Nuorten ja vanhojen ongelmavelkaantuminen lisääntynyt ja maksukyky heikentynyt voimakkaasti
Suomalaisten velkaantuminen on vuosia pysynyt melko samanlaisena ja ollut voimakkainta ruuhkavuosia elävien ja keski-ikäisten joukossa. Yleisin syy perintään on ollut unohdus tai tilapäinen maksuvaikeus ja suurin osa saa velkansa maksettua. Nyt nähtävissä on muutos.
Intrum on analysoinut suomalaisten kotitalouksien velkaantumiskehitystä kolmen viime vuoden ajalta (2019-2021) ja tulokset kertovat taloudellisen epätasa-arvon kasvaneen pandemian aikana: Samalla kun maksuhäiriöiden ja perintätapausten määrät ovat laskeneet sekä eri sukupolvien ja sukupuolten väliset erot velkaantumisessa tasoittuneet, on vaikeasti velkaantuneiden nuorten ja ikääntyneiden määrä lisääntynyt ja velanhoitokyky heikentynyt voimakkaasti. Muutokset näkyvät kolmen vuoden seurantajaksolla.
- Syyt nykytilanteeseen löytyvät ensisijaisesti kulutusluotoista ja yleisestä kulutustottumusten muutoksesta. Harvan ikääntyneen maksuvaikeudet alkavat vanhana vaan aiempi velkaantuminen jatkuu tai jopa vaikeutuu ihmisen ikääntyessä. Osalle nuorista taas toimeentuloon on voinut vaikuttaa koronapandemian vuoksi asetetut rajoitukset ja vaikka nämä nyt ovat poistuneet, ei työllisyyden paraneminen koske kaikkia. Kansantalouden kannalta pitkäaikaisvelallisten ja -työttömien saaminen mukaan yhteiskuntaan on avainkysymys. Tarvitaan lisää keinoja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten talouskasvatuksen sekä velkaneuvonnan lisäämiseksi. Lisäksi tarvitaan reaaliaikaista, positiivista luottotietoa helpottamaan yritysten vastuullista luotonantoa, sanoo Juha Iskala, Intrumin myyntijohtaja.
Vaikeasti velkaantuneita noin kolmannes - vain neljännes hoitaa velkojaan
- Vuonna 2021 kaikista maksunsa laiminlyöneistä 34 prosenttia oli vaikeasti velkaantuneita. Seurantajakson aikana vaikeasti velkaantuneiden määrä kasvoi 2,6 prosenttia.
- Nuorten (18-24 -vuotiaat) vaikea velkaantuminen kasvoi kolmessa vuodessa 96,3 prosenttia. Ikäryhmän naisten kasvu tuplaantui (100,6 %), miehillä kasvua oli 93 prosenttia.
- Ikääntyneiden (70 vuotta tai yli) vaikea velkaantuminen lisääntyi 17,4 prosenttia. Ikäryhmän naisilla kasvua oli 22,4 prosenttia ja miehillä 14,1 prosenttia.
- Viime vuonna keskimäärin enää joka neljäs vaikeasti velkaantunut hoiti velkojaan.
- Alle 22 -vuotiaiden ja yli 80 -vuotiaiden vaikeasti velkaantuneiden velanhoitokyky on heikentynyt eniten. Molempien ikäryhmien naisilla velanhoitokyky laski 22 prosenttia. Alle 20 -vuotiailla miehillä velanhoitokyky laski 19 prosenttia ja yli 80 -vuotiailla 29 prosenttia.
Data on kerätty Intrumin tietokannasta aikavälillä 1.1.2019 - 31.12.2021. Data kattaa yli 700 000 suomalaista, täysi-ikäistä kuluttajaa ja edustaa noin 75 prosenttia kaikista perinnän kohteeksi joutuneista suomalaisista. Datassa vaikeasti velkaantunut on henkilö, joilla on pitkäaikaisia, avoimia saatavia eikä velkojen maksaminen ole onnistunut kolmen kuukauden aikana.
Muut lähteet:
Suomen Pankki, Euro ja Talous
Suomen Asiakastieto Oy, maksuhäiriötilasto 2021
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
MediadeskIntrum Oy, viestintä
Puh:046 5002 8693viestinta@intrum.comKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Kuluttajatutkimus: Heräteostoksia tehdään aiempaa enemmän – nuorten aikuisten perintätapaukset kasvaneet kiihtyvällä tahdilla17.12.2024 07:50:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin tutkimukset paljastavat huolestuttavia ilmiöitä nuorten maksu- ja ostokäyttäytymisessä. Yhtiön tuore Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti kertoo nuorten tekevän aiempaa enemmän heräteostoksia ja olevan erityisen alttiita somemainonnalle. Perintätietoon pohjautuvan analyysin perusteella nuorten aikuisten velkaantuminen on kasvanut kiihtyvällä tahdilla jo useana vuonna peräkkäin.
Tutkimus: Huolestuttava ilmiö – yli kolmannes suomalaisista maksaa laskun luotolla28.11.2024 07:55:00 EET | Tiedote
Yhä useampi suomalainen maksaa laskunsa ajallaan viime vuosiin verrattuna. Huolestuttavaa on, että luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti paljastaa luoton käytön yleistyneen laskujen maksamisessa ja jopa 35 prosenttia kuluttajista kertoi maksaneensa yhden tai useamman laskun luotolla. Intrumin tutkimuksen mukaan suomalaisten kuluttajien taloustilanne on kohentunut, mutta kehitys jää reilusti jälkeen muihin Euroopan maihin verrattuna. Suurin osa selviytyy pakollisista kuluistaan, mutta taloudellinen hyvinvointi on hauraalla pohjalla ja tulevaisuudennäkymät synkät. Suomalaisista 57 prosenttia uskoo, että työttömyys nousee jyrkästi seuraavan kahden vuoden aikana, kun Euroopan keskiarvo on 43 prosenttia. Suomalaisilla on myös maksuvaikeuksia lähes kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalaisilla keskimäärin.
Huuhtooko konkurssiaalto kuluttajien orastavan ostovoiman mukanaan?30.10.2024 07:50:00 EET | Tiedote
Kuluttajien maksamisessa nähtiin kolmannella vuosineljänneksellä positiivinen käänne, kun perintätapausten määrät ja perinnässä olevat summat kääntyivät laskuun. Huolestuttavaa kuitenkin on, että aiempaa useampi lasku siirtyi muistutusvaiheesta perintään. Myös yritysten maksamisessa nähdään huolestuttava suunta yritysperinnän tapausten ja perinnässä olevien summien käännyttyä kasvuun. Kuluttajien ostovoiman kasvusta ja positiivisten talousnäkymien pilkahduksesta huolimatta luotonhallintayhtiö Intrum ennakoi kuluttajien maksuvaikeuksien kasvavan loppuvuonna ja vuodenvaihteen jälkeen.
Konkurssiaalto jatkunee syksyllä, vaikka maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut8.10.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Intrumin maksuviivetutkimus kuluvan vuoden kolmannelta neljännekseltä kertoo, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen määrä on laskenut hieman viime vuodesta. Toimialavertailussa majoitus- ja ravitsemistoimialalla on yhä eniten haasteita, mutta julkisen hallinnon, maanpuolustuksen ja kaivostoiminnan aloilla maksuviiveellisten yritysten määrä on noussut suhteellisesti eniten. Alueellisesti maksuviiveellisiä yrityksiä on eniten Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Vireille pantujen konkurssien määrä on jatkanut edelleen kasvuaan. Vaikka talouskasvu on ollut edelleen vaisua, näkymät loppuvuodelle ovat varovaisen positiivisia.
Tekoäly ja digitalisaatio tehostavat pk-yritysten saatavien kotiuttamista5.9.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään syyskuun viidentenä päivänä. Asiakkaiden maksukäyttäytyminen on keskeinen tekijä yrityksen pitkän aikavälin menestyksessä ja toimintakyvyn säilyttämisessä. Yritysten tulee myös entistä enemmän kiinnittää huomiota, kuinka ne itse toimivat tavarantoimitusketjussa ja edistävätkö ne omalla toiminnallaan tervettä maksukulttuuria. Intrumin tutkimuksen mukaan digitalisaatio ja tekoäly nostavat päätään maksuviiveiden torjumisessa. Yli puolet pk-yrityksistä uskoo jäävänsä kilpailijoista jälkeen, jos ne eivät opi hyödyntämään tekoälyä maksuprosesseissaan. Tekoälytyökalut ja modernien maksutapojen hallinta koetaan kilpailueduksi, joka lajittelee jyvät akanoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme