamiin haittoihin lapsiperheissä. Tiistaina 25.3. klo 11 luovutetaan eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatoville (sdp) vetoomus, jossa vaaditaan lapsen oikeuksien ja kansanterveyden asettamista etusijalle. Vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 14 000 suomalaista.
Lähisuhdeväkivaltaan haetaan apua ennätyksellisen paljon5.3.2025 08:11:44 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluihin hakeutui viime vuonna yli 12 700 henkilöä, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Määrä on tällä hetkellä niin suuri, että kaikki eivät saa tarvitsemaansa apua.
Uusi ohjelma puuttuu nuorten miesten väkivaltaisuuteen25.11.2024 08:50:30 EET | Tiedote
Uusi ohjelma auttaa nuoria miehiä lopettamaan väkivallan käyttämisen. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei saada loppumaan ilman väkivallan tekijöiden auttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme