Helsingin seudun kauppakamari

Itä-Uudenmaan yrityspalkintokilpailun voitto Borealis Polymers Oy:lle

Jaa
Helsingin seudun kauppakamarin yrityspalkinto 2022 on myönnetty Borealis Polymers Oy:lle. Palkittu yritys on panostanut merkittävästi työhyvinvoinnin kehittämiseen ja ottanut käyttöön vaikuttavia työhyvinvointikäytäntöjä pandemian aikana.

Tänä vuonna Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön yrityspalkintokilpailun teemana oli Työhyvinvointi – avain menestykseen. Palkintolautakunnan ja Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön puheenjohtaja, Brunbergin toimitusjohtajaKatarina Enholm kiittelee kilpailuun osallistuneita yrityksiä rohkeudesta ja näkemyksellisyydestä. Yritykset ovat osoittaneet suurta innovatiivisuutta kehittäessään fyysistä, henkistä ja sosiaalista työhyvinvointia.  

”Työhyvinvoinnin tärkeys kasvaa koko ajanja jo lähitulevaisuudessa työhyvinvointi nouseeyrityksessämenestyksen avaintekijäksi, kun työvoiman saatavuus vaikeutuu edelleen. Käyttämällä uusia, erilaisia työhyvinvoinnin menetelmiä yritys voi erottautua kilpailijoistaan ja siten rakentaa mainettaan vastuullisena ja houkuttelevana työnantajana. Borealis Polymers on erinomainen esimerkki yrityksestä, joka panostaa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti henkilöstöönsä monella eri tavalla. Yritys on pystynyt menestyksekkäästi jatkamaan terveen elämäntavan tukemista myös pandemian aikana”, painottaa Enholm.

Enholminmukaan yrityskilpailun raati ei valinnassaan tarkastellut pelkästään innovatiivisten toimenpiteiden määrää. Myös taloudellisilla tunnusluvuilla oli merkitystä, kunpäätös kilpailun voittajasta tehtiin. 

Polyolefiinimuoveja ja peruskemikaaleja valmistava Borealis Polymers Oy toimii Porvoon Kilpilahdessa. Borealis työllistää noin 900 henkeä. Borealis on käynnistänyt laaja-alaisen yhteistyöohjelma SPIRITin (SustainablePlastics Industry Transformation). Ohjelman tavoitteena on johtaa nykyisten ja uusien kumppaneiden kanssa muoviteollisuuden muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta, jolla tarkoitetaan uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden käyttöä sekä hiilineutraalista tuotantoa.

”Henkilöstö on Borealiksen tärkein menestystekijä ja pidämme työhyvinvointia ensiarvoisen tärkeänä.On todella hienoa, että työhyvinvoinnin eteen tekemämme työ huomioitiin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön yrityspalkinnolla”, iloitsee Salla Roni-Poranen, Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja ja jatkaa ”Kun Covid-19 pandemian alkoi, sopeutimme työhyvinvointiin liittyviä toimenpiteitä korona-aikaan sopiviksi ja kehitimme uusia keinoja tukeaksemme henkilöstön hyvinvointia. Ymmärsimme, miten ennennäkemättömässä tilanteessa olimme ja kuinka tärkeää oli edelleen pitää huolta henkilöstöstämme, jonkavarassa on liiketoiminnan jatkuvuus myös poikkeuksellisina aikoina.”

Itä-Uudenmaan yrityspalkinnolla halutaan vuosittain korostaa yritysten merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentajana. Itä-Uudenmaan yrityspalkinto jaettiin jo 23. kerranItä-Uudenmaan kauppakamariyksikön Elinkeinoaamussa 12.5.2022. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Katarina Enholm, palkintolautakunnan puheenjohtaja, p. 050 635 44, katarina.enholm@brunberg.fi

Mathias Kivikoski, varapuheenjohtaja, p. 040 570 5115, mathias.kivikoski@sok.fi


Salla Roni-Poranen, Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja, p. 050 379 4080, salla.roni-poranen@borealisgroup.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät jatkuvat heikkoina – henkilöstön kysyntä heikentynyt entisestään17.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät yhä korkeintaan välttäviksi. Arviot käyvät ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Yritysten arvioiden mukaan merkittävää myönteistä suhdannekäännettä ei ole nähtävissä. Yritysten työvoiman kysyntä ja arviot kannattavuudesta sekä liikevaihdosta ovat jopa heikentyneet viime elokuusta. ”Alueen yritysten työvoiman kysyntä todennäköisesti heikkenee alkuvuodesta lähes kaikilla toimialoilla, eikä rekrytoinnin odoteta virkoavan seuraavaan kolmeen kuukauteen, ei todennäköisesti ennen kesäkauden alkua”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen.

Huoltotunneli uudistettava liikennekäyttöön - keskustan saavutettavuus paranisi29.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Helsingin ydinkeskustan saavutettavuus paranisi ja liikenne tehostuisi, mikäli kaupungin alla kulkeva huoltotunneli uudistettaisiin liikennekäyttöön. Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa huoltotunnelin yhdistämistä suunnitteilla olevaan Länsisataman tunneliin. Uusi tunnelikokonaisuus yhdistäisi lännessä satamatunnelin ja idässä Hakaniemen, jonka kehittämisvarauksesta kaupunki on jo tehnyt päätöksen. Kauppakamari on tilannut hankkeesta liikenteellisen selvityksen, jossa tarkastellaan hankkeen toteutettavuutta ja vaikutuksia. ”Lännen ja idän suunnat yhdistävä tunneli parantaa keskustan saavutettavuutta. Se toisi merkittäviä hyötyjä maltillisilla kustannuksilla, koska siinä voidaan tehokkaasti hyödyntää jo olemassa olevaa huoltotunnelia ja maanalaisia pysäköintilaitoksia”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen. Tunneli voisi olla aikaisintaan valmis 2030-luvulla.

Yhä useampi yritys Helsingin seudulla harkitsee ensimmäisen kansainvälisen osaajan palkkaamista12.11.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Helsingin seudun yrityksistä 40 prosenttia on rekrytoinut tai vuokrannut kansainvälisiä osaajia viimeisen viiden vuoden aikana, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksille tehdystä kyselystä. 36 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä, jotka eivät vielä ole rekrytoineet kansainvälisiä osaajia ovat harkinneet tai voisivat harkita kansainvälisen osaajan rekrytoimista tai vuokraamista. Vielä kaksi vuotta sitten osuus oli 25 prosenttia. ”Positiivisia signaaleja yritysten valmiudesta rekrytoida kansainvälisiä osaajia näkyy. Yritykset ovat vastaanottavaisempia kansainvälisille osaajille ja valmiudet rekrytoida osaajia ovat parantuneet”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin projektipäällikkö, kansainvälisen työvoiman asiantuntija Johanna Larsson.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye