EMBARGO 11.10.2022 klo 10.30 / Suomi tarvitsee vahvan kestävän ruokajärjestelmän strategian

Tehokkain vähennyskeino on turvemaiden poistaminen viljelystä, koska niillä syntyy yli puolet maatalouden kokonaispäästöistä, vaikka niiden osuus peltoalasta on vain noin 11 prosenttia. Siirtyminen kasvi- ja kalapainotteisempaan, energiatarpeen mukaiseen ruokavalioon parantaisi ravitsemusta koko väestön tasolla. Uudet ruokainnovaatiot ja arvoketjut auttavat koko ruokajärjestelmää uusiutumaan.
Nyt julkaistava laaja tutkimusraportti ”Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään” esittelee erilaisia murrospolkuja, joilla ruokajärjestelmän kasvihuonekasvikaasupäästöjä voidaan vähentää oikeudenmukaisesti niin, että samalla turvataan hyvä ravitsemus. Raporttia tukemaan julkaistaan myös politiikkasuositukset. Julkistustilaisuus pidetään Helsingissä ja livestriiminä 11.10.2022.
Ruokajärjestelmän kestävyysongelmien ratkaisuun tarvitaan toimia kaikilta ruokajärjestelmän toimijoilta sekä jämäkkää julkista ohjausta
”Suomeen tarvitaan vahva kestävän ja oikeudenmukaisen ruokajärjestelmän strategia ja sen pohjalta tehtävä hallituksen selonteko”, raportin toimittaja, Just food -hankkeen johtaja, tutkimusprofessori Minna Kaljonen Suomen ympäristökeskuksesta linjaa.
Tällä hetkellä suomalainen ruokapolitiikka on pirstaleista eivätkä ruokajärjestelmää ohjaavat politiikat tue toisiaan. Hallituksen ilmastoruokaohjelma odottaa edelleen poliittista hyväksyntää. Maatalouden maankäyttösektorilla raportoivat kasvihuonekaasupäästöt ovat edelleen kasvaneet.
Kestävä ja toimiva ruokajärjestelmä on osa kokonaisturvallisuutta. Ruokaturvan perustana on hyvin toimiva, reilu ja kestävä ruokajärjestelmä. Tällä hetkellä alkutuotannon heikko kannattavuus hidastaa ja vaikeuttaa ilmastotoimia tiloilla. Siirtymä tuntuu viljelijöistä epäoikeudenmukaiselta, kun maatalous- ja ilmastopolitiikan lähettämät viestit ovat keskenään ristiriitaisia.
Kestävää ruokajärjestelmää rakennettaessa on samaan aikaan tuettava innovaatioita ja siirtymää uuteen sekä purettava kestämättömiä rakenteita ja toimintatapoja
Raportin pohjalta julkaistut politiikkasuositukset muistuttavat, että muutoksessa on aina voittajia ja häviäjä. Siksi reilun ruokamurroksen politiikka myös varmistaa, etteivät murroksen haittavaikutukset muodostu liian raskaiksi millekään ihmisryhmälle tai ruokaturvan kannalta keskeisille elinkeinoille ja toiminnoille. Politiikkayhdistelmien avulla murrospolitiikan epäreiluiksi koettuja vaikutuksia voidaan lievittää ja yksittäisten politiikkakeinojen reiluutta parantaa.
”Turvemaiden päästöjen vähentämiseen liittyy merkittäviä reiluuskysymyksiä sekä tilakohtaisesti että alueellisesti”, tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta korostaa. Siksi tarvitaan monipuolisia, alueelliset erot huomioivia ohjauskeinoja.
Viljelystä luopuminen voidaan aloittaa heikompituottoisilla turvepelloilla ja Etelä-Suomessa, jossa turvemaiden rooli on vähäisempi. Määräaikainen tuki turvemaan viljelystä luopumiselle antaisi viljelijälle mahdollisuuden sopeutua tulonmenetykseen ja muuttaa tilan toimintaa. Päästövähennysten rahoituksessa yksityisellä sektorilla voisi olla nykyistä selkeämpi rooli, mikä laajentaisi vastuuta ruokajärjestelmän toimijoiden kesken.
Siirtymäajat ja kompensaatiot ovat käyttökelpoisia siirtymää tukevia keinoja, mutta muutosta tukevia keinoja on kuitenkin tärkeää ajatella laajemmin. Katse on suunnattava myös haittojen ennaltaehkäisyyn sekä erilaisten toimijoiden muutosvalmiuksien vahvistamiseen.
”Uusi osaaminen auttaa luopumaan vanhoista toimintatavoista ja parantaa kansalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia vastata muutosvaatimuksiin. Oiva esimerkki ennaltaehkäisevästä sosiaalipolitiikasta on suomalainen kouluruokajärjestelmä, joka myös tukee valmiuksia kestävämmän ruokavalion omaksumiseen”, Kaljonen muistuttaa.
Ruokavaliomuutoksen kohdalla koko väestön tiedollisten ja taidollisten valmiuksien kehittäminen on tärkeää. Väestöryhmien ravitsemusta seuraamalla haavoittuvat ryhmät voidaan tunnistaa ja tarvittavia toimia, kuten elintarvikkeiden täydentämistä, osataan räätälöidä oikein. Väestöryhmittäinen tieto on tärkeää myös sosiaali- ja terveyspoliittisten toimien suunnittelussa. Ruokapuheen monipuolistaminen on avainasemassa ruokavaliomuutoksiin liittyvien vastakkainasettelujen purkamiseksi.
Reilu ruokamurros -raportissa arvioidaan maankäytön, ruokavalioiden ja teknologian muutoksiin keskittyvien murrospolkujen vaikutuksia maatalouteen eri alueilla sekä eri väestöryhmien ravitsemukseen. Julkaisu esittelee reilun ruokamurroksen periaatteet ja kriteerit, joiden avulla murrospolkujen reiluusvaikutuksia voidaan arvioida ja ruokajärjestelmän eri toimijoiden näkemyksiä ilmastotoimien reiluudesta suhteuttaa toisiinsa. Julkaisussa on myös joukko lyhyempiä näkökulmia, joissa esitellään toimia reilun ruokamurroksen edistämiseksi. Julkaisu perustuu Reilu ruokamurros -hankkeessa tehtyyn poikkitieteelliseen tutkimukseen.
Lisää aiheesta
Suomen ympäristökeskuksen uusi raportti ”Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään” julkaistaan 11.10.2022 Eväät reiluun ruokamurrokseen -tapahtumassa, johon voit ilmoittautua joko paikan päälle tai livestriimiin.
Just Food Policy Brief – Politiikkasuosituksia reiluun ruokamurrokseen (Issuu.fi).
Lisätietoja
tutkimusprofessori sekä Just food -hankkeen johtaja Minna Kaljonen, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 251 252, etunimi.sukunimi@syke.fi
tutkimusprofessori Jyrki Niemi, Luonnonvarakeskus, puh. 0295 326 390, etunimi.sukunimi@luke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. SYKE on tutkimuslaitos, jossa työskentelee 650 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Ekologinen kompensaatio auttaa luontotavoitteiden saavuttamisessa mutta vaatii sitoutumista15.4.2025 12:15:22 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen ekologisen kompensaation pilotoinneista kokoamat havainnot osoittavat, että luontohaittojen hyvittäminen on mahdollista, mutta vaatii onnistuakseen strategista sitoutumista, olipa kyse yritysjohdosta tai kuntapäättäjistä.
Selvitys: Muovinkierrätyksen läpimurto edellyttää monipuolisia toimia ja selkeyttä julkiseen ohjaukseen15.4.2025 09:01:00 EEST | Uutinen
Tuoreen selvityksen mukaan muovinkierrätyksen läpimurto Suomessa vaatii vielä runsaasti toimenpiteitä ja niitä tukevaa julkisen vallan ohjausta, eivätkä esimerkiksi suunnitteilla olevat laitosinvestoinnit yksin riitä muovinkierrätysasteen merkittävään kohentumiseen. Nykyisin noin 80 prosenttia Suomessa syntyneestä kaikesta muovijätteestä päätyy energiahyödyntämiseen.
Viikkokatsaus 14.–18.4.202510.4.2025 09:14:10 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Kurkista Planktonkameraan ja seuraa Itämeren mikroskooppisia planktonleviä10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskus ja WWF tarjoavat mikroskooppisia näkymiä Itämeren planktoneliöstöön WWF:n Luontoliven planktonkamerassa 14.–15.4.2025. Planktonlivessä nähdään ainutlaatuista kuvavirtaa Saaristomereltä, Utön ilmakehän- ja merentutkimusasemalta, jossa tutkimusmikroskooppi kuvaa meriveden luontaista planktonlajistoa.
Syreläget i Finska viken var bra i januari2.4.2025 08:40:00 EEST | Pressmeddelande
Observationerna under havsforskningsfartyget Arandas resa i januari visade att syreläget i Finska viken var bättre än under de fem senaste vintrarna. Syreläget i Bottenhavets djupområden är fortfarande relativt bra, men det försämras gradvis. Fosfor strömmar till Bottniska viken från huvudbassängen och den syns i havsområdet som höjda halter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme