FiBAN-enkelisijoittajaverkosto palkitsi Pohjois-Savon alue-enkeli Jari Osmalan vuoden bisnesenkelinä
Vuoden bisnesenkeli -palkinnon saanut Osmala on sijoittanut aktiivisesti startupeihin, osallistunut enkelisijoitustoimintaan ja auttanut useita suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään. Bisnesenkelit ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat henkilökohtaista varallisuuttaan ja aikaansa nuoriin kasvuyrityksiin.
Monipuolinen Pohjois-Savon startup-kenttä on kehittynyt nopeasti
Jari Osmala on FiBANin aktiivinen alue-enkeli Kuopion ja Pohjois-Savon alueella, ja tekee merkittävää työtä kansainvälisen kasvun mahdollistajana sekä Itä-Suomen kasvuyritysten sanansaattajana.
“Pohjois-Savossa on monipuolinen startup-kenttä. Viime vuosina erityisesti hyvinvointi- ja medtech-yrityksiä on noussut esiin. Pohjois-Savossa on myös kehittynyt korkeatasoinen startup -yhteisö Ski Lift Pitch, joka toimii ympäri vuoden ja toiminta huipentuu vuosittain Tahko Ski Lift Pitch -tapahtumaan, jossa todellakin pitchataan hiihtohississä ja tapahtuman henki on ainutlaatuinen,” Osmala kertoo Pohjois-Savon elävästä startup-yhteisöstä.
Osmala on paitsi enkelisijoittaja, hänellä on myös pitkä ja monipuolinen kokemus kansainvälistymisestä, strategiasta ja hallitustyöstä kansainvälisessä yritysmaailmassa. Osmalan mukaan suomalaisten startupien laatu on parantunut merkittävästi viimeisen 10 vuoden aikana.
“Startupit ovat oppineet tekemään laadukkaita pitch-deckejä, ja startupit osaavat entistä paremmin pitchata. Myös alkuvaiheeseen sijoittavia rahastoja on tullut lisää,” hän sanoo.
Alueelliset rahastot merkittävässä roolissa enkelisijoituksissa
Osmala kertoo alueellisten rahastojen merkityksen startup-rahoituksessa lisääntyneen viime vuosina. Alueelliset rahastot sijoittavat usein yhdessä enkelisijoittajien kanssa, mikä tuo lisää uskottavuutta myös vieraan pääoman ehtoisille rahoittajille. Osmalan enkelisijoitusuran kohokohtia on useampia, joista yksi on monien suomalaisten tuntema Paytrail Oyj.
“Nopea ja positiivinen exit Paytrail Oyj:sta oli alkuvuosieni kohokohta. Viimeisin sijoitukseni Ketoinen Oy on erittäin energisten nuorten naisten yritys, joka on tuonut markkinoille ainutlaatuisia leipomotuotteita, jotka ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja viljattomia sekä ravintosisällöltään korkeatasoisia - ja kaiken lisäksi erittäin hyvän makuisia,” Osmala kuvailee.
FiBAN palkitsi tilaisuudessa myös Vuoden Exitin 2021 sekä Kunniajäsenen 2021. Tänä vuonna Vuoden Exit -palkinnon sai kaksi bisnesenkeliä, Janne Jormalainen ja Reima Linnanvirta, jotka tekivät vaikuttavan ja poikkeuksellisen nopean exitin startup Whiteboard.fi:n kanssa. Lue lisää palkituista FiBANin sivuilta.
Exiteillä on keskeinen rooli startup-rahoituksen jatkuvuudessa, sillä usein Exit-voitot palautuvat startupeille uusien sijoitusten muodossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Osmala
Puh:+358 400 646611jari.osmala@gmail.comAmel GailyToimitusjohtajaFiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Puh:0503655019amel.gaily@fiban.orgMilja MäkeläCommunications ManagerFiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Puh:0405385418Milja.makela@fiban.orgKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapinlahdenkatu 16 / Maria 01
00180 HELSINKI
https://www.fiban.org
Suomen bisnesenkeliverkosto FiBAN
Finnish Business Angels Network (FiBAN) on yksi Euroopan suurimmista ja aktiivisimmista bisnesenkeliverkostoista, johon kuuluu yli 650 hyväksyttyä sijoittajajäsentä. Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on edistää yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin sekä kasvattaa ja kehittää yksityisten sijoittajien ammattikuntaa. FiBAN kuuluu Euroopan bisnesenkeleiden verkostoon (European Business Angels Network EBAN), joka on valinnut FiBANin vuoden parhaaksi bisnesenkeliverkostoksi vuosina 2012 ja 2014. FiBANille myönnettiin Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto vuonna 2017.
Bisnesenkelit ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat henkilökohtaista varallisuuttaan korkean kasvupotentiaalin startupeihin. Vastineeksi he yleensä saavat osuuden kohdeyrityksen osakekannasta. Bisnesenkelit tuovat kohdeyritykseen omaa osaamispääomaansa sekä henkilökohtaisen kontaktiverkostonsa. Tyypillisesti bisnesenkelit sijoittavat kohdeyritykseen alkuvaiheissa ja tarjoavat samalla ohjausta liiketoiminnan kehittämiseen. Bisnesenkelit ovat avaintekijöitä korkean kasvun yrityksiä luodessa, jotka puolestaan ovat avainasemassa alueellisen talouden kehittymisessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FiBAN – Finnish Business Angels Network ry
FiBANin startup-pulssi Q3/2024: Startup-hakemusten kokonaismäärä kasvoi - yritysten arvostukset nousussa15.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Finnish Business Angels Network ry (FiBAN) on julkaissut uusimmat startup-tilastonsa. FiBAN julkaisee rahoitushakudataa yhteiskunnan ja päättäjien käyttöön alkuvaiheen startup-kentästä. Lisäksi FiBAN julkaisee sijoitustilastoja ja tutkimusdataa enkelisijoittajien tekemistä sijoituksista. Vuosittain lähes 1000 yritystä hakee FiBANin kautta rahoitusta.
Valelaiteteknologiaa kehittänyt Dobbelgänger keräsi lähes miljoonan euron rahoituskierroksen18.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Valelaiteteknologiaa kehittänyt Dobbelgänger Oy on kerännyt 920 000 € suuruisen sijoituskierroksen enkelisijoittajista, Innovestorin Kanssasijoitusrahastosta, sekä pääomasijoitusyhtiö Lifeline Venturesista koostuvalta syndikaatilta.
Enkelisijoittamisesta naisjohtajille -koulutus murtaa sijoittamismyyttejä ja kannustaa naisia kasvuyhtiöihin10.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN ry järjestää yhteistyössä Keskuskauppakamarin Mentorointiohjelman kanssa Enkelisijoittamisesta johtajanaisille -koulutuksen 10.9, jossa hälvennetään enkelisijoittamiseen liittyviä ennakkokäsityksiä ja tutkitaan enkelisijoittamisen mahdollisuuksia yhdessä kokeneiden enkelisijoittajien kanssa. Koulutus on osa Keskuskauppakamarin Naisjohtajien mentorointiohjelmaa.
FIBAN kitkee epäasiallisista käytöstä startup-sijoittamisesta - avaa ilmoituskanavan28.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 alussa startup-toimijoiden yhteinen eettinen toimikunta julkaisi selvityksen, jossa Suomen startup-kentän epäasiallinen käytös ja häirintä tuotiin näkyväksi. FiBANissa tehdään konkreettisia toimenpiteitä avaamalla anonyymi ilmoituskanava yhteistyössä Keskuskauppakamarin kanssa.
FiBANin STARTUP-PULSSI 1/2024: Startupien rahoitushaku kaksinkertaistunut, kolmannes startupeista tekoälypohjaisia3.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kevään 2024 FiBANin kautta rahoitusta hakeneiden määrä lähes kaksinkertaistui aiempien vuosien keskimääräisestä 250 hakemuksesta yli 450 hakemukseen. Eniten hakemuksia keväällä 2024 saapui ohjelmistoalan startupeilta. Muita trendaavia aloja olivat puolustus ja turvallisuus, data-analytiikka, wellness, entertainment, deep tech ja gaming. Naisten edustus rahoitusta hakeneissa startup-yrityksissä on säilynyt matalalla tasolla. Rahoitusta hakeneista naistiimejä oli vain noin kuusi prosenttia kaikista hakemuksista kun pelkästään miestiimejä oli noin 50% hakijoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme