Alkaako mökkikautesi pääsiäisenä? Muista nämä turvallisuusseikat!
![Maasto on tänä pääsiäisenä vielä melko märkää tai lumista, mutta on tärkeä varmistaa, ettei tuli pääse leviämään esimerkiksi pääsiäiskokosta muuhun maastoon. KUVA: Suomen Palopäällystöliitto](/data/images/00546/3e2f2a15-1679-419f-991b-c5148a144f0d-w_720.jpg)
Mitä turvallisuustekijöitä siis huomioida kesämökin lämmityksessä ja pääsiäispyhien vietossa? Kokosimme yhteen tärkeät huomiot vapaa-ajan asunnon turvallisuuden takaamiseksi:
Toimiva palovaroitin
Vapaa-ajan asunnoissa palovaroittimen toiminta on tärkeä testata aina asunnolle saavuttaessa, ja samalla lisätä patterit paikoilleen, jos ne on poistettu talven ajaksi. Palovaroittimet on tärkeä myös uusia säännöllisesti. Valmistajien määrittelemä käyttöikä on yleensä 5–10 vuotta, joka lasketaan palovaroittimen valmistusajankohdasta. Kylmät ja kosteat olosuhteet nopeuttavat palovaroittimen vanhenemista ja heikentävät sen toimintavarmuutta.
Häkävaroitin
Häkävaroitin on oleellinen silloin, kun asunnossa on tulisijoja tai kaasulla toimivia laitteita – esimerkiksi jääkaappi tai liesi. Häkävaaraa voi pienentää oikealla tulisijan käytöllä ja kaasulaitteiden kunnosta huolehtimalla.
Tulisijojen käyttöönotto ja hormien nuohous
Talven jälkeen kaikki tulisijat ja hormit on syytä ottaa käyttöön hellästi ja hitaasti pienellä tulella, olipa kyse kiukaasta, takasta tai muusta tulipesästä. Liian nopeasti sytytetty tuli työntää savut helposti asuinrakennuksen sisään, kun kylmä hormi ei vielä vedäkään savuja ulos. Lisäksi kerralla liiaksi kuumennettu hormi saattaa haljeta nopean lämpötilanvaihtelun myötä.
Hormien kunto tulee muutoinkin tarkistaa käyttöönoton yhteydessä. Hormissa ei tulisi olla rakoja tai muita vaurioita, joista kipinät pääsevät karkaamaan rakenteisiin. Nuohous on tehtävä vapaa-ajan asuntoihin kolmen vuoden välein, ja vakituisessa asuinkäytössä olevien rakennusten hormit on nuohottava joka vuosi. Nuohouksen on tärkeä vastata tarvetta ja tulisijojen todellista käyttöä. Nuohouksesta voit lukea lisää sisäministeriön verkkosivuilta: intermin.fi/nuohous/ukk.
Avannossa käynti
Talviuintiharrastuksen suosion lisääntyessä on mökille tehtävän avannon turvallinen käyttö myös varmistettava. Avantoon on päästävä laskeutumaan ja sieltä nousemaan turvallisesti tikkaita tai rappusia pitkin. Oletpa kastautumassa veteen ilman saunaa tai sen kanssa, ota mukaan uintikaveri – avantoreissulle ei pidä lähteä yksin. Sydän tarvitsee myös pienen totutteluhetken lämpötilavaihteluissa, joten anna kehon jäähtyä rauhassa saunan jälkeen ennen avantoon menoa ja vastavuoroisesti totutella hitaasti lämpöön saunan eteisessä. Alkoholi ei kuulu talviuintiin.
Jäätilanne
Tarkista aina ennen jäille menoa jään kantavuus. Muista, ettei jään paksuus aina kerro koko totuutta. Lisääntynyt auringonvalo haurastuttaa jääpeitteitä. Erityisiä vaaranpaikkoja ovat kapeikot, syvännealueet ja virtapaikat. Jätä siis tuntemattomat vesistöt ja jäät mieluiten kulkematta. Alueesi jäätilanteen voit tarkistaa esim. osoitteessa www.vesi.fi/jaatilanne.
Pääsiäiskokkojen turvallinen polttaminen
Kokko on luonnollisesti rakennettava riittävän kauaksi rakennuksista ja kulkureiteistä. Maasto on tänä pääsiäisenä vielä melko märkää tai lumista suuressa osassa maata, mutta on tärkeä varmistaa, ettei tuli pääse leviämään kokosta muuhun maastoon, etenkään kuivaan heinikkoon. Kokolla on muistettava riittävän turvaetäisyyden pitäminen erityisesti herkästi kipinöiviä materiaaleja poltettaessa. Huolehdi, että avotuli ei jää hetkeksikään valvomatta. Ennen pääsisäiskokon suunnittelua, tarkista alueesi jätehuoltomääräyksistä ja kuntasi/kaupunkisi rakennusjärjestyksestä puutarhajätteen polton rajoitukset.
Näkyvä osoitenumerointi
Osoitenumeroinnin on tärkeä olla näkyvissä, vaikka kyseessä olisi vain vapaa-ajalla käytettävä rakennus. On hyvä varmistaa, ettei numero ole jäänyt lumen peittoon. Numeroinnin tulee näkyä selkeästi tielle, kadulle tai muulle liikenneväylälle, jotta apu löytää tarvittaessa perille.
112 Suomi -sovellus omaan puhelimeen ladattuna
112 Suomi -sovelluksella hälytät tarvittaessa helposti apua ja jaat sijaintikoordinaatit sujuvasti. Tämä helpottaa avun saantia erityisesti sellaisiin paikkoihin, joissa ei ole selkeää osoitetta, esim. järven jäällä, metsäretkellä tai kesämökillä.
Suomen Palopäällystöliitto toivottaa turvallista pääsiäisenaikaa ja mökkeilyä ympäri Suomen!
Lisätiedot:
Tomi Timonen
Koulutusjohtaja
Suomen Palopäällystöliitto ry
p. 044 733 4112
tomi.timonen@sppl.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi TimonenkoulutusjohtajaSuomen Palopäällystöliitto
Puh:044 733 4112tomi.timonen@sppl.fiKuvat
![Maasto on tänä pääsiäisenä vielä melko märkää tai lumista, mutta on tärkeä varmistaa, ettei tuli pääse leviämään esimerkiksi pääsiäiskokosta muuhun maastoon. KUVA: Suomen Palopäällystöliitto](/data/images/00546/3e2f2a15-1679-419f-991b-c5148a144f0d-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto – Finlands Brandbefälsförbund on pelastusalan henkilöstön, sopimuspalopäällystön sekä turvallisuusalalla asiantuntijoina tai johtotehtävissä toimivien henkilöiden aatteellinen yhdistys.
Tarkoituksenamme on kehittää jäsenistömme osaamista ja ammatillista yhteisöllisyyttä sekä toimia asiantuntijana yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi.
Kaikessa toiminnassaan Palopäällystöliitto noudattaa pelastustoimen arvoja: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi – yhteistyössä: inhimillisesti, ammatillisesti, luotettavasti.
Palopäällystöliiton visio on olla osaavin turvallisuuden tekijä – yhteistyössä!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Retkeilijän turvallisuus – varaudu vaellukselle18.6.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Retkeilykesä on täällä! Neuvokas, hyvin varautunut ja varustautunut retkeilijä pärjää kiperimmissäkin tilanteissa, ja retket sujuvat mukavasti. Kun miettii mahdolliset haveripaikat etukäteen läpi, välttyy jo monilta vahingoilta.
Kotkan VPK on palokuntien suomenmestari25.5.2024 22:10:28 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta on tänään kisattu Hämeenlinnassa. Kilpailun kolmoisvoitto meni Kymenlaaksoon.
Palokuntien suomenmestaruuskilpailut 25.5.2024 Hämeenlinnassa20.5.2024 12:10:19 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan tänä vuonna lauantaina 25.5.2024 Hämeenlinnassa.
Kasvattajille on taattava mahdollisuus keskittyä toteuttamaan kasvatus- ja opetustehtäväänsä kokonaisvaltaisesti8.5.2024 16:30:48 EEST | Tiedote
Opetusalan turvallisuusfoorumin julkilausuma Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisen ja ongelmien ennakoinnin tulee olla prioriteetti paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Tämä tarkoittaa säädöksien mukaisten tukipalveluiden sekä opiskeluhuollon pysyvien resurssien turvaamista. Näillä taataan kasvattajille työssään mahdollisuus hyvään kasvatukseen ja opetukseen, ja turvallinen koulu- ja kasvuympäristö sekä osallisuuden tunne oppimisen ja hyvän kasvun edellytyksille.
Ounasrinteen peruskoulu palkittiin Opetusalan turvallisuuspalkinnolla6.5.2024 16:26:02 EEST | Tiedote
Rovaniemeläinen Ounasrinteen peruskoulu palkittiin Opetusalan turvallisuuspalkinnolla ansiokkaasta ja monipuolisesta ja osallistavasta työstä turvallisuuden edistämiseksi oppilaitoksessa. Turvallisuuspalkinto luovutettiin 20:nnessä Opetusalan turvallisuusfoorumissa 6.5.2024. Samassa yhteydessä palkittiin helsinkiläisen Kontulan ala-asteen rehtori Marko Perkiö Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinnolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme