Pohjois-Karjalaan poikkeusluvat 20 ilveksen pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan luvat 20 ilveksen kannanhoidolliseen poikkeuspyyntiin. Edellisellä metsästyskaudella lupia oli myönnetty maakuntaan 31. Riistakeskus on kohdentanut luvat maakunnan vahvimmille ilvesalueille.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Pohjois-Karjalan ilveskanta on ennen metsästyskauden alkua 190-220 aikuista yksilöä. Kanta on hieman laskenut, sillä vuotta aiemmin vastaava arvio oli 215-235 yksilöä. Luonnonvarakeskuksen tekemä arvio ilvesten määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja kirjaamiin havaintoihin. Vuonna 2021 arvioitiin Pohjois-Karjalan alueella liikkuneen 32-37 ilvespentuetta. Vastaava luku vuonna 2020 oli 36-39.
Ilvespentueita on maakunnassa havaittu eniten Juuassa, Lieksassa, Kiteellä ja Ylä-Karjalassa.
Luke arvioi, että Suomessa elää ennen metsästyskauden alkua 2 150–2 405 yli vuoden ikäistä ilvestä. Arvion mukaan ilveskanta kasvoi hienoisesti edelliseen arvioon verrattuna. Viimeisimmän arvion mukaan Suomessa oli yli 400 Ilvespentuetta. Kannanhoidollisen metsästyksen saalis oli viime kaudella 306 ilvestä.
Poikkeuslupaharkintaa ohjasi ilveksen ja suden kannanhoidollisesta metsästyksestä tulleet oikeusratkaisut. Lupahakemusten käsittelyssä arvioitiin hakemusalueittain ilveskannan kokoa ja verotuksen tasoa Luonnonvarakeskuksen (Luken) tuottaman pentueaineiston perusteella. Poikkeuslupakynnys ei ylittynyt, jos alueelta oli kirjautunut Luken tuottamaan pentuekarttaan yksi tai ei lainkaan pentue-elinpiirejä. Kielteisiä päätöksiä tehtiin tämän johdoista merkittävästi aiempia vuosia enemmän.
Ilveksen metsästyskausi alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kai-Eerik Nyholmvs. Riistapäällikkö, Pohjois-Karjala
Puh:0294312295kai-eerik.nyholm@riista.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjalaan 998 hirvenpyyntilupaa19.6.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 998 hirvenpyyntilupaa tulevan syksyn metsästyskaudelle. Luvilla on mahdollista metsästää noin 1 300 hirveä. Lupamäärä on 16 prosenttia pienempi kuin edellisellä metsästyskaudella.
Pohjois-Karjalaan poikkeusluvat 42 karhun metsästämiseen2.6.2023 14:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan poikkeusluvat 42 karhun metsästämiseen. Koko Suomeen myönnettiin 106 poikkeuslupaa. Lisäksi poronhoitoalueella saa metsästää 50 karhua. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan saaliiksi saatavien karhujen enimmäismäärä saa olla alkavana metsästysvuonna koko maassa 180 yksilöä.
Pohjois-Karjalassa metsästettiin 1367 hirveä2.2.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Riistakeskus Pohjois-Karjalan alueella metsästettiin tammikuun puolivälissä päättyneellä metsästyskaudella 1367 hirveä. Kokonaismäärä on noin 200 hirveä suurempi kuin edellisellä metsästyskaudella. Kaadetuista hirvistä vasoja oli 36 %. Aikuissaaliista urosten osuus oli 61 %.
Joutomaista kosteikkokeitaita vesilinnuille itäisessä Suomessa – uusia kohteita etsitään31.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Keväällä vesilintuja odottaa 43 kunnostettua kosteikkoa ympäri Suomen. SOTKA-kosteikot-hankkeen jatkon myötä elinympäristötyö laajenee. Nyt etsitään suunnitteluun uusia kunnostettavia kohteita.
Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle7.12.2022 10:30:00 EET | Tiedote
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Ilmoittamalla oman havaintosi alueesi petoyhdyshenkilölle autat tarkentamaan kannanarviointia.