Suomen startup-yhteisö alkaa tuottamaan uutta suomalaista startup-dataa – tiimiin nimitetty kolme uutta tekijää
Youssef Zad on nimitetty Suomen startup-yhteisön ekonomistiksi. Zad siirtyy uuteen tehtävään Julkisten ja hyvinvointialojen liiton ekonomistin paikalta, jossa hän on toiminut JHL:n yhteiskuntavaikuttamisen ja kansainvälisen edunvalvonnan toimialueella muun muassa tiedontuotannon tehtävissä sekä tutkimushankkeissa. Zad valmistui vuonna 2020 kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan taloustiede. Työn ohessa Zad suorittaa kauppatieteiden tohtoriopintoja Jyväskylän yliopistolle.
“Odotan innolla uusia haasteita. Tykkään pysyä varpaillani työni suhteen ja suomalainen startup-kenttä on sellainen, jossa haasteet muuttuvat ja on oltava jatkuvasti hereillä”, kertoo Zad. “Yhteisön ekonomistina tulen vastaamaan suomalaista startup-kenttää koskevasta tiedontuotannosta. Ensimmäisenä konkreettisena toimenpiteenä julkaisemme startup-barometrin, jolla seuraamme suomalaisten startup-yritysten tilannetta ja kehitystä”.
Anna Brchisky on nimitetty Suomen startup-yhteisön viestintävastaavaksi. Brchisky on valmistunut yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistolta ja viimeistelee juuri maisterintutkielmaansa startupien roolista suomalaisessa talousjournalismissa. Brchisky on ennen Suomen startup-yhteisöä työskennellyt laajasti suomalaisella startup-kentällä, kuten kasvuyritystapahtuma Slushin, koodauskoulu Hive Helsingin sekä Pääomasijoittajat ry:n viestintäpäällikkönä. Brchisky jatkaa uuden roolinsa ohessa edelleen oman viestintäalan yrityksensä pyörittämistä.
Christina Keronen on nimitetty yhteisön hallinto- ja jäsenvastaavaksi. Keronen on opiskellut taloustiedettä Jyväskylän yliopistossa ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2020. Aikaisemmin Keronen on työskennellyt it-alan yrityksissä, vastuualueenaan taloushallinto.
“Olen innoissani uudesta kokoonpanostamme. Pystymme uuden tiimimme avulla vahvistamaan Suomen startup-yhteisön yhteiskunnallista roolia sekä tuottamaan aivan uudenlaista tietoa suomalaisesta startup-kentästä päättäjien ja median tarpeisiin. Samalla pystymme myös tarjoamaan kasvavalle jäsenistöllemme entistä parempia tapahtumia ja oppeja startupien kestävästä rakentamisesta”, hehkuttaa Riikka Pakarinen, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna BrchiskyViestintäSuomen startup-yhteisö
Puh:+358415458441anna@startupyhteiso.comRiikka PakarinenToimitusjohtajaSuomen startup-yhteisö
riikka@startupyhteiso.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Barometrin mukaan vuosi 2024 oli aiempaa parempi startupeille – odotukset tulevasta ovat varovaisen myönteisiä27.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen startup-yhteisön jäsenyritykset arvioivat oman yrityksen taloudellisen tilanteen parantuneen vuoden 2024 aikana. Rekrytointivauhti ei ole kasvanut ja odotukset ympäröivän taloustilanteen kehityksestä ovat varovaisen myönteiset. Startup-yritysten yleistä sentimenttiä kuvaavan startup indeksin pisteluku on noussut vuoden 2023 pohjalukemista, vaikka se on kaukana 2022 huipputasosta.
Suomen startup-yhteisön tuore talouskatsaus ennakoi parempaa vuotta startup-yrityksille16.1.2025 10:12:51 EET | Tiedote
Suomalaisten startupien kasvumahdollisuudet paranevat kuluvan vuoden aikana, ennakoi Suomen startup-yhteisön pääekonomisti. Tänä vuonna päästään ehkä jo 1,3 miljardiin euroon saadun rahoituksen määrässä.
Suomen startup-yhteisön analyysi: Suomen talouskasvu luodaan nuorissa yrityksissä, korkeasti koulutetun työvoiman avulla12.12.2024 14:50:41 EET | Tiedote
Suomen startup-yhteisö on julkaissut ensimmäisenä Suomessa analyysin tohtorintutkinnon suorittaneiden osaamisen hyödyntämisestä suomalaisissa startup-yrityksissä, “Tohtorit startupeissa – Suomen talouskasvu luodaan nuorissa yrityksissä, korkeasti koulutetun työvoiman avulla”.
Suomen startup-yhteisö: Teollisuuspoliittisen työryhmän strategia on oikeilla jäljillä, mutta startupien rooli vientisektorilla ja kasvun edistäjänä tulisi tunnistaa paremmin9.12.2024 11:02:21 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon nimittämän Teollisuuspoliittisen strategian ohjausryhmän raportti julkaistiin keskiviikkona 4. joulukuuta. Suomen startup-yhteisön mielestä strategiassa suunta on oikea, mutta startupien ja kasvuyritysten rooli Suomen talouskasvun kannalta olisi tunnistettava paremmin. Myös strategiassa korostetaan, että "Suomen haavoittuvuutta lisää se, että merkittävä osa arvonlisästä tulee muutamalta hitaasti kasvavalta sektorilta".
Poliitikot jakavat startup-yhteisön näkemyksen: Startupit ovat Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisiä toimijoita – “Isossa kuvassa ei ole vielä jalkautunut päätöksentekoon”18.11.2024 13:49:09 EET | Tiedote
Menestyvät ja kasvuhakuiset startupit ovat yhä vahvemmin mukana varmistamassa, että meillä on hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Mm. tästä aiheesta keskusteltiin Visio 2040 -poliitikkopaneelissa 13.11. Paneelikeskustelu on julkaistu nyt kokonaisuudessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme