Saint-Gobain Finland

Saint-Gobain Finland jatkaa Suomen ensimmäisten insinöörien sarjaa – nyt joukkoon liittyy ilmastovaikutusinsinööri

Jaa
Päivi Pesu nimitettiin kesäkuun alussa Saint-Gobain Finlandin ilmastovaikutusinsinööriksi. Pesu työskentelee samassa tiimissä Suomen ensimmäisen kiertotalousinsinöörin, Tuomas Kohvakan, kanssa.

Ilmastovaikutusinsinöörin titteli on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Ilmastovaikutusinsinöörin työ on ilmastovaikutusten, luonnon monimuotoisuuden ja muiden tulevaisuudessa esille nousevien ympäristövaikutusten hallintaa.

– Päivi on timanttinen asiantuntija, jolla on myös sydän mukana tekemisessä, kuvailee Saint-Gobainin vastuullisuuspäällikkö Anne Kaiser.

– Ilmasto- ja hiilipäästövaikutusten hallinta, organisaation kokonaishiilipäästöjen ja tuotteiden elinkaaren ympäristövaikutusten laskenta ovat meille keskeistä ”in-house”-osaamista, johon panostamme Suomen lisäksi myös Pohjoismaissa ja Baltiassa, Anne kertoo.

Ilmastovaikutusinsinöörin työkenttä on laaja

Yritys- ja tuotetason hiilipäästöjen laskennan ohella Päivi Pesun tontille kuuluvat myös biodiversiteettimittareiden ja viitekehyksen seuranta sekä kehittäminen. Päivi mallintaa ja analysoi dataa ja luo tulevaa varten skenaarioita, joiden avulla voidaan kehittää yrityksen omaa toimintaa ja sitä kautta osaltaan hillitä ilmastonmuutosta.

Yritystason hiilipäästöjen laskenta rakennusalalla on tullut Päiville jo tutuksi, sillä se oli hänen työtehtävänsä aloittaessaan Saint-Gobainilla syksyllä 2020.

– Olen koulutukseltani tuotantotalouden diplomi-insinööri ja valmistunut aikoinaan Lappeenrannan yliopistosta. Saint-Gobain on ensimmäinen rakennusalan työpaikkani, mutta samankaltaista toimitusketjujen suunnittelua ja kehitystä olen tehnyt jo aiemmin eri aloilla, Pesu kertoo.

Tavoitteet korkealla

Saint-Gobain Finland on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Yritys on julkaissut vastuullisuustiekartan, jonka osana hiilitiekartta ohjaa toimintaa kohti tavoitetta.

– Hiilitiekarttamme sisältää paljon eri toimenpiteitä, joiden avulla hiilineutraaliustavoite pitäisi saavuttaa. Hiilitiekartta elää sitä mukaan, kun saamme kehitettyä uusia ratkaisuja, Pesu sanoo.

Saint-Gobainilla on myös tuotteiden ympäristöselosteiden osalta kunnianhimoiset tavoitteet. Nyt jo yli sadalla Suomessa myytävällä tuotteella on ympäristöseloste ja tavoitteena on tehdä ympäristöselosteet kaikille rakennustuotteille. 

– Meillä on aika paljon tuotteita, joten tavoitteen haastavuutta lisää tuotteiden suuri määrä. Me emme myöskään tee geneerisiä ympäristöselosteita pelkille tuoteryhmille, vaan laskemme jokaisen tuotteemme päästövaikutukset erikseen, Pesu selittää.

Tuotteiden ympäristöselosteista ja tarkasta päästölaskennasta hyötyvät myös asiakkaat. Ympäristöselosteiden avulla asiakkaan on helpompi tehdä valintoja rakentamisessa käytettävistä tuotteista ja samalla pienentää myös omaa hiilijalanjälkeään.

>> Lue lisää Päivi Pesun nimityksestä ja työstä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päivi Pesu, ilmastovaikutusinsinööri, Saint-Gobain Finland Oy
paivi.pesu@saint-gobain.com, puh. +358 40 719 2694


Anne Kaiser, vastuullisuuspäällikkö, Saint-Gobain Finland Oy
anne.kaiser@saint-gobain.com, puh. +358 400 289 933

Kuvat

Saint-Gobain Finlandin ilmastovaikutusinsinööri Päivi Pesu
Saint-Gobain Finlandin ilmastovaikutusinsinööri Päivi Pesu
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Saint-Gobain Finland



https://www.saint-gobain.fi/

Saint-Gobain suunnittelee, valmistaa ja toimittaa rakennusmateriaaleja, -tuotteita ja ratkaisuja, jotka lisäävät hyvinvointia yhteiskunnassa; parantamalla ihmisten päivittäistä elämänlaatua ja vastaten tulevien sukupolvien haasteisiin toimimalla vastuullisesti. Suomessa Saint-Gobain Finland Oy palvelee asiakkaitaan rakennustuotesektorin tunnetuilla tuotemerkeillä: Ecophon, Gyproc, ISOVER, PAM sekä Weber.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Saint-Gobain Finland

Saint-Gobains slaggbearbetningsanläggning främjar cirkulär ekonomi i byggbranschen20.11.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande

Saint-Gobains nya slaggbearbetningsanläggning i Brahestad är under uppbyggnad och färdigställs nästa år. SSAB å sin sida förändrar sin egen slagghanteringsprocess och investerar i relaterade lösningar som kylning och logistik. I företagens gemensamma projekt förädlas slagg som tillverkas som sidoström i stålproduktionen till koldioxidsnåla bindemedel som ersätter traditionell cement.

Saint-Gobainin rakennuttama kuonanjalostuslaitos edistää rakennusalan kiertotaloutta20.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Saint-Gobainin uusi kuonanjalostuslaitos Raahessa on nyt rakenteilla ja se valmistuu ensi vuonna. SSAB puolestaan muuttaa omaa kuonankäsittelyprosessiaan ja investoi siihen liittyviin ratkaisuihin, kuten jäähdytykseen ja logistiikkaan. Yritysten yhteishankkeessa terästuotannon sivuvirtana valmistettavasta kuonasta jalostetaan vähähiilisiä sideaineita korvaamaan perinteisiä sementtejä.

Saint-Gobain’s slag processing plant promotes the circular economy in the construction industry20.11.2024 10:00:00 EET | Press release

Saint-Gobain’s new slag processing plant in Raahe is now under construction and will complete next year. SSAB in turn is transforming its own slag handling process and is investing in the related solutions for this, including cooling and logistics. This joint project between the two companies will turn the slag created as a by-product in steelmaking into low-carbon binders to replace traditional cements.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye