Valeuutisia, häirintää ja ulkonäköpaineita – ongelmat sosiaalisessa mediassa ovat osa koululaisen arkea
Virheellistä tai väärää tietoa, ulkonäköpaineita aiheuttavaa mediasisältöä tai päihteiden myyntiä kohtaa päivittäin somessa noin joka kymmenes nuori. Niin ikään joka kymmenes raportoi tulleensa seksuaalisen häirinnän, ahdistelun tai nettikiusaamisen uhriksi vähintään kerran viikossa.
– On oletettavaa, että samalla kun sosiaalinen media vahvistaa rooliaan osana lasten ja nuorten digitalisoituvaa arkea, erilaisten somen käyttöön liittyvien ongelmatilanteiden kohtaamisen riski kasvaa. Nyt 93 % tutkimukseen osallistuneista raportoi kohdanneensa ainakin yhden mitatuista yhdeksästä ongelmatilanteesta joskus elämässään. Lisäksi 66 % kohtasi niitä viikoittain ja 22 % päivittäin, kertoo väitöskirjatutkija Henri Lahti liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Yleisin sosiaalisen median ongelmatilanne oli virheellisen tai väärän tiedon kohtaaminen. Neljä viidestä raportoi kohdanneensa tätä ainakin kerran elämässään ja liki kolme viidestä vähintään kerran viikossa. Päihteiden myyntiä raportoi kohtaavansa viikoittain joka neljäs kyselyyn vastanneista.
– Kouluterveyskyselyn vuoden 2021 tulosten mukaan päihteitä ostetaan somesta aiempaa enemmän, summaa Turvallisesti Somessa -hanketta ja WHO-Koululaistutkimusta luotsaava apulaisprofessori Leena Paakkari liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
– Somessa myyntiä tekevät kaverit ja tuntemattomat ja sille altistuu ysiluokkalaisista jopa joka kuudes päivittäin. Digitaaliset ympäristöt asettavat päihteiden myynnin rajoittamiselle uudenlaisia haasteita, joihin päihdepolitiikan tulisi pystyä vastaamaan, Paakkari jatkaa.
Pojat kohtaavat tyttöjä enemmän useita eri ongelmatilanteita päivittäin
Tytöt ja pojat kohtaavat seksuaalista häirintää tai ahdistelua (2–4 %) sekä päihteiden myyntiä (7–9 %) päivittäin yhtä usein. Sen sijaan tytöt (13 %) kohtaavat poikia (4 %) todennäköisemmin päivittäin materiaalia, jonka he arvioivat aiheuttavan ulkonäköpaineita. Muut somen ongelmatilanteet ovat pojilla yleisempiä kuin tytöillä.
Jotkut nuoret eivät koe koskaan kohdanneensa mitattuja ongelmatilanteita. Tällaisissa tapauksissa sukupuolten välisiä eroja löytyy vain kolmen ongelman kohdalla: Pojat raportoivat tyttöjä useammin, etteivät ole koskaan kohdanneet ulkonäköpaineita aiheuttavaa tai rasismia sisältävää materiaalia somessa. Lisäksi pojista useampi raportoi myös, ettei ole koskaan joutunut seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun uhriksi somessa.
Kaikki ongelmatilanteet olivat yleisempiä yläkoululaisilla kuin alakoululaisilla. Esimerkiksi kun joka neljäs viidesluokkalainen arvioi, ettei ole koskaan kohdannut somessa ollessaan virheellistä tai väärää tietoa, vastaava osuus yhdeksäsluokkalaisista oli joka kymmenes.
– Tässä yhteydessä pitää huomioida, että niiden joukossa, jotka arvioivat, etteivät ole koskaan kohdanneet epäluotettavaa tietoa, voi olla myös heitä, jotka eivät osaa erottaa oikeaa tietoa väärästä tai arvioida muutoin tiedon luotettavuutta, huomauttaa Paakkari.
Ongelmatilanteita koskeviin kysymyksiin vastasi 2163 11-, 13- ja 15-vuotiasta nuorta.
Somen turvataitoja voi oppia SoMe Detectives -oppimispelin avulla
Nuori tarvitsee erilaisia valmiuksia pystyäkseen tunnistamaan ja ratkaisemaan sosiaalisen median ongelmatilanteita. SoMe Detectives -digitaalinen oppimispeli kehitettiin osana Turvallisesti Somessa -hanketta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja eri peliyrittäjien (Headought Oy, Fad Games Oy, Aniway Oy) yhteistyönä. Peli tukee tarvittavien valmiuksien oppimista. Siinä harjoitellaan muun muassa toimimaan vastuullisesti sosiaalisessa mediassa, arvioimaan viestien luotettavuutta ja todenmukaisuutta, tunnistamaan, millainen toiminta on kiellettyä ja miten toimia, jos tulee kiusatuksi tai kokee seksuaalista häirintää.
– Peli on suunnattu 11–15-vuotiaille, ja sitä voidaan käyttää sosiaalisen median turvataitojen opetukseen oppitunneilla. Peli kerää luokkatason tietoa koululaisten pelin aikana tekemistä valinnoista. Luokkatason tietoa voi käyttää tukena esimerkiksi ongelmatilanteista keskustelemiseen pelaamisen jälkeen. Peli soveltuu hyvin myös vapaa-ajalla pelattavaksi, Lahti ohjeistaa.
SoMe Detectives -peli ja siihen liittyvä opettajan opas julkaistaan EDUCA-messuilla 28.1. kello 11.30. Peli tulee ilmaiseksi ladattavaksi App Storeen, Google Play -kauppaan ja pelattavaksi selaimella Jyväskylän yliopiston verkkosivuille. Opettajan oppaan voi ladata Kehittämiskeskus Opinkirjon nettisivuilta.
Lisätietoja
Väitöskirjatutkija Henri Lahti henri.o.lahti@jyu.fi, puh.+358 504669505
Apulaisprofessori Leena Paakkari leena.paakkari@jyu.fi, puh. +358 408053581
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ikääntyneet jäävät usein digipalveluiden suunnittelussa ulkopuolelle4.10.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Vastuu ikääntyneiden osallistamisesta julkisten digipalveluiden suunnitteluun ei kuulu kenellekään, vaikka eri sidosryhmät näkevät osallistavan suunnittelun hyvänä ja hedelmällisenä keinona digipalveluiden toteutuksessa.
Raakun säilyminen edellyttää yhteistyötä4.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jokihelmisimpukan eli raakun säilyminen osana Suomen luontoa vaatii yhteistyötä metsäsektorin, suojelutahojen ja tutkijoiden kesken. Tärkeässä roolissa on myös tutkimus, jonka avulla voidaan löytää keinoja sovittaa yhteen metsätalous ja raakut.
Tutkimus paljastaa, miten aivot käsittelevät musiikillisia rajoja ja miten muusikkous vaikuttaa prosessointiin2.10.2024 13:11:30 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat saaneet uutta tietoa siitä, miten aivot käsittelevät musiikillisia rajoja eli kohtia, joissa yksi fraasi päättyy ja toinen alkaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, vaikuttaako muusikkona oleminen tähän prosessiin.
Kansainvälinen ura luonnon populaatioiden sopeutumisen tutkijana toi professoriksi Jyväskylän yliopistoon2.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uusi professori Katja Räsänen on syventynyt tutkimaan suomalaisten vesisiirojen ja Islannin Mývatn-järvessä elävän kolmipiikin sopeutumiskykyä muuttuvaan ympäristöön. Räsänen on kerryttänyt kansainvälisiä verkostojaan ja kokemustaan ympäri maailman. Hän aloitti bio- ja ympäristötieteiden laitoksen evoluutio- ja ympäristöbiologian professorina 1.9.2024.
Mikroelektroniikan ja fotoniikan alan osaajille riittää kysyntää1.10.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Erasmus Mundus RADMEP (Radiation and its Effects on MicroElectronics and Photonics Technologies) -ohjelma tarjoaa varman työpaikan mikroelektroniikan ja fotoniikan aloilla. Yhteistutkinto-ohjelmasta vuonna 2023 valmistuneet ovat kaikki työllistyneet. Tänä syksynä valmistui 18 opiskelijaa ja suurin osa heistäkin on jo löytänyt työpaikan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme